tiistaina, heinäkuuta 22, 2014



Viime viikolta

Kesälomalla olen ollut entistäkin laiskempi päivittäjä. Jotain rivejä olen kirjoittanut silloin tällöin, ja aina ne ovat jääneet julkaisematta.

Maanantaina, 14. heinäkuuta, vietti vuosipäiväänsä Ranskan suuri vallankumous, yksi kihlapari ja yksi panssaripataljoona. Mikä ei kuulu joukkoon? Historiallisesti katsoen keskimmäinen, koska aikanaan valitsimme vain sopivan perjantaipäivän.

Sen sijaan Ranskan vallankumous, sittemmin maan kansallispäivä, ja Suomen panssarivaunujoukkojen vuosipäivä, kuuluvat yhteen. Nuoreen, sisällissodan jäljiltä verillä olevan tasavaltaamme hankittiin ensimmäiset "hyökkäysvaunut" Ranskasta. Kyseessä oli äskettäisessä maailmansodassa koeteltu ja silloiseksi lajinsa parhaaksi todettu Renault FT.

Viime viikon maanantai-iltapäivä tuli vietettyä HÄMPSP:n vuosipäivässä Parolannummella. Saapuminen paikalle sai aikaan hillittömän halun kiskoa päälle keltainen liivi ja ryhtyä työhön: "Pekka ja mä kun oltais täällä, niin..."

Tilaisuus alkoi kenttähartaudella. Yleisön käytöksestä sen verran, että lakin voi ottaa päästä, vaikka ei komentojen koskemaan sotilashenkilöstöön kuuluisikaan. Se olisi oikeastaan sivistyneen ihmisen tunnusmerkki. Virtenä oli 577. Pataljoona ei juuri laulanut eikä yleisökään. Olisin osannut, mutta en kehdannut. Luultavasti olisin saanut kauniin lyyrisen sopraanon mukaan, mutta kaksi ääntä ei olisi paljon auttanut.

Katseltiin ohimarssi - vastaanottajana kotikylänmies, sotakamreeri R. Lehväslaiho - ja soittokunnan kuviomarssi. Soittokunnan esitys oli hauska. Varsinkin siinä vaiheessa, kun ensin rummut, sitten vaskipuhaltimet, ilmoittivat Ravelin Bolerosta, oltiin alueella, mitä nykynuoriso kai kutsuisi nimellä "diippiä". Noh, valitettavasti, esitykseen oli sitten miksattu kaikki komppiin sopiva Pienestä rumpalipojasta alkaen.

Taistelunäytös lentokentällä oli saman tyyppinen kuin joskus ennenkin nähty. Kyseessä oli ilmeisesti moottoroitu taisteluosasto. Takaisin varuskuntaan kävellessä panssariguru Dahl selosti Toverilleen, että MTLBV-vaunuja ei ole järkevää käyttää sen kaltaisessa hyökkäyksessä kuin näytöksessä esitettiin. Ainakin yksi reserviläinen, tuollakin kalustolla joskus Niinisalon kankailla harjoitellut, oli vankasti samaa mieltä.

Kun Hämeen ytimessä oltiin, käväistiin automarketissa ostamassa edulliset juustot ja kissanruoat ja kahvilla. Sämpylä oli herkullinen ja pehmeä, mutta lattekupillinen jäi kesken, kun hammas lohkesi. Täytyy sanoa, että pelästyin pahemman kerran ja ryhdyin samalta istumalta soittelemaan hammaslääkäreille. Kotikylässä oltiin lomalla elokuulle saakka, mutta Tampereelta löytyi aika heti seuraavalle aamulle.

Tapaus oli kirjaimellisesti syvältä, ja operaatio vei aikaa sen verran, että samalla tilaamani tarkastus jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle. Isompi paikkausoperaatio hiukan pelotti, mutta ei enää sen jälkeen, kun puudutuspyynnön jälkeen kysyin hammaslääkäriltä "pistitkö jo?". Ammattinaisia. Seuraavalle päivälle siirtynyt tarkastus ei enää jännittänyt. Toiseksi tarkin ja helläkätisin kokemani - ykkönen oli äitini, erikoishammashoitajan ja sittemmin saman ammattikunnan opettajan, tekemä vähän ennen kuin menin sotaväkeen.

Ei kommentteja: