lauantaina, lokakuuta 01, 2011


Viikonlopun aattona


Kompassisuuntansa päinvastaiseen kääntäneille marcopoloille saatiin porttiasetukset kohdilleen, ja taas virtaa bitti Xianista länteen ja toisinpäin kuin silkkitien aikoihin kamelikuorma konsanaan. Ennakkoluuloja tietenkin, mutta sille portille pantiin vahvennettu vartio.

Eilisilta meni harjoitellessa kadonneen sienestäjän etsintää pimeässä. Varauduin kumisaappailla ja kunnon valaisimella, mutta määrättiin sihteeriksi. Siinä hommassa kunnon valaisin ei enää ollut olalta riippuva neliparistoinen vaan lainaksi saatu otsalamppu.

Tuli mieleen, että mitenköhän pitkällä valotusajalla se Rembrandt van Rijn oman Yövartionsa oikein otti. Vai käyttikö jälkikäsittelyssä ahkerasti valoisuus-kontrasti-säätöjä? Nachkialanvuoren parkkipaikan yövartio on otettu ja tallennettu pokkari-käsivara-salama-gimp-yhdistelmällä.

Viikonloppuna pidetään Tampereella perinteiset pienoisrautatiepäivät, muutaman vuoden tauon jälkeen taas synnyinkaupungissaan. Tällä kertaa Pirk... anteeksi Tampereen Urheilukeskus- ja Messu.. eiku... siis Pirkkahallissa. Esittely- ja myyntitavarat vietiin illansuussa.

Oma osallistuminen taisi jäädä tällä kertaa kuskin hommiin. Ei vähäisimpänä pihalla klapikasa odottaa siirtoa katon alle.

Ei kommentteja: