maanantaina, maaliskuuta 20, 2006


Ihmishavaintoja pohjatuulessa


Aamujunan lähtiessä ajallaan 6.38 aurinko oli jo iso kellanoranssi pallo. Ilman pohjoisenpuoleista viimaa olisi voinut odottaa tulevan lämpimän kevättalvisen päivän. Olivat ehtineet aurata laiturinkin. Tai jos oikein muistan, niin kuormaaja mylläsi siellä eilen samaan aikaan, kun poikkesin veturitallilla. Sen sijaan Korttion ratapiha Riihimäellä oli lumen peitossa ja kovin hiljainen.

Matkan varrelta junaan nousi työmatkalaisjoukko, kaksi keski-ikäistä ja yksi nuorempi mies. Keski-ikäiset pseudoäijäilivät, ehkäpä nuoremman matkatoverinsa ja vastapäätä istuneen naisen vuoksi (pseudo-etuliite sikäli, että äijät, ainakin Hämeessä, tapaavat esiintyä eri tavalla). Toinen tiesi, miten vene ankkuroidaan oikein, kaverillaan kun oli Amerikasta saakka tuotu. "Aijaa", nuorempi tokaisi, "Meille kyllä opetettiin vähän eri tavalla, kun olin intissä veneenkuljettajana." Keski-ikäinen vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

Ryhtyivät urheilemaan. Nyt toinen keski-ikäisistä innostui kertomaan vauhdikkaista kokemuksistaan Pogostan hiihdossa (ikävä juttu on se, että hiihto oli tänäkin vuonna vaatinut kuolonuhrin; kymmenen vuotta sitten Pogostan taival koitui VR-Konsernin silloisen pääjohtajan kohtaloksi), Finlandiassa ja muualla. Toiset utelivat, miten paljon hän vuosittain harjoittelee. Kolmisensataa kilometriä oli vastaus. En epäile, mutta kateellinen olen yleiskunnosta, jolle kolmesataa yksikköä lajinomaista harjoitusta riittää kerrottuihin suoritteisiin.

Pasilaa syvemmällä city-kulttuurin uumenissa ei tarvinnut tänään vierailla. Kokous meni tutuissa merkeissä. Rutiiniasioita ja seassa joku erikoisempikin juttu, onneksi ei virallinen. Aikuisten toisen asteen ammatillista tutkintoa suorittamassa ollut oli, kulttuuris-uskonnolliseen taustaansa vedoten, kieltäytynyt hyväksymästä saamaansa arviointia syystä, että arvioija oli ollut nainen. Kaikkiin asioihin ei valtakulttuurin kannattane sopeutua monikulttuuristen arvojenkaan nimissä.

Asiallista monikulttuurisuutta nousi junaan jostain Malminkartanon ja Pasilan väliltä, kun lukion oppikirjoja kantanut, keskenään toverillisesti jutellut kaksikko koostui kahdesta rotevasta nuoresta miehestä, joista iholtaan vaaleamman habitus oli tyyppiä skinhead ja tummemman tyyppiä gangstaräppäri.

Ei kommentteja: