maanantaina, toukokuuta 10, 2010


Risto maskeeraukseen


Ilta tuli vietettyä asemalla museoveturiasioissa. Ei tosin rautatien vaan toisen pääväylän varressa haapamäkeläis-toijalalaisen yhteistyön merkeissä.



Pirkanmaan Osuuskaupan viime kesänä hankkima Tr1 nro 1088 -höyryveturi kaipaa ehostusta koristaakseen liikenneasemaa niinkuin liikeketju on tarkoittanut. Veturia hankittaessa into oli suuri, mutta sivulliselle paljastui jo varhain projektin vakava alibudjetointi. Maalausliikkeellä teettämiseen ei ollut rahaa. Museoveturiseura pitää majaansa muutaman kilometrin päässä, mutta se oli jo alkuvuodesta antanut liikenne- ja viestintäministeriötä myöten sitoumuksen panostaa aivan toiseen projektiin eli raiteentukemiskoneen entisöintiin. Ratkaisuksi tuli hyvä kompromissi: työn tekevät ammattikoulun pintakäsittelyn opiskelijat. Koululla on vitsailtu, että hiljattain paljon keskustelua herättänyttä ja joidenkin ongelmalliseksi kokemaa pintakäsittelylinjojen tyttövaltaisuutta ehkäistään meillä hankkimalla harjoitustyökohteeksi höyryvetureita, koska ne kiinnostavat poikia (tai kiinnostivat silloin, kun vitsailijat itse olivat poikaiässä). Yhtä kaikki, luvassa on erilainen työmaa.

Pohjatyöt tehdään hiontana, koska liikenneaseman vilkas autoliikenne edellyttäisi hiekkapuhallukselta kalliita suojarakenteita. Samasta syystä maalaaminen hoituu pääosin pensselityönä. Maalitehdas ei suosittele mohairtelaa kaksikomponenttimaalailleen. Asiassa ei sinänsä ole mitään vikaa, paljon museovetureita on ennenkin pensselöity, ja osaavissa käsissä jälki on hyvää. Veturien pinta kun ei uutenakaan ole ollut samanlainen kuin autoissa.

4 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Löysin blogisi vasta nyt (linkitin tosin pari kuukautta sitten jo yhden kirjoituksen, mutta en katsonut ympärilleni?). Eli runsaasti lukemista edessä.

Tiesitkö, että Internet Archiven digitointiin on osunut muutama Rautatietilasto? http://www.archive.org/search.php?query=rautatietilasto

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kiitokset! Rautatietilastot samoin kuin rautatiehallituksen kertomukset ovat eräitä parhaimpia lähdeaineistoja rautatieliikenteen menneisyydestä kiinnostuneelle. Erityisesti vanhemmat, kuten juuri nuo linkittämäsi, sisältävät valtavan määrän tietoa.

Unknown kirjoitti...

Samat tilastot kuin museon kirjastossa mutta paremmassa kunnossa

Hyvärinen J. kirjoitti...

Ilkka, tämähän se oli, kun minun piti katsoa juuri tänään museolla. nimittäin että löytyvätkö noiden vuosien tilastot kirjastosta. Eli siis löytyvät, mutta verkossa lukeminen säästää hauraita niteitä.