lauantaina, lokakuuta 22, 2011


Digi Sequencer


En voi sanoa fanittavani yhtäkään artistia. Ja jos jotakin säveltäjää, niin he ovat eläneet ja kuolleet satoja vuosia sitten. Mutta elektronisen musiikin alueella on yksi nimi, jota halusin kuulemaan paikan päälle: Jean-Michel Jarre. Olen varmaan kirjoittanut, miten teini-ikäisenä pidin senaikaisesta italoiskelmästä (jota tuolloin kutsuttiin italodiscoksi) ja sukkahousuhevikin meni. Mutta oli minulla sekin puoli, jota nykynuorten kielellä kai kutsuttaisiin assburgeriksi. En väitä, että minulla olisi monsieur Jarren Suomessa tai Ruotsissa 1990-luvun alkuun saakka julkaistu tuotanto sekä vinyylilevyllä että CD:llä, mutta kovin paljon ei taida puuttua.

Viime viikolla varasin toista kertaa liput Jarren Suomen konserttiin. Ensimmäisellä kerralla, kesällä 1997, oli tarkoitus mennä Helsinkiin, mutta Nivan virranjakaja oli sitä mieltä, että kuunnellaan mieluummin Tsaikovskia kotona. Nyt oli suunta Turkuun, nokalla novotserkaskilainen ja matka sujui. Tälle retkelle en saanut musiikillisesti sivistynyttä ystävää, kun kullalla oli työpäivä ja -ilta. Mutta päätin lähteä yksin, kun Jean-Michel ei ole enää aivan nuori mies eikä ole tietoa, miten usein hän vielä jaksaa näillä main keikkailla.

Pidän Jarren musiikista, koska hän ei monen muun elektronisen musiikin tekijän lailla tyydy kikkailemaan soundeilla ja kutomaan äänimattoja. Hän vaivautuu tekemään moniosaisia, melodioita sisältäviä, sävelteoksia kuten musiikilliset esi-isät ikään.

Jotkut pitävät hänen lavashowstaan, mutta minusta se on sivuseikka. Karripää hyppii ja heiluu ja on viimeisen päälle kohtelias. "Thank you, Turku", sanottiin jokaisen biisin päälle.

On myönnettävä, että Rendez-vous 2:n - kuorosampleilla tuhdistetun, mahtipontisuudessaan vertaansa vailla olevan teoksen - laserit karmivat selkäpiitä Turku-hallissakin. Laserharppu oli näyttävä ja ilmeisesti ihan oikea soitin. Rendez-vous 4:ssä yritin taputtaa takapotkulla."Viimeinen" biisi oli tietenkin kuuluisa Oxygene 4. Encoret olivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Kertoivat kai 1990-luvun nuorille, että ennen teknoa, trancea ja muita vastaavia on ollut Jarre.

Merci, Jean- Michel.

Ei kommentteja: