Ei hikistä iltapäivää

Museon ylläpitosopimuksen artikloiden mukaisesti Museoveturiseura tarjosi tänään apuaan kaupungille lipunmyynnissä ja opastuksessa. Ilkka oli ehtinyt laittaa valot museon puolelle jo ennen kuin nostin polkupyöräni telineeseen. Työnjako sujui joustavasti Ilkan keskittyessä opastukseen ja minun lipunmyyntiin. Reilut 30 kävijää saatiin merkitä kirjanpitoon.

Kun museon lipunmyyntitilana toimivassa EFi-vaunussa tuli vietettyä suurin osa päivästä, ehdin tutustua viimein ajatuksen kanssa tupakoimattomaan matkustajaosastoon rakennettuun Space tourism -näyttelyyn. Sarjakuvataiteesta en mitään ymmärrä enkä oikeastaan pop-taiteestakaan. En taustamusiikistakaan, mutta se oli satunnaisen kuuntelijan korviin ehtaa avaruusromua. Nemesis tuli ensimmäisenä mieleen. Toisena ei mitään tullutkaan, kun päättelin, että J.-M. Jarre, Tangerine Dream tai Vangelis se ei ole. Pidin musiikista (mistä kiitos kuuluu sille, että Ilkka huomasi heti työvuoromme alettua kääntää bassotoiston tasolle, jonka muoviset tietokonekaiuttimet ilman alibassovahvistinta pystyvät toistamaan).

Museota oli pyydetty pitämään auki kolme ylimääräistä tuntia. Sitten alkoi rantapuistossa konsertti taannoin edesmenneen, paikkakunnalla syntyneen ja nuoruutensa eläneen muusikon Aki Sirkesalon muistoksi. Tänään olisi ollut hänen 50-vuotispäivänsä. Asiaa tässä sen enempää selittelemättä veturitallikin liittyi merkkipäivän aiheeseen, ja siksi museo haluttiin pitää auki pidempään.

Konserttiin mentiin, eikä ollut pakkopullaa. Lienee kylän väkirikkain tapahtuma vuosikausiin. Vai vuosikymmeniin: 40-luvun lopulla Muolaan juhlille tuli tiettävästi runsaasti väkeä? Polkaisin kodin kautta, ja kulta lähti mukaan. Muita museoveturiseuralaisia ei väenpaljoudesta bongattu, kun jäätiin suosiolla taustalle.

Soul-miehen muistokonsertin laatu ei jäänyt ainakaan artisteista kiinni. Sami Saarta ja postuumipäivänsankaria en pystynyt erottamaan toisistaan silloinkaan, kun molempia soitettiin 90-luvulla ahkerasti radiossa. Maarit Hurmerinta taas oli Sirkesalonkin oppiäiti. Vähän väliä suomalaisessa kevyessä musiikissa nousee esiin niinsanottuja vahvoja naisartisteja, mutta - no, jätetään sanomatta, makuasioita. Jos ei ole rienausta, niin saako sanoa, että Sirkesalon tekemän "Mustankipee"-biisin Maarit veti mielestäni komeammin kuin Aki itse?

Kolmesta suosikkikappaleestani pääsin kuulemaan kaksi. "Omenapuun" ambient-komppi ei livenä ollut ehkä niin vahva kuin levyllä, mutta biisi on mainio niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin (sanoituspuoli korostuu Internetin valtakaudella enemmän kuin syntyaikoinaan viime vuosisadalla). Onneksi encorea ei tullut, kun "Marvin Gaye" sai jättää yleisön lohdullisiin tunnelmiin. "Hikistä iltapäivää" ei kuultu, mutta se olisikin vaatinut saksofonin.