keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007


Täytyy mennä taiji-tunnille


Keskiviikkoiltaisin on kirjastotalon ja kanavan väliin jäävässä puistossa pidetty taiji-treenejä. Osanotto on ollut hiljaisenpuoleista. Tänään olimme puolisoni kanssa kaksin. Jonkun kokeneemman paikallaolo olisi hyvä mallin katsomisen vuoksi, mutta meneehän se noinkin.

Ballerinan kanssa on harjoittelemisessa on kiistämättömät etunsa. Koordinaatioltaan taitavampi avasi minullekin parin kääntymisen idean. Vanhaa perua olen jauhanut tuolla kohden jonkinlaista tai sabaki -muunnelmaa, joka toimii omassa viitekehyksessään, mutta ei sellaisenaan kuulu tähän lajiin.

Olisimme aivan hyvin voineet treenailla kotinurmella, mutta kun kaupunkiin oli muutakin asiaa, jäimme samalla puistoon tekemään "muotoa", josko vaikka joku muukin olisi mukaan liittynyt. Ehkä iltapäivän sateiden kastelema nurmikko piti muut loitolla. Vanhojen rasitteiden vuoksi harjoittelen mieluiten avojaloin (vaikka tähän ns. Beijing-muotoon kengät ainakin joidenkin tekstien mukaan kuuluisivat), mutta tänään en niin välittänyt tehdä. Tuntui kömpelöltä.

Aktiivisempia tuntuvat olevan toisen puistolajin, petanquen, harrastajat. Tätä seniorikansalaisten joukkoa on ollut paikalla aina kohtuullinen määrä.

Ei kommentteja: