sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007


Viimeinen talvilomapäivä


Herätyskello soitti ajoissa viimeöistä kuunpimennystä katsomaan. Käyskentelin hetken pihamaalla, mutta pilviverho oli joka suunnalla sen verran vähäreikäinen, että en jäänyt odottelemaan. Vastaava ilmiö pitäisi olla tarjolla vajaan vuoden kuluttua, 21.2.2008.

Naapuruskuntien laturetkelle ei huvittanut lähteä. Peltolatu Kylmäkoskelle päin ei ollut kehuttavassa kunnossa maanantainakaan, ja sen jälkeen on ehtinyt sulaa paljon. Naapurin Jussi kertoi ladun Viialan suuntaan olleen jo viikko sitten monin paikoin roskien peitossa. Hyviä syitä fyysisellekin laiskuudelle löytyy aina.

Illansuussa, auringon näyttäytyessä hetken ja värjätessä metsän keväiseksi, kiersimme kuitenkin kymmenisen kilomeriä kuntorataa. Laskeva lämpötila teki kelistä luistavan. Onneksi valittiin vapaa tyyli. Ladulta melkein suoraan taiji-treeneihin, jossa osallistujia oli kokonaista neljä. Lieneekö ollut talvilomien vaikutusta. Kotiin palatessa jäähdyttelyksi vielä hetki lumikolan perässä kävelyä, kun lumi oli viimeinkin liukunut ulkorakennuksen katolta pihalle.

Lomaviikolla tuli nukuttua joka aamu seitsemään tai puoli kahdeksaan. Huomenna on taas aika ryhdistäytyä viiden herätyksiin.

Ei kommentteja: