sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009


Kiireettömiä sunnuntaitoimia


Yritimme perinteisellä tyylillä ja muutaman lämpöasteen pitovoiteella. Meno oli vauhdikasta, mutta ylämäissä valitettavasti väärään suuntaan. Viiden kilometrin jälkeen palasimme kotiin vaihtamaan suksia ja hiihtotapaa vapaalle. Aamupäivä oli houkuttanut kuntoradalle yllättävän paljon hiihtäjiä.

Päiväpuhteena sain pois käsistäni Rautatiemuseoiden ja harrastajien liiton tilintarkastuksen. Työnä tuo ei ole suuri, ja liiton nykyinen jämäkkä puheenjohtaja oli toimittanut tarpeellisen materiaalin hyvissä ajoin niin, että kiirekään ei tänä vuonna asian kanssa tullut. Ohessa tein OpenOfficen Calciin yksinkertaista tarkistustaulukkoa, jota tehdessä itse tilintarkastuskin sujui kuin itsestään. Sitten tankkaus perunamuusilla. Ja autoonkin polttoainetta.

Illalla ajelimme työväenopiston salille taiji-treeneihin. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo kolme viikkoa. Keskilinjaa ja muita hyviä oppeja tarvittiin kyllä Lapin laduilla ja mäissä.

Ei kommentteja: