keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2010


Takaisin kotipuuhiin


Pohjoisesta kotiuduttiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Hämeessäkin on vielä ympäri vuorokauden valoisaa, mutta eri tavalla kuin Lapissa. Ennen kotiinlähtöä teimme vielä pienen ulkomaanmatkan ajellen Ruotsin puolella Aareavaaran ja Pajalan maisemissa ja tutustumalla Kengiksen 1600-luvulta periytyvään ruukkimiljööseen.

Kun lomapäiviä tältä erää oli vielä jäljellä, tilasin kotipihaan siirtolavan. Pari päivää on nyt siirretty enemmän tai vähemmän huonosti kompostoitunutta biomassaa ulkorakennuksen takaa lavalle. Aluksi vastaava homma oli tehtävä joka toinen vuosi. Kun hankimme oksasilppurin ja saimme oksat pullistamasta kasaa, selvittiin edellisen tyhjennyksen jälkeen kuusi vuotta.

Mutta kompostointijärjestelmä kaipaa kehittämistä. Priimalaatuista multaa saatiin nyt viisi säkillistä. Enempäänkin olisi varmasti mahdollisuus.

Ei kommentteja: