lauantaina, syyskuuta 26, 2009


Lauantaipuuhailua


Aamulla petivaatteiden tuuletuksen jälkeen oli tarkoitus käydä tarkastuttamassa jauhesammutin, mutta yrittäjäksi taannoin ryhtynyt palomestari oli laittanut liikkeensä ovelle lauantaikiinnioloa pahoittelevan kyltin. Maatalousliikkeestä oli tarkoitus ostaa pakkasmuovinen laastisanko ilmalämpöpumpun ulkoyksikön alle kondenssiveden kerääjäksi. Päädyin perinteiseen sinkkiämpäriin.

Talven klapit saatiin liiteriin. Yleensä ne on tullut hankittua samalta tuottajalta, mistä kulloisetkin höyryveturiajelujen polttopuut, mutta puolisoni löysi kinkeripiiristään uuden tarjoajan. Kuljetus tapahtui tavallisella umpipakettiautolla, ja myyjä totesi, että kuorman tyhjentäminen kolmeen pekkaan suoraan liiteriin ei olisi sen hitaampaa kuin lappaaminen pihamaalle. Puolisoni ja minä emme ole varreltamme kovin pitkiä, joten ulottuva pinoamisapu nopeutti työtä reilusti. Auton tyhjennyksen jälkeen kahvipöydässä keskusteltiin maaseudun asioista. Kuivuriaan puuenergialla käyttävä luomuviljelijä kertoi kolmena kuivausvuorokautena ehtineensä nukkua kaikkiaan yksitoista tuntia.

Veturitallille ehdin kahteen otteeseen. Simon, Manun ja Peten äskettäin ajokuntoon elvyttämä Valmet-Saalastin leveäraiteinen Move21 eli DV100 oli valmistautumassa ensimmäiseen vaihtoveturitehtäväänsä ties miten pitkän tauon jälkeen. Yli kuusikymmenvuotias moottori kävi kuin uusi ja paineilmaa oli juuri siellä, missä piti. Minulla oli ruokahalu kasvanut syödessä ja hain kotoa sähkösahan pätkiäkseni edellistalkoissa Eskon seinänvierestä kaatamat pikkuvaahterat polttopuuksi. Ilkka avusti, ja loppusiivouksessa apumiehenä ahkeroi veljenpoikansa Konsta, kukaties 2030-luvun veturimies.

Illan kulttuuriannoksesta vastaa Antti Tuurin uutuus "Suuri viljajuna Siperiasta" ja levysoittimessa Time of the Templars -trilogian etnosikermä "Music of the Mediterranean".

Ei kommentteja: