torstaina, helmikuuta 04, 2010


Tasoristeysonnettomuus?


Ei mennyt kauaa tasoristeysaiheisen blogimerkinnän jälkeen, kun lähellä ilmeisesti kolisi. Hiihtolenkiltä palatessamme pohjoisesta kaupunginosasta soitettiin ja kysyttiin, onko naapuritasoristeyksessämme tapahtunut onnettomuus. Sen suuntaista oli kuulemma asemalla kerrottu. Pihaan tullessa emme olleet panneet mitään erityistä merkille, mutta totta vieköön: varoituslaitteen puomit olivat alhaalla ja kellot kilkattivat. Onnettomuudesta ei ollut merkkejä ennen kuin naapurikunnan VPK:n hälytysajoneuvot tulivat vauhdilla mäkeä alas, ajoivat tasoristeyksen yli puomeista piittaamatta ja kääntyivät radan suuntaiselle tielle. Tällä kertaa kysymys ei ollut hurjastelusta vaan aivan turvallisesta tasoristeyksen ylityksestä. Nimittäin pari sataa metriä Turkuun päin seisoi IC 927 tyynesti paikallaan. Nähtävästi jollakin peltotien vartioimattomista tasoristeyksistä – nimiltään Toivonen, Ahtiainen ja Karirinne - oli tapahtunut jotakin, joka oli pakottanut junan jarruttamaan. Juna oli kuitenkin ehtinyt jo vartioidun tasoristeyksen raidevirtapiirin alueelle, jolloin varoituslaitos oli sulkenut tasoristeyksen maantieliikenteeltä.

Jos olisin ollut kohtelias, olisin soittanut kauko-ohjaajalle tai pelastusviranomaiselle ja kysynyt lupaa ohjata maantieliikennettä tasoristeyksen yli puomeista huolimatta niin kauan kuin juna seisoisi (tai vaihtoehtoisesti käydä varoituslaitekaapilla nostamassa puomit, mikä tosin olisi voinut aiheuttaa kiusallisia kysymyksiä, miten aion avata kaapin). Olin kuitenkin laiska ja saamaton ja jätin autoilijat tekemään omat johtopäätöksensä puomien, punaisen valon, kellojen, paikallaan seisovan junan ja yksiraiteisen radan perusteella.

Rautatieliikenteen palveluksessa odottaa joka tapauksessa yövuoro. Yhden maissa pitäisi suunata veturitallille. Höyryveturin vesityshommiin tuleville yötalkoolaisille on tarjolla kahvia ja runebergintorttua.

Ei kommentteja: