tiistaina, tammikuuta 18, 2011


Kirjaostoksilla


Työpäivän jälkipuolisko meni vaihteeksi Tampereella. Kehuin veljeskoulun emännille heidän ruokalastaan avautuvaa näköalaa, kun S 87 lipui seinän vieressä kohti asemaa.

Samalla reissulla ehdin noutaa tilaamani alekirjat Akateemisesta kirjakaupasta. Tuli hankittua lähinnä sellaista, jota kotihyllyssä "kuuluu" olla, luki niitä enemmän tai vähemmän: Tuomas Akvinolaista, Nietzscheä, Freudia, Adornoa. Ja länsimaisen vastineeksi pari kiinalaista kulttuuria avaavaa teosta.

Muistan, kun vuosia sitten eräs opettajani kehotti oppilaita sitten aikanaan hankkimaan kotiinsa kaunokirjallisuuden klassikkoja. Silloin käsiteltiin muistaakseni vanhempaa skandinaavista kirjallisuutta, kuten Holbergia ja kumppaneita. Sitä neuvoa on jäänyt tarkasti noudattamatta. En muista, olenko ikänäni ostanut viimevuotisen kirja-alehankinnan, Vergiliuksen Aeneis-suomennoksen, ohella yhtäkään kaunokirjalliseksi laskettavaa teosta. Ehkä jonkun harrastajakirjoittajan rautatieaiheisen romaanin, kannatuksen vuoksi. Ja kouluaikana Hemingwayn "The old man and the sean", kun siitä piti tehdä referaatti englannintunneille. En ole kirjallisuudentuntija, ja minulle kaunokirjallisuus tahtoo olla kertakäyttöhyödyke, joka on ekonomisinta ja ekologisinta lainata kirjastosta. Niin olisi toki muukin kirjallisuus, mutta jotain on mukava pitää kotihyllyssäkin.

Ei kommentteja: