sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009


Hellettä ja omenankukkia helluntaina


Heila on hyvä olla helluntaina, sanoo vanha kansa, ja on varmasti oikeassa. Omani lähti aamulla juoksemaan Helsinkiin. Hän on sitkeä tyttö (luvan kanssa tuo termi, josta jotkut tosikot suivaantuvat - meillä taas ollaan puolikarjalaisia - tääl pittää olla hauskaa ain, kuulet sie, mite viulu soip - eikä puheenparren tyttöjä, poikia, ämmiä tai äijiä jäädä suremaan). Minulta ei sellainen jalan nousu olisi luonnistunut helteisissä olosuhteissa. Ei voi kuin ihailla.

Naiset ovat epäilemättä nyky-Suomessa liikunnallisesti miehiä aktiivisempia, mistä kertoo osaltaan tapahtuman yli 18 000 juoksijan osanottajamäärä. Huippuvuosina osanottajia on kuulemma ollut 32 000. Vertailun vuoksi voi todeta, että Finlandia-hiihdon vilkkaimpana vuonna, Sarajevon olympiatalvena neljännesvuosisata sitten, hiihtäjiä oli ollut reilut 13 000. Puhtaalta mutu-pohjalta arvelen, että tällaisia tiedotteita jouduttaisiin julkaisemaan vähemmän, jos miehillekin suunnatussa tarjonnassa keskityttäisiin vähemmän numerolappuihin, loppuaikoihin ja pisteisiin.



Ihan pelkäksi pihakeinuperunaksi omenankukkien alle en kehdannut jäädä. Nousin Helkaman selkään (mistä tuli mieleeni, että ATK-kielessä tiedostojärjestelmän käyttöjärjestelmään liittämistä kuvaavan englanninkielisen verbin mount yksi sanakirjasuomennos on juuri selkään nouseminen tarkoittaen kai lähinnä ratsastamiseen liittyviä asioita) ja - itseni siis polkupyörälle mountattuani - ajoin radanvarsitietä Valkeakoskelle. Uudemman sisääntulotien sijasta valitsin perinteisen reitin ammattikoulu 2:n vierestä. Keskusta oli viehättävällä tavallaan hiljainen vielä aamupäivän käydessä yhtätoista. Kotiin Sääksmäen ja Linnaisten kautta, että renkaiden alle tuli pätkä soratietäkin. Lieneekö matkaa tullut vähän reilut 50 kilometriä. Reitti on itse asiassa sama, jonka arkisin kuljen linja-autolla, joskin toisin päin: Linnaisten kautta kaupunkiin ja radanvartta pois.

Pyöräilyn jälkeen ajattelin jäähdytellä leikkaamalla nurmen, mutta se oli väärä odotus. Leikkuria lykkiessä vasta kuuma tuli. Kuiva ilmanala pöllyttäytyi nenään monenlaisena aivastuttavana. Olisi voinut aivastuttaa ja punasilmäyttää enemmänkin, mutta kaivattu tauko tuli, kun äiti pyöräili juttutuokiolle.

Täytynee lähteä sulkemaan kasvilavan luukut. Se on kesä taas.

Ei kommentteja: