sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009


Harrastetoiminnan resursointipäivä


Taloudellinen taantuma ei harrastemessuilla näkynyt ainakaan oman yhdistyksemme kassassa. Koskaan ei tämänkaltaisessa tapahtumassa liene myyty yhtä paljon rautatiekirjallisuutta ja pienempää rihkamaa kuin nyt. Liiketoiminnan kanssa emme pyri kilpailemaan, eivätkä katteemme ole suinkaan ammattilaisella tasolla, mutta rautateihin liittyvien kirjojen ja muiden tuotteiden myynti muodostaa oman rautatieharrastustoimintamme rahoituksen selkärangan. Hankimme varat mieluummin näin kuin käymme lakki kourassa apurahanmyöntäjien ovia kolkuttelemassa. Tosin vähän aikaa sitten liikenne- ja viestintäministeriö päätti ystävällisesti tukea erästä kesällä alkavaa kalustoyksikön kunnostusprojektiamme kohtuullisella summalla, mutta sitä edellisestä apurahanhakukerrasta on lähes vuosikymmen. Hanke ei ole näyttävimpiä laatuaan, mutta se nielee ministeriön avustuksen lisäksi huomattavan määrän kauden aikana toteutettavasta omasta varainhankinnasta, ehkä osan säästöistäkin - talkootyötunneista puhumattakaan.

Kuitenkin heikot ja vähän vahvemmatkin signaalit antoivat ymmärtää, että nyt toteutetun tyyppisen varainhankinnan mahdollisuudet kapenevat. Toiminnan edellytykset ja kustannusrakenne ovat erinäisistä syistä uhkaamassa muuttua selvästi nykyistä heikompaan suuntaan.

Messukeskuksessa järjestettiin samaan aikaan lemmikkieläinmessut. Kissaosastolla olisi viihtynyt vaikka miten pitkään. "Ihania", oli erään katselijakaksikon kommentti somaleista, vaikka lajinimi naurattikin. Hyi-tuomion saivat abessinialaisserkut. Oli vähällä, etten ryhtynyt puolustamaan hienoista hienoimpia abbyja aloittamalla jo muinaisista egyptiläisistä. No, ehkä elämäänsä aloitteleva abby - kuten linkin kuvassa - ei scifi-henkisenä ilmestyksenä ole aivan edustavimmillaan, mutta vartuttuaan se on upea eläin.

Kotiin palatessa sade alkoi moottoritiellä Hämeenlinnan paikkeilla. Veturitallilla kuormaa purkaessa tarvittiin jo valoja. Pizzan kokoista tilaa ei vatsassa tuntunut löytyvän, joten iltapala Iskhmetin putiikissa jäi osaltani väliin.

Kiitokset tovereille mukavasta harrastetoiminnan resursointipäivästä.

Ei kommentteja: