lauantaina, huhtikuuta 09, 2011


Tänään tehdään pönttö



Totesin olevan korkea aika puhdistaa pihakoivujen pari kirjosieponpönttöä. Tuo on räystäskourujen puhdistuksen ohella minulle vastenmielisin pihatyö, korkeissa paikoissa kun en viihdy.

Pönttöhommissa koekäytin viime viikonloppuna saadun höyläpenkin ja askartelin kaksi tiaisenpönttöä. Lautaa on ulkorakennuksen ylisillä vielä moneen tarpeeseen, mutta säädettävä poranterä piti käydä maatalousliikkeestä ostamassa. Sillä syntyi 28 millimetrin suuaukko nopeasti ja siististi.


Yhden pöntön osat kokoonpanoa vaille.

Lunttasin pönttöjen mitoituksen kirjahyllystä. Mielenkiintoista, että 1980-luvulla painetussa "Lintukirjassa" tiaispöntön mitoitus on parikymmentä milliä pienempi kuin muutaman vuoden takaisessa "Suomalaisessa lintuoppaassa". Onkohan tiaisten koko kasvanut samaan tyyliin kuin ihmisillä sanotaan viime vuosikymmenten saatossa tapahtuneen? Toisaalta kottaraiset ja isommat pöllöt olisivat samoilla perusteilla pienentyneet.


Etulevy on avattavissa puhdistusta varten. Se kiinnitetään alareunastaan pohjalevyyn ruuvilla.


Nämä vielä puuhun, niin tiaiset ovat tervetulleet asuntonäytöille uudiskohteisiin.

Höyläpenkki oli juuri niin erinomainen työskentelyalusta kuin koulun käsityötunneilta muistin. Kyllä nyt kelpaa.



Ja kelpaa tämänkin siivekkään. Ruoka on ollut hyvää ja kohta kuulemma on tarjolla majoitustakin pesimäajaksi, tuumi puolisoni kuvaama kuusitainen.

Ruumiinharjoitteita


Hyvän hiihtokauden jälkeen on hiukan ankeaa siirtyä yrittämään kunnon ylläpitoa lumettoman maan lajeilla. Keskiviikkona avattiin kullan kanssa hölkkäkausi, ja ensilenkki meni yllättävän kivuttomasti. Ja hyvä oli eilenkin hölkötellä.

Aurinkoinen sää olisi houkuttanut illansuussa saunalenkille, mutta navakanpuoleinen pohjoistuuli ohjasi rautaa nostelemaan. Lauantai-iltapäivän viimeiset aukiolotunnit ovat olleet salilla käydessämme yleensä hiljaisia, mutta nyt riitti väkeä. Kesäksi kuntoon?

Jo toisessa laitteessa oli rikki-lappu. Osa laitteista on yhtä vanhoja kuin sali, pian kaksikymmenvuotiaita. Salin hinnat ovat käyttäjäystävälliset, mutta ikävää, jos se kostautuu kunnossapidossa.

Salilta kauppaan ja koriin Jakobssonin luomuperunaa från Jeppo, ruisleipää, vissyä. Saunan jälkeen herkuteltiin yrttimaustetuilla lohkoperunoilla ja pippuroidulla mozzarella-tomaattisalaatilla. Niin hyvää oli, että vissykin piti juoda jalallisista laseista.

Ei kommentteja: