torstaina, heinäkuuta 12, 2007


Gigaluokassa


Kun VHF-laitteita ei lainaksi saatu, siirryttiin sähkömagneettisessa spektrissä suosiolla kertaluokkaa ylemmäs eli UHF-alueelle. Siispä iltapäivällä Ilkan kanssa lähdettiin ostosmatkalle Tampereen Giganttiin.

PMR466-tyyppiset radiopuhelimet ovat ainakin periaatteessa mukava idea. Vapaalla UHF-kaistalla 466 MHz toimivat laitteet soveltuvat - näin ainakin kuvittelemme, käyttökokemuksia saadaan odotella vielä hetkisen - monenlaiseen rautatieharrastetta sivuavaan toimintaan. "Villin" radioverkon idea on se, että maksimissaan puolen watin lähetysteho sallii toisistaan muutaman kilometrin etäisyydellä olevien laitteiden muodostaa oman solunsa (tietokoneväki voisi käyttää tästä WLAN-henkistä nimitystä ad hoc -verkko), jonka liikenne ei ylikuulu toisiin vastaaviin soluihin. Samalla kuuluvuusalueella tapahtuvan eri verkkojen ylikuulumisen välttämiseksi laitteet tarjoavat yleensä kahdeksan toisistaan 12,5 kHz:n välein sijoitettua kanavaa ja mahdollisesti niiden lisäksi "alikanavat" eli äänikohinasalpoihin perustuvan selektiivikutsun taajuudet (joista viimemeksimainittujen kesken - tosin täysin mutu-pohjalta - veikkaan ylikuulumista eri olosuhteissa esiintyvän). Arvelen, että yhdistyksemme langattoman tietoliikenteen ekspertti joutuu vielä eri yhteyksissä naureskelemaan moisille leluille.

Päädyimme norjalaisperäisiin Jensen FreeLink 1000 -mallisiin laitteisiin. Tarjolla olleista Motorolaksi ristitty kuulosti nimenä kovemmalta, mutta näytti enemmän lelulta. Jensen näytti melkein Tetralta, mikä tietenkin oli tärkeä valintaperuste ;-) Ei vaan, luvattu roiskevesitiiviys sinetöi valintamme. Outo yksityiskohta pakkauksissa oli se, että Suomen ja Iso-Britannian liput oli aseteltu rinnan siihen kategoriaan, jossa laitteen perustiedot kerrottiin englanniksi. Norjan, Ruotsin ja Tanskan liput sen sijaan olivat kohdassa, missä tiedot kerrottiin norjaksi. Pohjoismaista keskinäistä luottamusta, fast i Finland finns det två officiella språk?

Helppoja laitteet ovat ainakin olleet virittää käyttöön. Tosin digitaalikellon merkitystä moisessa en aivan ymmärrä. Lieneekö se sama asia kuin Gigantin kaltaisissa kaupoissa aina mukaan tarjottava roskapussiksi liian pienikokoinen muovikassi, josta tälläkin kertaa kieltäydyin: tuottajalle se on halpa lisä, joka aiheuttaa ottajalleen yleensä vain ylimääräistä työtä.

Yksi suoraan sanottuna idioottimainen piirre tästäkin laitteesta löytyi. Mikrofoni näyttää olevan asennettu laitteen yläosaan ja kaiutin alaosaan. Jos tämä johtuu - vielä testaamattoman - roiskevesisuojauksen vaatimuksista, niin lubenter approbatur. Hyväksytään myös, jos suunnittelijoilla on ollut pedagogisena tavoitteenaan simplex-tyyppisen radioliikennekäyttäytymisen luonteen korostaminen. Mutta toisaalta oikeiksi työkaluiksi tarkoitetuissa VHF-laitteissa komponenttien sijoittelu on sellainen, mihin viime aikoina matkapuhelimissa ja sitä ennen sata vuotta lankapuhelimissa on totuttu: ämyri ja mikrofoni sinne, minne ne ihmiskehon rakenteen mukaan kuuluvat.

Gigantista tämän torpan lienee tullut hankituksi kolme tuotetta kotikäyttöön. Kaksi niistä oli tietokoneeseen liitettäviä Agfa-merkkisiä tasoskannereita, joista ensimmäinen - vielä LPT-liitäntäinen - toimi vajaan vuoden vähäisessä käytössä (se tosin maksoi tämän vuosituhannen alussa muistaakseni noin 40 markkaa, joten lahjahevosen suuhun katsomiseen liittyvää sananlaskua tullee soveltaa tässäkin). Jälkimmäinen USB-kytkettävä sen sijaan on kestänyt kiitettävän kauan ja odottaa nytkin vain luettavaa. Viime viikolla moittimani JVC-stereosarja - joka varmasti oli mainostamaansa "high-fidelityä" ainakin vuoden 1973 klassisen saksalaisstandardin mukaan - oli samasta liikkeestä peräisin.

Paluumatkalta Kuljun kartanolta Ilkka löysi takin, minä t-paidan ja yhteisömme leikkijunan.

Ei kommentteja: