Messumatka

Lauantaiaamun kyyti lähti kotipihan linja-autopysäkiltä. Ensiksi Hämeen linnan kupeeseen. Nostettiin Jarin kanssa pakettiauton takatilasta vanha kananmunahylly sisään vielä vanhemman linnankasarmin maneesin takaovesta. Vitsailin, ryhtyykö reserviläispiiri hankkimaan tuloja myymällä kananmunia. Sitten kannattaa ottaa luomumunia, heitti Jari. Sihteerin pesti tuli hyvin käsiin.

Isompi linja-auto lähti linnan parkkipaikalta ja määränpää oli Lahti. Seppo istuutui vieruskumppaniksi ja juteltiin kotikylän vanhoista asioista.

Turvallisuus- ja puolustusmessuilla oli vähintään riittävästi aikaa. Osallistuin ammuntakisaan huomatakseni olevani jälleen vakavasti harjoituksen tarpeessa. Rynnäkkökiväärillä, perusmallisella ja perustähtäimellisellä, putosi kolme digitaalista ampumahiihtotaulua viidestä. Pistoolilla, vaikka olikin hienostomalli ja varustettu soininvaaralaisten dekkarien ylistämällä punapistetähtäimellä - vain kaksi. Olen ennenkin vitsaillut, että jos pistooli olisi pakko sota-aseeksi ottaa, osuisin parhaiten käyttämällä panssarimiesten 9-millistä FN:ää heittoaseena.

Messujen alkuun käytiin katsomassa Puolustusvoimain uusi propagandafilmi. Kuulemma lähes ensiesitys. Aiempi vastaava, Taistelukenttä - josta tosin en tiedä, miten laajalle yleisölle sitä on ennen Youtuben päiviä esitetty - oli minusta melko ahdistava. Uusi oli, no, erikoinen. Ensimmäisen kohtauksen lentokoneenäänen jälkeinen poika oli kuvallista intertekstualismia suoraan E. Klimovin "Tule ja katso" -filmistä. Nyt ollaan todella jännän äärellä, mietin. Sitten loppui oma elokuvatietoisuus. Viisaampien katsojatoverien mukaan lainattiin paljon Full metal jacketista, Top gunista ja muista senlaisista. Varmaan samaa kuin toinen viime aikoina paljon julkisuutta saanut filmi, se missä Mannerheimia näyttelee mustaihoinen mies. Olisivatko yhtäältä amerikkalaiset tai neuvostoliittolaiset propaganda- ja toimintaelokuvat suomalaissotilaiden esikuvina ja toisaalta mustaihoinen näyttelijä Mannerheimina suunnilleen yhtä kaukana toisistaan?

Näytteilleasettajat olivat ystävällisen aggressiiviisia. Paljon esittely- ja oheismateriaalia työnnettiin suoraan käteen. Olisiko jäänyt käyttämättä arkimessupäivien ammattilaisilta? Suojelupoliisin osastolla meni piru sisään ja oli pakko kysäistä urheilijan näköiseltä messuesittelijältä, onko hän se kuuluisa Lukkari. Ei kuulemma ollut, eivätkä Soininvaaran dekkarit kuuluneet lukemistoonsa.

Hernekeitto oli hyvää ja halpaa. Ja messut matkoineen halpaa lystiä muutenkin, mutta yksi tuoreehko kirja tuli ostettua Apali-kustantamon osastolta.