perjantaina, kesäkuuta 22, 2012



Juhannusjuna


Reissusta riittää vielä tarinoitavaa, mutta eihän me Kiinasta sentään Jussina puhuta. Puhutaan vaikka siitä, kun kahden perinteikkään valtionlaitoksen, VR:n ja YLEn, mainio markkinointitemppu Juhannusjuna, pikajuna P265 puhalsi rautatielaitoksen juhlavuotena maan kolmanneksi vanhimman, valtion rataverkon toiseksi vanhimman, risteysaseman ohi.

Ilkka ja Jani olivat tulleet veturitallille jo aamuvuoroon ja työntäneet ulos museon parhaiten Suomen lipun päivään sopivan näyttelyesineen. Dm7-kiskoauto, "Lättähattu" siniristilipun alla pääsi koristamaan iltaa. Kaupunki oli tänä vuonna päättänyt järjestää juhannusjuhlan järvenrannan sijasta poikkeuksellisesti radanvarressa, jotta juhannusjunalle riittäisi vilkuttelijoita. Idea oli ihan hyvä, mutta tapahtuman pääsymaksullisuus ei. Vuosikymmenet on juhannusjuhla ollut maksuton kansanjuhla, eivätkä yhden tapahtuman pääsymaksutulot kata sitä pahaa mieltä, minkä maksullisuus kuntalaisille toi. Jos en olisi sonnustautunut Museoveturiseura-paitaan ja tullut paikalle iltavuoroon ikään kuin töihin, olisin itsekin boikotoinut tapahtumaa, kuten monet muutkin tekivät. Muistelen ilmaisissa rantajuhlissa olleen satoja juhannuksenjuhlijoita, radanvarsijuhlaan saapui viitisenkymmentä.

Veturimuseon Dm7 nro 4216 palveli aikanaan monien juhannusjuhlajunien kuljetusvälineenä, kun juhlakansaa kyyditettiin rautatieasemalta satamaan. Moottoritie katkaisi radan, ja kiskoautokin on ollut kylmänä kai jo toistakymmentä vuotta. Ilkan kanssa totesimme, että jotakin puuttuu ja hyppäsimme autoon, hakemaan vesurin ja satamaradan varteen. Pitäähän juhannusjunassa, paikallaan seisovassakin, sentään koivunoksia olla. Raivattiin metsittynyttä rataa muutaman hoikan koivupuun verran ja laitettiin koristeet kiskoauton päätyihin samaan tapaan kuin vanhoina hyvinä aikoina konsanaan.

Juhlaohjelmassa oli musiikkia eri ikäisille, ja lyhyet juhannustanssitkin pyöriteltiin. Ensi kertaa veturitallilla kai. Illan huipentuma oli kiistämättä hieno: Masha Salanginan ja Osku Leinosen butoh-tanssiesitys "Tuli sisällämme, varjot tanssivat". Moista taituruutta ei ole kääntölavalla nähty, ei ainakaan sen jälkeen, kun vek. Kähönen siirsi Ukko-Pekkaansa tarkalleen vaaditut viisi senttiä.

Valkeakosken tavarajuna tuli sopivasti ennen juhannusjunaa, ja aikataulu tiesi sen lähtevän vasta P265:n perään. Normaalipäivänä roikka olisi jäänyt paikoilleen, mutta nyt taisi olla ohjeistus siirtää junaa sen verran ratapihan pohjoispäätä kohti, että veturitallilta näkee ratapihalle.

Juhannusjuna tuli, vihelsi tullessaan ja ajoi ohi. Työnnettiin kiskoauto takaisin talliin Konstan toimiessa jarrumiehenä. Sauna ja vihta odottivat tallille loppuillaksi jääneitä. Juhannusjunan matkaa seurataan radiosta.

Ei kommentteja: