torstaina, huhtikuuta 22, 2010


Sinisten junien päivä


Työmatkailua ei ole tullut harjoitettua pariin kuukauteen, ellei risteilyä saman kaupungin ammattikoulun, lukion ja ammattikorkeakoulun välillä lasketa. Vaihtelu virkistää, kun työpäivä meni vaihteeksi Turussa. Tarkemmin sanottuna Kärsämäessä aivan Toijalan radan varressa. Aiheena oli tutkintotoimikunnan kokous ja paikkana teollisuuslaitoksesta saneerattu aikuiskoulutuskeskuksen kiinteistö. Olen tainnut käydä siellä vain kerran tätä ennen.

Aamupikajuna P 904:ää odotellessa "Jalmari" ja "Lina" palailivat yötöistä. Kaksikko on melko säännöllisesti ajellut kotipihan ohi kohti Turkua samaan aikaan, kun käymme yöpuulle. Loimaan paikkeilla satoi reilusti lunta. Pitkän talven jälkeen valkoinen maisema ei oudoksuttanut. Turun asemalla Tve4-veturi siirteli vaunuja. "Keltiäistä" olen nähnyt liikenteessä enää harvakseltaan. Valokuvaamista ajatellen autoja ja muita näköesteitä oli liikaa. Sillalle päästyäni näköala olisi riittänyt, mutta veturi oli ehtinyt zoomin ulottumattomiin.

Aikaa oli runsaasti ja keli sateeton, joten päätin kävellä asemalta Kärsämäkeen. Aikataulu olisi sallinut vaikka poikkeamisen radan vastakkaisella puolella Koroistenniemen piispanlinnan ja tuomiokirkon paikalla, mutta siinä tapauksessa olisi pitänyt jo kotona varustautua maastokelpoisemmilla kengillä. Radan ylittäminen vapaavalintaisista kohdista tuntui olevan paikallinen jalankulkijoiden tapa. Paikka täytyisi käydä katsastamassa, kun vain saisi aikaiseksi. Mikäpä estäisi jonakin kesäisenä pyhäaamuna keittämästä kahvia termospulloon, hyppäämästä P 904:n kyytiin ja tekemällä sinne pientä patikkaretkeä. Jos ei viipyisi niemellä kauaa, ehtisi vaikka kirkonmenoihin nykyiseen tuomiokirkkoon.

Kokouksen jälkeen harkitsin käväistä katsomassa viime kuun alussa julkisuudessa paistatellutta Myllysiltaa, mutta Veijon asemalle tarjoama kyyti sattui parahiksi pikajuna P 921:n lähtöaikaan.

Huomenna työmatkailu vanhoissa kaupungeissa jatkuu. Vuorossa on Hämeenlinna.

Ei kommentteja: