perjantaina, kesäkuuta 27, 2014



Kesäpuuhia isomassa kaupungissa

Puolisoni ja minä siirryimme keväällä kiinan kielen harrastuksessa työväenopistosta yliopistoon, Valkeakoskelta Tampereelle. Kesäyliopistoon toisin sanoen.

Katsoimme parhaaksi valita uudessa oppilaitoksessakin alkeiskurssin, ja se oli järkevää. Ei siksi, että työväenopistolla oltaisiin opiskeltu saati opetettu huonosti vaan siksi, että opettaja on syntyperäinen ja kurssivaatimukset korkeakoulutason mukaiset.

Työväenopistolla opiskeltiin, opiston periaatteisiin hyvin sopien, pääasiassa käytännön puhekieltä Kiinassa vuosia bisnestä tehneen opettajan ohjauksessa. Kesäyliopistossa lähtökohta on kirjakieli, eli kirjoitusmerkeistä lähdetään. Se on kiinan kaltaisen kielen perusta.

Kun vihkoon piirretään hanzi-merkkejä (汉字), en voi kuin ihailla puolisoni kaunista käsialaa. Minulla kynän jälki on sama kuin koulussa aikanaan, kammottava. Mutta rohkenen sanoa, että merkkien piirtämisen makuun olen tällä kurssilla jo hieman päässyt.

我 爱人 是 我 的 老师

Kurssin opetuskielenä on englanti. Meille, 1970- ja 80-luvun koululaisille, se on oma haasteensa. Sukupolven tai puolen verran nuoremmille kurssilaisille kyseessä tuntuu olevan toinen puhekieli.

Ei kommentteja: