maanantaina, huhtikuuta 09, 2012


Agricola unohtumassa?


Iltapäivällä lähdettiin vaihteeksi hölkälle. Parin päivän suklaamunakuuri kaipasi jo vastapainoa.

Yksi seikka kiinnitti matkalla huomiota: läheskään kaikkia lipputankoja ei koristanut lippu, vaikka vietettiin Agricolan päivää, vakiintunutta liputuspäivää. Ehkä pitkät pyhät ovat pitäneet lipunnostajat poissa kotoa.

Sellaista sattuu, mutta sitä vuosia sitten tapahtunutta en vieläkään ymmärrä, kun kansa jätti äänestämättä kirjakielemme kehittäjän kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi. Edelle kiilasi kaikenlaista sotasankaria, poliitikkoa ja muuta tähdenlentoa, vaikka homman nimi oli kaikkien aikojen suomalainen. Sadan vuoden päästä suomea kirjoitettaneen edelleen, mutta harva muistaa, kuka oli se Manstein vai Mannerheim vai mikä se nyt oli - joku niitä 1900-luvun alkupuolen levottoman itäisen Euroopan sotalordeja kai.

Yksittäisten henkilöiden muistelu on lähes aina virheellistä historiallisten kehityskulkujen yksinkertaistamista. Mutta kun kerran muistellaan, niin muisteltaisiin myös sieltä vanhemmasta päästä.

Ei kommentteja: