perjantaina, elokuuta 22, 2008


Vieläkö tällaisiakin matkoja tehdään?


Viime viikonloppuna huomasin, että passini oli vanhentunut kesäkuun puolivälissä. Olin tarvinnut sitä kymmenen vuoden aikana kokonaista kaksi kertaa. Nimismiehen kansliassa oli ystävällinen palvelu, ja asia hoitui aikataulussaan. Tosin pari kymppiä kalliimmalla kuin jos olisin havahtunut tilanteeseen ajoissa.

Pari päivää on kulunut niinsanotulla työmatkalla Viron maaseutua edestakaisin ajellen. Maisemat ovat kuin Forssassa, tosin Zil-merkkisten kuorma-autojen esiintymistiheys on täällä suurempi. Viime yö vietettiin valtion metsäkeskuksen metsäkoululla Räpinassa, jossa aamupäivällä myös kokoustettiin. Tuleva yö hotellissa Tartossa. Toiset olivat mielissään urbaanista ympäristöstä. Minä olisin viihtynyt vaikka koko reissun maaseutumaisemmissa oloissa.

Yksi matkatovereista tarjosi savusaunan ja illallisen vanhalle maatilalle rakentamallaan metsästysmajalla. Jos appivainaa jätetään laskuista, en ole toiseen samanmoiseen tee-se-itse-rakentajaan törmännyt.

Majoitushuoneiden jako tusinan kokoisen joukon kesken on alati mielenkiintoinen kysymys. Meitä on muutama saman kylän mies, jotka pärjäämme hyvin kimpassa, eikä tee tiukkaakaan saada sopimaan kolme henkeä samaan huoneeseen.

Onneksi ne matkatoverit, jotka tykkäävät laulaa tai lausua runoja, pääsääntöisesti ovat hyviä kyseisessä lajissa.

Ei kommentteja: