sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2012


Kesäaikaan


Kaikki eivät pidä kellojen siirtämisestä kesäaikaan, mutta aamuvirkkuna minä pidän siitä. Varhainen herääminen ei haittaa ja iltapuolella päivään tulee kuin ilmaiseksi lisää valoista aikaa.

Tuntuu kuin pohjoisen reissusta olisi ties miten kauan, vaikka viikko sitten palattiin. Talvesta keskelle kuraista kevättä. Viime pyhänä yritettiin käydä hiihtämässä kotikylän kuntoradalla, mutta ei siitä mitään tullut. Pelkkää jäätä ja kuusenneulasia. Kylmäkoskella on jaksettu hoitaa latua paremmin ja siellä hiihtäminen on vielä onnistunut, lämpöisissä olosuhteissa tosin ja vain vapaalla tyylillä. Torstai-iltana lenkiltä palatessa ulkolämpömittari näytti seitsemää lämpöastetta. Tänään oli hiukan viileämpää, mutta paljas maa valuu rinteistä jo aivan ladun varten.

Viikkoon on mahtunut pari harrastuskokousta, jollaisissa en ole aikoihin käynyt. Tiistaina reserviläispiirin kevätkokous sattui olemaan kotikylässä, ja pistäydyin paikan päällä kuuntelemassa ammattilaisen näkemystä paljon puhutusta puolustusvoimauudistuksesta. Tavallaan vahinko, että niinkin iso asia on julkisuudessa typistynyt pelkäksi alue- tai kielipoliittiseksi keskusteluksi, joskin aluepoliittinen näkökulma on kiistämättä tärkeä.

Myös Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton kevätkokous osui lauantaina kotinurkille, joten toiminnantarkastaja vaivautui tarkastamaan toimintaa paikan päällä. Pitkään puhuttu liiton nimenmuutos toteutui, ja alan keskusjärjestö on nyt nimeltään ytimekäs Museorautatieliitto. Lähinnä museokaluston GSM-R-asiat ja Hyvinkäällä elokuussa vietettävät, suurelle yleisölle tarkoitetut rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlat puhuttivat.

Museoliikennettä oli veturitallin kulmilla lauantaina reilun 50 veteraanikuorma-autollisen verran, kun Veteraanikuorma-autoseuran keväisen kokoontumisajon yhdeksi etapiksi oli päätynyt Toijala. En ole missään määrin kuorma-autohistorian tuntija, mutta jotakin viehättävää on varsinkin 1960-70-lukujen Sisuissa, Scanioissa, Vanajissa. Miksei vanhemmissakin. Mutta omassa päänsisäisessä tietorakenteessa sanan "kuorma-auto" yhteyteen tallentuneet kuvatietueet kai ovat edelleen siltä ajalta, kun itse oppi sanan merkityksen. Kuvassa esiintyvä vuosimallin 1980 Scania LS 111 on tähän ajatukseen nähden verraten tuore yksilö, mutta minusta kyseessä on hyvin kaunis kuorma-auto. Tarkoituksenmukainen.

1 kommentti:

Esko Peranto kirjoitti...

https://picasaweb.google.com/118035189206079278417/VetkunKevatpaivantasaus2012 Tuolta lisää kuvasatoa Vetkun keikalta.