perjantaina, elokuuta 07, 2009


Veturivalvojaiset


Vuorokauteen ei ole tullut nukuttua ja sen alkaa huomata. Viime yö meni haapamäkeläisroikkaa veturitallille odoteltaessa. Johtoveturina toimineen Dv16:n paineilmakompressorin sähkövika viivästytti matkantekoa Korkeakoskelta saakka, ja juna saapui reilut puolitoista tuntia myöhässä noin klo 3.40. Apuveturina toimineen Tk3-höyryn vesityksen jälkeen pitikin jo valmistautua töihin lähtöön. Kolmantena veturina tuli ranskatar Dr13, joka on tarkoitettu käytettäväksi vasta viikon päästä.



En voinut taaskaan välttää kiusausta tuppautua Dv16:n hyttiin muka luotsiksi, kun paikallislupien turvin vetureita lähdettiin siirtämän talliraiteille. Dv-veturisarjoissa ja niiden avarissa hyteissä - varsinkin näissä vanhemmissa - on minusta jotain kutsuvaa.

Halkokuorma tuli Kylmäkoskelta aamupäivällä, ja talkooväen palaillessa tallille iltapäivän mittaan, kuka levolta, kuka töistä, se siirrettiin vauhdilla Tk3:n tenderiin. Öisen matkan aikana "Pikku-Jumbo" oli joutunut työskentelemään johtoveturin ongelmien takia suunniteltua kovemmin, joten halkoja joudutaan illan mittaan latomaan tenderiin vielä lisää haapamäkeläisten omasta halkovaunusta. Vaihtotyöluvat höyryveturin siirtämiseksi sopivalle paikalle saataneen kymmenen aikoihin. Kovin paljon ei tulevanakaan yönä nukuta.

Huomenna ajetaan kaksi reissua Valkeakoskelle ja takaisin tämän aikataulun mukaisesti.

Ei kommentteja: