perjantaina, joulukuuta 08, 2006


Valokuvatorstain tarina


Valokuvatorstai-blogissa oli eilen aiheena 3-5 kuvan tarina. Hämäläiseen tapaan myöhässä mukaan - ja maisematkin läntiseltä Uudeltamaalta puolisentoista vuotta sitten muistikortille lunastettuna:





Minä en osaa edes valokuvata, mutta Anssi Kela tekisi laulun. Ja soittaisi kitaraa.

Yksinäinen ilta


Puolisoni kaitsee pieniä karitsoja huomiseen saakka naapurikunnassa. Vilman kanssa pidämme torppaa pystyssä; karvaisemmalla meistä on parhaillaan ulkovartiovuoro. Tuulee sen verran, että edes puunoksaan nostettu myrskylyhty ei jaksa valaista. Harvinaisen huono joulukuun sää.

Työpäivä venyi näyttöjen vuoksi pitkähköksi. Huomenna taitaa käydä samoin. Tänään ammattitutkintoaan suorittivat tietokoneasentajat, huomenna tietojenkäsittelijät.

Ammattitutkinto-termiä käytetään jopa opetusalalla edelleen ahkerasti väärin viitaten sillä mihin tahansa toisen asteen ammatilliseen tutkintoon. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, eli vanhan hyvän ajan kielellä ammattikoulussa tai ammiksessa (huom. kaksi m-kirjainta), on nykyisin tarjolla kolmeasteisia tutkintoja: (1) ammatillinen perustutkinto, joka vastaa suunnilleen perinteistä nuorille tarkoitettua ammattikoulututkintoa, (2) ammattitutkinto ja (3) erikoisammattitutkinto, joka ainakin osittain kehitettiin pyrkimyksenä - enemmän tai vähemmän onnistuneena sellaisena - korvata vuonna 2000 koulutusjärjestelmästä poistuneita teknikko- ja muita opistoasteen tutkintoja. Ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot ovat nykyjärjestelmässä eräänlaisia aikuisille tarkoitettuja toisen asteen "jatkotutkintoja", jotka on tarkoitettu ensisijaisesti alan ammatillisen perustutkinnon tai muun vastaavan suorittaneille ja alalta työelämässä kokemusta hankkineille.

Päivän ja illan aikana on tullut huomattua, että vaikka puhdasoppisimpien mielestä vanha kunnon SuSE Linux hiljattain perustikin Terijoen hallituksen, aika moni taitaa haluta OpenSusen uuden ilmaisen 10.2-version (en viitsi linkittää, kun kohde tuntuu nyt olevan saavuttamattomissa).

Illan ohjelmassa radion kuuntelua ja pyykkikoneellinen yösähkötariffin astuttua voimaan.

Ei kommentteja: