torstaina, kesäkuuta 29, 2006


Pellavaa


Viimeaikojen työkalut ovat olleet muun muassa ikkunakitti ja lasta. Pellavapohjainen kitti on helppo tasoitettava ja ystävällinen vanhalle puulle. Mutta joidenkin siivekkäiden nokkaan se tapaa maistua liian herkulliselta. Asia täytyy yrittää korjata pintakäsittelyn avulla, kunhan kitti on kuivunut muutaman päivän. Ehkä pitäisi järjestää joku sydänkuvioisen pyyhkeen päälle pötköttelemään asettautunutta Vilmaa hurjempi linnunpelätti.

Tänään olivat hommana kirjastohuoneen ikkunat, etelään nekin. Vierekkäisistä ulkopokista toisessa jäljellä ollut kitti lähti taltan ja vasaran kanssa, toisessa taas puukonterää kääntämällä. Mielenkiintoista. Pohjustusaineen vahva pellavainen tuoksu luo iltatunnelmaa.

Tuli mieleen, mahtaako tuossa vähän matkan päässä kulkevalla radalla (Tl-Tku ratalinja alkupäästään muutettuna valmistunut vuonna 1968) olla ajanut Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n valmistamia vetureita.

Oi Herra luoksein jää, jo ilta on, ja kadonnut on valo auringon


Kukapa ei tykkäisi kauniista prinsessoista. Siksi tällainen kesäillan kuva takavuosilta.
Hv1 nro 555

Ei kommentteja: