keskiviikkona, tammikuuta 09, 2013

Tietokonesähellystä

Olen käyttänyt Windows 8:aa työmaalla elokuusta saakka. Nyt se alkaa tulla tutuksi. Päätellen siitä, kun Vista-kotikoneella pysähdyin hetkiseksi ihmettelemän, miksei työpöytänäkymä vaihtunut, vaikka klikkasin hiirellä vasenta alakulmaa.

Töissä aamupäivän askareena oli toimintajärjestelmän päivitys. Tällaista tulee tehtyä nykyään luvattoman harvoin. Vähän aikaa piti ihmetellä sitäkin, miksi VMware-virtualisoituun palvelimeen ei voinut mountata paikalliselta tietokoneelta niinkään yksinkertaista asiaa kuin USB-muistitikkua. No eipä tietenkään voinut ennen kuin virtuaalikoneelle oli virtuaaliasennettu USB-ohjain.

Ohjelmistotoimittajan tapaan melkein kaikki tiedostot uusittiin, vaikka kyseessä ei ollut kuin servicepack-tyyppinen huoltopäivitys. Ensiksi varmuuskopiot vanhasta ohjelmistoinstanssista ja tietokannasta, sitten palveluiden pysäytys ja lopuksi päivitys käyntiin. Alkuun päästyä homma meni rutiinilla.

Sitten kun piti päästä testailemaan, alkoivat ongelmat. Järjestelmä ei näyttänyt hyväksyvän sisäänkirjautumista sen paremmin pää- kuin peruskäyttäjätunnuksilla. Pari sähläystä oli tullut tehtyä: tietokanta-ajuri kopioitua väärään kansioon ja sovellukselle annettua väärä käyttäjänimi kantaan kiinni pääsemiseksi. Nämä oli helposti havaittu ja korjattu. Mutta vaikka kuinka tavasi conf-tiedostoja ja uudelleenkäynnisteli Tomcat-palvelinta, päivitetty toimintajärjestelmä ei suostunut päästämään käyttäjiä sisään. Alkoi pelottaa, että käyttäjätietokanta on vaurioitunut. Soitin ohjelmistovalmistajan tukeen, ja puoli tuntia käytiin läpi lokeja, kansioita, tiedostoja ja asetuksia. Vain huomatakseni lopulta, että päivitys oli tehnyt järjestelmästä muiden tietoturvaparannusten ohessa niinsanotusti "case-sensitiivisen". Toisin kuin Windows-maailmassa yleensä, käyttäjätunnuksessa olevat isot ja pienet kirjaimet piti todella kirjoittaa isoina ja pieninä. Olisi ehkä kannattanut lukea tarkkaan, mitä kaikkea päivitys korjaa. Tietokoneiden harrastajat usein naureskelevat kotikäyttäjille tarjottavan puhelintuen kysymyksille, joissa halutaan varmistaa, ovatko kaikki johdot kiinni ja virta päällä. Työelämälle suunnatussa puhelintuessa ne simppeleimmät asiat kai pitäisi ensin varmistaa.

Ei kommentteja: