lauantaina, marraskuuta 22, 2008


Kauden avaus


Aamupäivällä kävin esitelmöimässä herrakerholle rautatiehistoriasta. Kesällä veturitallilla käydessään tykästyivät aiheeseen. Mikäs siinä, kun oli kotikenttäetu. Rautatieaseman sittemmin toiseen käyttöön muutetussa salissa on tullut istuttua yksi jos toinenkin kokous. Jäljestäpäin tuli väittelyä ratapihan vaihteista. Väärässä olin: ristikkovaihde se oli. En kylläkään myöntänyt ennen kuin olin tarkistanut asian varmalta taholta: Ilkalta löytyi kopio ratapihakaaviosta.

Historiasta keskustelu on hauskaa ja harmitonta. Historian elävöittäminen raskaan metallin voimin sen sijaan ei ole ole helppoa. Hyvinkäällä liittokokouksessa käsittelivät isoja asioita. Uskon, että neuvotteluihin museojunaliikenteen jatkamisen mahdollisuuksista saatiin hyvä hallitus. Menestystä heille arvokkaassa työssään!

Torpan kauniimman asukkaan viettäessä lauantaipäivän työn merkeissä siklasin sukset varastorasvasta. Ulkona on ollut parin päivän ajan viehättävän talvista. Eilen kuultiin, että kylän kuntoradat on jo pantu hiihdettävään kuntoon.

Lunta oli paikoin ohuelti, mutta tiukka voidevalinta ja pakkaskeli tekivät kauden avanneesta saunalenkistä varsin miellyttävän.

Radiossa laulaa barokkimusiikkia Andreas Scholl. Kontratenori on - miten sen nyt sanoisi - karu ääniala. Teini-iässä ihailin Klaus Nomia, monimusiikillista lahjakkuutta, jonka kohtalona oli olla sensaatiohakuiselle yleisölle varoittava esimerkki apokalyptisesta uhasta nimeltä AIDS.

Ei kommentteja: