perjantaina, heinäkuuta 14, 2006


Ontuva tiikeri, lompsiva lohikäärme


Viikko tuli vietettyä Kanta-Hämeessä Viittakiven opistolla. Opistoa ylläpitää Suomen Setlementtiliitto, historiasta tunnettuja kveekareita lähellä olevaa kristillistä maailmankatsomusta toteuttava järjestö. Ruoka oli hyvää, vahvasti luomukasvispitoista, ja rauha suunnilleen täydellinen.

Perinteidensä mukaan opisto mainostaa itseään kansainvälisenä. Nykyään kansainvälisyyttä lienee keskimääräisessä kaupunkiperuskoulussa enemmän kuin 1950-luvulla oli alan johtavassa kansankorkeakoulussa, mutta muuta kuin suomea paikalla nytkin kuuli. Tekstiilitaidekurssilaisten keskustelua kuullessa kauhistuin, miten olen saattanut kadottaa näin tyystin koulun tarjoaman saksan kuullunymmärtämistaidon. Kurssilaisten tuottaman näyttelyn avajaisissa selvisi, että kyseessä oli flaami. Asia menee yleissivistymättömyyteni piikkiin.

Päivät kuluivat harjoitellessa taijia (virallinen pinyin-kirjoitusasu on tuo; vanha ja ilmeisesti tunnetumpi kirjoitusasu on "tai chi"). Muutaman päivän intensiivikurssi ei ole kovin tehokas konkreettisen taidon omaksumiseen - sama tuli huomattua alkukesästä latinankurssilla - mikä oli otettu hyvin huomioon oppimistavoitteissa. Yleisintä, 24-osaista niinsanottua "muotoa" (monien japanilaisperäisten budolajien terminologialla sanottuna kyseessä on kata) ei edes yritetty ahmaista kokonaan, vaan keskityttiin alkuosaan.

Harjoituksia oli päivässä kolme, ja treenitunteja tuli päivää kohden kuusi tai seitsemän. Monia muita lajeja ajatellen kyseessä on kilpailijavalmennuksen tuntimäärä, mutta tässä rauhallisessa lajissa ongelmia ei tullut yhdellekään hyvin heterogeenisesta ryhmästä. Vuosien takaa muistan aivan toisenlaisen tavan treenata taijia; sillä tyylillä parikin tuntia päivässä olisi saattanut olla liikaa.

Suomen oloissa on vaikea kuvitella harjoittelemiselle soveltuvampaa paikkaa kuin nurmi järven rannalla tuulen heilutellessa 1:1-kokoiseksi bonsaiksi kasvanutta rantakoivua.

Taijissa sanotaan yhdistyvän kiinalaisen filosofian, lääketieteen ja taistelutaitojen perinteet. Filosofiasta voidaan olla montaa mieltä, eikä sitä puolta ymmärtääkseni painoteta kovinkaan paljon täkäläisissä oloissa. Lääketieteen osalta kyse on lähinnä samasta asiasta, johon terveydenhuolto meilläkin on yhä enemmän suuntautumassa: tarjotaan menetelmiä aktiivisesti ylläpitää terveyttään tai kuntouttaa itse itseään. Rauhallisesti tehtävissä liikkeissä taistelutaitojen perinne ei näyttäydy kovin vahvasti, mutta taijin tekniikat toteuttavat samoja periaatteita kuin esimerkiksi judossa (poikkeuksiakin on, kuten taijin yhteen tukijalkaan perustuva liikkuminen, joka tatamilla koituisi nopeasti ottelijan kohtaloksi).

Yhtä kaikki, ihmisvartalon mekaniikasta taijissakin on kysymys. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Puolisoni omaksui liikkeet nopeasti tanssijan hahmotustavalla ja koordinaatiolla. Minusta taas lähes kaikki oli kuin uutta, vaikka minulla tästä ja vastaavankaltaisesta liikehdinnästä joitain vähäisiä kokemuksia onkin.

Iltaisin väsytti terveellä tavalla, mutta parina iltana vääntäydyimme muutaman kilometrin iltalenkille. Toisena niistä kävimme katsomassa Hauhon kirkkoa. Kirkko oli jo kiinni, mutta portilla juopotelleiden nuorten riemuksi lausuimme klassiset sanat "How" ja "hoch".

Vesipetoja emme ole: talviturkki tuli heitettyä vasta nyt. Tosin hyvissä ajoin ennen Jaakonpäivää ja yli kuukautta aiemmin kuin viime kesänä. Vesi oli lämmintä ja aamuisinkin kiva uida.

Ei kommentteja: