torstaina, lokakuuta 30, 2008


Syksyn arkea ja juhlaa


Työpäivät ovat olleet pitkän puoleisia. Parina iltana harjoitin pitkästä aikaa opetustoimintaa: Linuxin käyttöönottoa ja käytön perusteita. En ole erityisemmin pitänyt Linuxista työasemakäyttöjärjestelmänä. Tosin nyt kun Windows Vista on saanut jalansijaa työasemissa, ei KDE- tai Gnome-leiriä välttämättä voi sanoa sen sekavammaksi kuin Microsoft-leiriä. Käyttöliittymäkysymykset ovat pääosin makuasioita. Siksi kai niistä niin paljon keskustellaan ja siksi alalla - ainakin dot.com-buumin aikana - on toiminut legioonittain asiantuntijoita.

Asiasta toiseen: tulevana pyhäinpäiväviikonloppuna Turussa vietetään perinteisiä pienoisrautatiepäiviä. Järjestäjä - jo neljännesvuosisadan ikään ehtinyt - on toteuttanut aiemmin hienoja vastaavia tapahtumia. Näytteilleasettajien määrä saattaa olla vuosien saatossa hieman laskenut, mutta hyvä viikonloppu alan harrastajille on jälleen luvassa.

Ei kommentteja: