torstaina, huhtikuuta 24, 2008


Työmatka työväentalolle


Tampereella muistellaan aikaa 90 vuotta sitten ja kuuleman mukaan julkaistaan myös mielenkiintoinen kirja. Kutsuttu on, mutta työ menee hyvienkin harrasteiden edelle.

Tampereen tapahtuman hengessä työmatkalle olisi voinut ottaa mukaan punaisen myrskylyhdyn. Sellainen kai hilattiin tämänpäiväisen seminaaripaikan torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi silloin aikanaan. Toivottavasti pääkaupungin työväentalolla on luvassa rauhallisempaa menoa, vaikka aihe onkin monelta kannalta kiperä. Virallinen tiedote hallituksen eilisen iltakoulun päätöksestä on luvalla tai luvatta sanoen mitäänsanomaton, mutta arvelen keskusviraston, anteeksi asiantuntijaviraston, terävän kärjen puheenvuoroista saatavan tänään enemmän irti.

Kotikylän asemalla seisseen P 272:n nokalla oli Sr2 nro 3235. Uudempi sähköveturityyppi tuon junan edessä on varsin harvinainen näky. Sääli, että aikataulu ei sallinut kyytiä verkkaisen kulkijan mukavissa Esslingen-vaunuissa, vaan piti tyytyä IC2:n ahtauteen.

Ei kommentteja: