lauantaina, kesäkuuta 14, 2008


Sadetta odotellessa


Moni on ihmetellyt, miksi eräänkin miehen kuorma-auto kulkee Länsi-Uudeltamaalta Vanajan-Hämeeseen viikonlopuittain. Jos siellä toisessa päässä on tällainen meininki, niin ei matkustushalukkuus ehkä niin kumma asia ole. Valkeakoskellekin muuten avattiin huhtikuussa Lidl, aivan rautatieaseman viereen. Ei ole tullut käytyä.

Aamupäivän hommana oli ryhmän opastus veturitallilla. En ole vähään aikaan vetänyt museokierrosta, mutta kelvollisesti meni, mitä rautatiehistoriaan tuli. Moskovan rauhan aikainen hävittäjälentokoneen törmäys ratapihan valomastoon (korkeat mastot purettiin vuosituhannen vaihteen peruparannustyön yhteydessä ja korvattiin keveämmillä) nosti kysymyksiä. Onneksi yhdistyksen oma IT oli paikalla, ja ratkaisu ongelmaan tuli kuin Boforsin tai Oerlikonin suusta.

Tuuli alkoi ajaa pilviä taivaanrantaan. Sääennusteen muistaessani pahoittelin ja livistin. Kotipihan nurmi vaati parturoinnin. Voikukanvarret piti saada nurin kuivina. Mutta vasta illalla sade alkoi.

Eskolle kiitokset ternimaidosta! Ehkä luvassa on vasikantanssia, sonnintöyssyä tai pannukakkua.

Uutisissa puoluekokousten aika.

Ei kommentteja: