Virtaa saa kirjastolta

Huomasin tulleeni pääkaupunkiin kaksi tuntia liian aikaisin. Niin tapoihinsa sitä on pinttynyt, että kun sille suunnalle pitää lähteä työmatkalle, tulee lähdettyä viimeistään tuolla pikajuna P 272:lla.

Ei muuta kuin lataamaan akkuja kirjastolle. Siellä ei edelleenkään saa viedä laukkuja tai muita kantolaitteita kokoelmatiloihin. Tampereella sitä ei ole kielletty. Lieneekö Helsingissä enemmän rosvoja, jotka tyhjentävät kokoelmia reppuihinsa, salkkuihinsa ja kasseihinsa? Viihdyn paremmin vanhan puolen lukusalissa. Sielläkään ei ole PC-paikkoja, mutta sen verran vähän lukijoita oli, että rohkenin lainata yhden pöytäryhmän valaisinpistorasian tietokoneen akun lataamiseen. Luettavaa olisi ollut tarjolla kerroskaupalla, mutta työajalla kun olin, katsoin parhaaksi kirjoittaa aamupostissa pyydetyn tutkinnonjärjestämis- ja koulutustarjouksen. Niin kiire ei sovi kuitenkaan olla, etteikö olisi ehtinyt vilkaista pohjakerroksen näyttelyä. Tällä kertaa esiteltiin itämaisten kielten tutkijaa ja yliopistomiestä W. Lagusta - sotahistorian ystäville tutun R. Laguksen isoisää.

Yliopistoreissusta meinasi tulla pidempikin, kun pääsin opiskelijaksi johonkin tiedekuntaan. En ole varma, mikä niistä oli kyseessä, mutta tietääkö joku, mille alalle pääsevät ne, jotka onnistuvat kulkemaan Porthanian pyöröovista jäämättä "luuppiin"?

Markkinointiviestinnän tutkintotoimikunnan tilaisuudessa en kokenut olevani oikein kotonani. Huoliteltuja olemuksia ja vierasta jargonia, ja kokouspaikka lähellä ydinkeskustan kattoja. Markkinointi on suhdetoimintaa.

Kotimatkalla olisi voinut poiketa ammattimessuilla Pasilassa, mutta jätin tänäkin vuonna väliin. Josko keväällä saisi hilattua itsensä sinne edes harrastemessuille. Ostamani lippu IC 55:een oli kuulemma viimeisiä saatavilla olleita.

Kotiasemalla lumihiutaleita ja nätti tyttö.