keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006


Nostalgiankaipuuta


Opiskelijoiden kanssa piti siirtää kaapelianalysaattorista mittaustulokset tietokoneelle tarkempaa tutkimista varten, kunnes heräsimme nykyaikaan. Hiljattain käyttöön otetuissa työasemissa ei ole enää sarjaporttia, jota analysaattori käyttää tiedonsiirtoon.

Ei kaikkea vanhaa kannattaisi hävittää vain siksi, että se on vanhaa. Vaikka onhan sarjaportti ollut monelle käyttäjälle turhake jo vuosikausia. Ja kuluerä valmistajille.

Tamperelainen peliprofessori Mäyrä kirjoitti jossakin, että tyypillisin tietokonepelaaja on jo 30-vuotias nainen tai mies. Tähän liittyen kai mediassa on viime aikoina näkynyt muisteluita vanhoista tietokonepeleistä (muutakin kuin Mikrobitin 10 vuotta sitten -tyyppinen nurkkaus). Kolmenkympin seutuvilla taitaa tulla monelle ensimmäinen mainittava taaksepäin katsomisen tarve. Ja kun kyseinen sukupolvi (ja me vähän vanhemmatkin) on yhtäältä mediaorientoitunutta ja toisaalta äärimmäisen epävarmaa omasta paikastaan yhteiskunnassa, haluamme merkityksellistää oman elämämme tuomalla sen julkisuuteen - pääosa meistä tietenkin blogien ja muun harrastelujulkaisemisen kautta; ammattilaisilla on järeämmät työkalut muistella tietokonepelikokemuksiaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itselläkin, vaikken kovin aktiivisesti ole koskaan pelannutkaan, on muodostunut voimakkaan nostalginen tunne Commodore 64n peleihin. Pelien lisäksi kun siihen liittyy kramppaava Joystick-käsi, lämmenneen verkkolaitteen tuoksu ja tietysti ne äänipiiriä vinguttaneet musiikit. Mutta erilaisten nostalgiasivustojen ja emulaattorien suuri määrä on silti hämmentävä - kertoo tietysti sen, että tietokoneet eivät ole pelkästään teknisiä kapineita ilman muita merkityksiä.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Commodore on varmasti suosituin muisteltava. Itselleni se jäi vieraaksi. Spectravideo 328:lla tuli pelattua ainakin Spectron-nimistä Space invaders -kloonia. SVI:llekin löysin joskus emulaattorin, mutta ei se enää jaksanut innostaa.

Henkilökohtainen tietokone tosiaan kantaa melkoisia merkityksiä. Lieneekö monikaan muu teknologinen innovaatio niin lyhyessä ajassa tehnyt niin suurta kulttuurin muutosta. Ehkä on jopa niin, että tietokoneen merkitys on kulttuurillisesti ainakin samaa suuruusluokkaa kuin sen merkitys teknisesti tai taloudellisesti.