Korjaamolle töitä

Tänä talvena on kotona sattunut yllättävän paljon kodinkoneiden korjaustarvetta. Itsenäisyyspäivän aikoihin hajosi kymmenvuotias jääkaappi, viimeisiä Suomessa valmistettuja malleja. Se tuli korjatuksi kodinkonehuollon kotikäynnillä ja termostaatin vaihdolla. Joulusiivouksessa hiljeni alle nelivuotias pölynimuri. Se kävi samaisessa huoltoliikkeessä saamassa uuden piirikortin ja toimii taas. Edellisviikolla alle viisivuotias ilmalämpöpumppu alkoi puhaltaa vain viileää, eikä ulkoyksikkö käynnistynyt. Jälleen tarvittiin huoltomiehen kotikäyntiä, ja elektroniikkahäiriön selvittämisen jälkeen laite pumppaa taas lämmintä.

Joskus sanotaan, että nykykodinkoneita ei kannattaisi juuri korjauttaa. Olen eri mieltä. Ensiksi vanhan korjaaminen tuottaa jätettä ja muuta ympäristökuormaa vähemmän kuin uuden hankinta. Toiseksi, kun puhutaan tämän vuosituhannen laitteista, ei uuden laitteen edeltäjäänsä mahdollisesti hieman vähäisempi sähkönkulutus kumoa edellistä perustetta. Kolmanneksi huoltokustannus on ainakin kaikissa kotona sattuneissa tapauksissa ollut murto-osa uuden vastaavan laitteen hankintahinnasta. Ja neljänneksi huoltoliikkeen palvelujen käyttäminen edesauttaa niiden pysymistä seutukunnalla.

Auto on ollut oma lukunsa huoltotarpeen suhteen. Ikää pikkukeltiäisellä on sen verran, että jos kyseessä olisi ihmislapsi, tuo menisi syksyllä kouluun. Ajokilometrejäkin on kertynyt reilut 116 000. Edellisviikolla vaihdettiin normaaliin kilometrihuoltoon kuuluvien öljyn ja suodattimen lisäksi jakopään hihna, vesipumppu ja lisää suodattimia. Vajaan tuhannen euron laskun esittämisen yhteydessä ystävällisesti ilmoitettiin, että toinen raidetangon sisäpää pitäisi vielä uusia.

Ei ole halpaa auton pitäminen. Äskettäin meni maksuun käyttövoimavero, joka pienehkön auton kohdalla ei toki ole lajinsa korkeimpia. Mutta huoltoasemien hintavalotaulujen ohi ajellessa hieman harmittaa. Auton ostoaikaan diesel maksoi alle euron litralta. Nyt se ei juuri eroa halvemman bensiinin litrahinnasta.

Toisaalta ahdetun dieselmoottorin vääntöominaisuuksiin tottuneena en harkitsisi ensimmäisenä bensiinikäyttöisen auton hankintaa, jos sellainen ajankohtaista olisi. En, vaikka nykyiset dieselit taitavat olla pääosin yhteispaineruiskutteisia, joissa ääni ei ole yhtä dieselmäinen kuin perinteisessä pumppusuutinmoottorissa.

Kirjastossa odotellen

Aamulla toin auton Hämeenlinnaan raidetangon pään vaihtoon ja jäin kaupunkiin vähentämään ylityösaldoa. Autonhuolto-odotuspäivän ohjelmaan kuuluu perinteisesti kupillinen kuumaa torin laidan kahvilassa ja sen jälkeen kirjastoon, joskus etätöihin, joskus muuten vain aikaa kuluttamaan. Takavuosina minulla oli tapana kierrellä Linnanniemen museoissa, muutaman kivenheiton päässä autohuollosta. Ne tuli silloin nähdyiksi, joskin Museo Militariaksi laajentunutta entistä Tykistömuseota en ole uudistuksen jälkeen katsastanut.

Hämeenlinnan pääkirjasto on hieno laitos. Viime lauantaina poikkesin junien välillä pitkästä aikaa Tampereen pääkirjastossa. Sekin on hieno ja iso. Mutta Hämeenlinnassa viehättää tilan valoisuus ja tietynlainen seesteisyys. Jos Tampereella täytyisi kuluttaa aikaa kirjastossa, valitsisin ennen Metsoa luultavasti yliopiston kirjaston Linnan.

Tampereen kirjasto-Linnankin nurkille on tarkoitus vielä illaksi mennä, kunhan autoremontti Hämeen linnan kupeessa valmistuu. Lähes vuoden tauon jälkeen tulin ilmoittautuneeksi avoimen yliopiston kurssille. Aiheena on riskienhallinta ja vakuuttaminen. Aihe liippaa läheltä leipätyötä, ja ainakin ensimmäisen luentokerran perusteella vaikuttaa muutoinkin kiinnostavalta. Se taitaa olla ensimmäinen kauppatieteelliseen alaan luokitettu avoimen yliopiston kurssi, jolla olen ollut mukana. En ole kauppamiehiä.

Ajattelinpa niinkin, että vakuutusasioihin liittyvä opintojakso on hyvä käydä ihan oppihistoriallisessa mielessä. Vakuutusoppi käsittääkseni on yksi niitä oppiaineista, joihin perustuivat hämäläisen yliopiston ja sen edeltäjien valtakunnallisestikin merkittävä erityispiirre eli opetusjaostot. Opetusjaostoissa saattoivat opiskella myös ylioppilastutkintoa suorittamattomat, ja ne olivat yliopiston yksi tukijalka niin kauan kuin ylioppilastutkinto pyristeli jatko-opintomahdollisuuksia rajoittavana instituutiona.