perjantaina, syyskuuta 04, 2009


Korjataan


Omenia


Kesäisten kelien ansiosta nurmikon kasvuvauhti ei ole vielä syksyistynyt. Loppukesäinen kymmenen päivän väli pätee edelleen. Eilen oli jo korkea aika tarttua leikkurin kahvaan. Mutta sitä ennen oli kerättävä omenasato maasta.

Viime syksynä museoveturiseuralaisten ex-puheenjohtajalleen lahjoittama Malus hyviengiensis voi hyvin, mutta ei ole vielä hedelmällisessä iässä. Vanha puu sen sijaan on tänä kesänä tehnyt hedelmää urakalla. Ihmekös se, kun kukinta-aikaan näytti tältä, eivätkä myrskyt ja tuholaiset ole kiusanneet. Kovin herkullisia syömäomenia ne eivät ole ja putoilevat tuulella herkästi maahan. Ratakaivurinkatsastuskeikaltaan palannut naapurin Jussi lupasi toimittaa hedelmät seutukunnan kauriskannan naposteltavaksi. Kaksi isoa jätesäkillistä korjattiin talteen, ja paljon lisää on vielä tulossa.

Sähköpostipalveluita


Jos MS Exchange Server 2007 -sähköpostikonttorin käyttämä varmenne – tuo nykyisen viestiliikenteen kirjesalaisuuden takaaja - vanhenee, se tietenkin pitää uudistaa. Jos toimitaan budjettiluokan Self signed -tyyppisillä eli tee-se-itse-varmenteilla asia hoidetaan Exchange-ohjelman komentokehotteessa New-ExchangeCertificate-käskyllä (esim. New-ExchangeCertificate -DomainName "omapalvelin.omadomain.ööö" -Services "SMTP,POP,IMAP,IIS"). Muussa tapauksessa kysymys on liikeneuvotteluluonteinen (joskin on todettava, että ainakaan Telia-Soneralla ei ole ollut kovin paljon annettavaa Exchange-varmenteita koskeviin lisätietopyyntöihin; eräskin siltä taholta luvattu yhteydenotto on edelleen tekemättä).

Entä jos varmenteen uudistamisenkin jälkeen sähköpostin käyttäjät ihmettelevät, kun yhteys sen paremmin MS Officen Outlookista, Seamonkeyn tai Thunderbirdin tyyppisestä POP-asiakasohjelmasta tai OWA-webmailista ei toimi? Yksi mahdollinen syy voi olla, että varmenteen vanheneminen on muitta mutkitta "umountannut" eli poistanut järjestelmän käytöstä Exchangen tietokannat. Tämä skenaario ei ehkä tulisi ensimmäisenä mieleen, ja sen kanssa jokunen tunti työmaallakin vietettiin ja säädettiin varmenteita yhä uudelleen ja uudelleen. Niiden kanssa jo ensimmäinen yritys olisi luultavasti toiminut, kun vika oli toisaalla.

Kiitos Kirsin löytämän ratkaisun, testattiin mitä Exchange sanoo kokeiltaessa hallintakonsolin Recipients-kohdassa jonkun ongelmia valitelleen käyttäjän postilaatikkoa tarjoamalla sille hiiren kakkosnapin kautta Manage full access permissions -komentoa. Tuloksena oli virheilmoitus, joka kertoi käyttäjää koskevan tietokannan olevan pois pelistä.

Sitten hätä ei ole enää pahan näköinen. Tietokannat "mountataan" eli liitetään takaisin järjestelmään yksinkertaisesti Exchangen hallintakonsolissa Server Configuration -kohdan asetuksessa Mailbox, jossa valitaan ongelmatietokanta, klikataan sitä hiiren kakkosnapilla ja valitaan komento Mount Database.

Vesihanoja


Äskettäin totesin suihkun hanan jäävän käytön jälkeen tiputtamaan. Se ei ole mukava asia: jostakin muistan lukeneeni, että tippuva hana voi aiheuttaa vuodessa monen kymmenen euron ylimääräisen vesilaskun, eikä veden muutenkaan kuulu tippua sisätiloissa.

Vesihanoissa ei taida tyyppikilpiä juuri olla, mutta huolto-oppaan (PDF-tiedosto, 3364 kB) tarjoamin tiedoin oli hyvä tunnistaa laite jo hieman varttuneemman sukupolven automaattihanaksi. Kun vika ja viallisen laitteen tyyppi on selvillä, oli käväisy LVI-liikkeessä nopea. Uusi käyttöventtiili kustansi 13 euroa ja oli varsin helppo vaihtaa kotityökaluin.

Monenlaisia LVI-kalusteita myyvät nykyään monenlaiset liikkeet. Saattavat olla ihan hyviä, mutta tuli vain mieleen, miten pitkään valmistuksen lopettamisen jälkeen mihinkin malliin saa varaosia. Ja miten hyvin huoltokäsikirjoja saa verkosta – tässäkin suhteessa Oraalle sopii nostaa hattua, kun niitä ei ole kätketty vain virallisille yhteistyökumppaneille tarkoitettujen extranetien holveihin.

Ei kommentteja: