lauantaina, syyskuuta 08, 2007


Syyshenkäys


Myöhästyin talkoiden alkamisajankohdasta käväistessäni kylän vanhemmassa valokuvausliikkeessä ostamassa pidemmän filmin. "Card full" -ilmoitus kun on alkanut kiusata digipokkaria.

Etelän suunnalla tarjolla ollut Huru-soundi ei ollut harventanut aktiivien rivejä. Lokakuun alussa tuota on taas tarjolla länsirannikolle päin.

Veturitallilta purettiin kesänäyttelyt pois. Parhaillaan vietettävien ERPien - tässä ei lyhenteellä tarkoiteta atk-pohjaisia toiminnanohjausjärjestelmiä vaan Euroopan rakennusperintöpäiviä - tiimoilta taisimme olla hiukan liian hätäisiä, mutta se ei käytännössä haitannut. Yleisöä ei tallilla vieraillut. Rakennusperintöpäivien teemana olivat julkiset sisätilat, eivätkä veturitallit ole varsinaisen käyttönsä aikana olleet julkisia tiloja. Rautatieasemalle olisi voinut järjestää vaikka mitä, mutta se ei onnistu pelkästään talkoopohjalta. Työaikana, kun asioiden järjestelyt käytännössä pitäisi tehdä, on meidän oltava tekemässä jotakin aivan muuta.

Moottorien hevosvoimat käännettiin taas kerran ihmisvoimiksi, ja pienveturit vaihtoivat paikkaansa. Aina ei pelkkä ihmisvoima riittänyt, mutta silloin Pekka laski rautakangen olaltaan, asetti sen pyörän alle, väänsi, ja tonnit lähtivät liikkeelle.

Lounaalle mentiin, kuka kävellen, kuka autolla, tavan mukaan Iskmetin gourmet-kebab-pizzeriaan. Viime aikoina olen suosinut tonnikala- ja simpukkasäilykkeitä lihan sijasta. Herkullista nytkin. Ateriaa odotellessa ihmeteltiin Markon kokeilukierrokselle tarjoamaa N95-kännykän tai paremminkin monitoimilaitteen tulevaa seuraajaa. Mitähän relevanttia vielä keksivät integroida taskukokoon?

Nuhaisen viikon lopulla väsymys pani nostamaan polkupyörän ylös veturitallin pyörätelineestä jo aikaisin. Kotiin ja saunaan. Mutta leikkuupuimuri työssään on hieno näky.

Ilta on tuntunut lämpöiseltä ainakin takkatulen ääressä, mutta säätiedot ennakoivat näille alaville maille pohjoista ilmavirtausta ja yöpakkasta. Niinpä kynttilä kasvihuoneeseen, matto sen päälle ja hallaharsot kesäkurpitsoille, kasvimaalle ja pelakuille.

Ei kommentteja: