Lisää tietokoneasennusta

Kotitietokoneasennusten makuun päästyäni päivitin sitten kannettavanikin kahden gigatavun lisämuistilla ja Windows 7:llä. Ennalta mielenkiintoisimmaksi vaihdoksesi odotan kuitenkin kiintolevyn korvaamista 80 gigatavun kokoisella Intelin SSD-levyllä. Huomaako eron muistitikun tyylisen SSD-levyn ja mekaniikkaan pohjautuvan kiintolevyn välillä käytännössä? Ainakin Windows latautuu murto-osassa siitä ajasta, mitä Vista teki ennen päivitystä. Mutta siihen vaikuttanevat myös Windows- ja työmuistipäivitys.

SSD-levyistä on alan lehdissä kirjoitettu paljon, mutta ei niistä vielä valtavirtaa ole tullut koti- ja toimistotekniikassa. Teollisuus-, maatalous- ja muissa sulautetuissa tuotantojärjestelmissä niiden käyttö lienee pisimmällä. Kiintolevyn tärkein etu on huomattavasti parempi hinta-kapasiteetti-suhde: eurolla saa kiintolevyssä paljon enemmän gigatavuja kuin SSD-levyssä. Eikä kunnon kiintolevyn kokoisia SSD:itä taida edes olla olemassa. Tietokoneen käytön ollessa monella yhä mediapainotteisempaa, juuri giga- ja teratavuja tarvitaan. Aika moni on myös korostanut sitä seikkaa, että SSD-levy "kuolee" itsestään aikanaan, kun jokaiseen muistisoluun voi kirjoittaa vain rajallisen määrän kertoja. Tämä ongelma korostuu kuluttajamyynnissä olevien, juuri asentamani Intelin kaltaisissa ns. MLC-tekniikkaa käyttävissä SSD-levyissä, jotka tallovat muistisoluja nopeammin kuin tuotannollisissa järjestelmissä yleistyvä SLC-tekniikka.

Toisaalta niin kiintolevykin tekee kuolemaa koko käyttöikänsä ajan, ja teoreettisen todennäköisyyden mukaan vieläpä nopeammin kuin SSD. Ainakin ennenvanhaan oli tapana seurata "bad sectorien" määrän kasvua suurella huolella.

SSD ei ainakaan ole altis tärähdyksille samalla tavalla kuin kiintolevy. Ja datan pitäisi olla sieltä luettavissa vielä siinäkin vaiheessa, kun viimeinen muistisolu on joutunut tallentamiskelvottomaksi.

Huomasin, että kun olin asentanut Windowsin, ajurit ja freeware-tyyppisen sovellusvalikoiman ja kopioinut vanhalta levyltä sinne reilun vuoden aikana tallentamani tiedostot ja sähköpostit, jäi uudelle levylle vapaata tilaa vielä yli 50 GB. Ainakaan kapasiteetti tuskin omassa käytössäni tulee SSD:n pullonkaulaksi vielä pitkään aikaan.

Kannettavaani olen periaatteessa pyrkinyt pitämään käyttöjärjestelmää lukuunottamatta maksuttomien ohjelmistojen alustana, jotta niitäkin tulee kokeiltua. Adoben ja Javan kaltaiset lisäkkeet ovat puolipakollisia montaa muuta asiaa palvelemaan.

Virustorjunnaksi asensin Aviran ilmaisversion, joka on tuttu vuosien takaa ja osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. (Tosin mainittakoon, että tänään Aviran taustasuojaus piti sulkea hetkeksi, kun Windows Update ei sen päälläollessa suostunut asentamaan erästä Windowsin suojauspäivitystä – Update-ongelmiahan Vistassa riitti, mutta 7 on niistä vapaampi).

Toimisto-ohjelmistona saa palvella OpenOffice, jonka Writer-tekstinkäsittelyyn olen tykästynyt pitkän WordPerfect-suhteeni päätyttyä. Taulukkolaskennassa Calc ei kyllä tunnu niin näppärältä kuin maksullinen kilpailija Excel. Sitten taas Impress on omiin tarpeisiini mukavamman oloinen esitysgrafiikkaohjelma kilpailijoihin verrattuna.

Yhdistettynä selain- ja sähköpostiohjelmana toimii suosikkini SeaMonkey. Vanhan levyn tietoja suojaan kerätessä oli mukavaa löytää sellainen tuttavuus kuin MozBackup. Jos syystä tai toisesta joutuu siirtämään sähköpostiviestejä, liitetiedostoja, osoitekirjaa ja muuta tietokoneesta toiseen, tuo vaikuttaa toimivalta. Ja sen pitäisi tukea SeaMonkeytä suositumpiakin ohjelmia.

Vähäiseen kuvankäsittelytarpeeseeni latasin GIMP:n. En voi edes sanoa osaavani sitä käyttää (ammatti- tai edes harrastajagraafikko kun en ole, ja voin väittää että grafiikkaohjelmista vain viime vuosituhannen Corelin Photo-Paintia olen oikeasti joskus osannut). Mutta GIMP:n sanotaan riittävän vaikka kuinka pitkälle ammattimaisessakin käytössä, jos vain viitsii opetella.

Vielä vähäisempään vektorigrafiikkatarpeeseeni uskon Inkscapen riittävän hyvin – se vaikuttaa itse asiassa pelottavan monipuoliselta sitä tilannetta ajatellen, että vektorigrafiikkaa pitäisi joskus ryhtyä piirtämään. Silläkin puolella Corelin tuote on jäänyt viimeiseksi oikeasti opettelemakseni.

Ajatuskarttojakin joutuu joskus piirtämään. Aika usein olen ollut tilanteessa, että seminaarissa olen ainoa, jolla on mukana penaali – nykypäivänä siis tietokone – tai ollut ainoa, joka sen vaivautuu esiin kaivamaan. Ainakin opetusalalla tehdään paljon ryhmätöitä, joiden tuotoksena "mindmap" on edelleen kovaa valuuttaa. Niitä on mukava piirrellä FreeMindillä.

FreeMindista tuli mieleen, että vuokaaviosovelluskin täytyy vielä hakea. Siinä Dia on minusta ihan toimiva. Ohjelman kehityskulkua on ollut hauska seurata. Milloinkahan päästään ykkösversioon? Vai onko ykkösen alapuolella pysyminen joku sisäpiirin nörttijuttu, ja jossain vaiheessa aletaan palata taaksepäin?

Ja lisää sotaelokuvia

Lauantai-iltaisen sotaelokuvamaratonin jälkeen oli jokseenkin mielenkiintoinen tunne herätä aamuyöllä ukkoseen. Nukkumapaikka on jo hyvän aikaa ollut osaksi maan alla helteiden takia. Betoniseinien läpi kumu kuului ja pienistä ikkunoista salamat näkyivät vain etäisesti. Mutta kuuluivat ja näkyivät. Oli hyvä, että saatiin ukkonen ja noin 14 mm sadetta. Nurmikko alkoi olla jo tarpeessa.

Tänään piti sitten ryhtyä tietokoneasennusten valmiiksi tultua katselemaan saksalainen Joseph Vilsmeyerin "Stalingrad"-filmi. Sitä en ollut ennen nähnyt. Elokuva on kai korkealle arvostettu, eikä syyttä. Vaikuttavahan se on, jossain määrin saman tyyppinen kuin "Perikato". Mutta kun äsken tuli katsottua myös se riivatun "Tule ja katso". Mikä ruudulta nähty sen jälkeen enää vaikuttaa? Taannoiseen aihepiiriin palatakseni nuorena poikana olin sotafilmien ystävä. Minulla on mielikuva, että niitä näytettiin televisiossa paljon 1980-luvulla. "Pattonit" ja "Yhdet sillat liikaa" menivät vauhdikkaasta viihteestä siinä missä "Atlantin valli murtuu" ja monet muut saman tyyppiset. Sitten tuon yhden näkemisen jälkeen en vuosikausiin halunnut katsella mitään vanhoja lännenfilmejä hurjempaa. En lukenut sotakirjoja enkä edes sotahistoriaa.

Voisi olla hyvä idea keskittyä lähiaikoina johonkin erityyppiseen mediaviihteeseen.