sunnuntaina, tammikuuta 29, 2006


Vaalit ohi


Tätä kirjoitettaessa on selvinnyt, että Tarja Halonen jatkaa tasavallan presidenttinä uudelle kaudelle. Puoluepoliittisesti sitoutumattomana en ota omasta puolestani kantaa siihen, onko kyseessä myönteinen vai kielteinen asia, koska presidentinvaalit olivat edelleenkin ensisijaisesti puoluepoliittiset vaalit. Tai ainakin - ja kaksivaiheisuuden myötä vieläpä erityisen korostuneesti - menneen vuosisadan vasemmisto-oikeisto-akselilla käydyt vaalit.

Omassa vaalilautakunnassamme saimme annetut 1 317 ääntä lasketuksi noin tunti sitten. Mitättömiä ääniä oli tällä kertaa 12, niistä suurin osa tyhjiä vaalilippuja. Joltinenkin menestys oli numeroilla 0 ja 1. Matematiikkapuolue (lieneekö jokin perusteilla olevan tietotekniikkapuolueen aatekumppani) sai tällä kertaa äänen lausekkeelle 9 - 3 = 7 (sic!). Myös pääministeri Matti Vanhanen jatkoi täällä sitkeästi toiselle kierrokselle saaden yhden äänen.

Jos informaatioyhteiskunta-nimitykselle on jonkinlaisia reaalisia perusteita, voisi yksi olla se, että jo tunnin kuluttua siitä, kun äänet on pienellä joukolla ja perinteisellä tekniikalla laskettu yhdessä pienessä kunnassa, tiedetään tulos jo valtakunnan tasolla.

Jos mitään yllättävää ei tapahdu, Suomen historiassa tulee neljännesvuosisata täyteen yhtäjaksoista sosialidemokraattisten presidenttien valtakautta. Sosialidemokraatit tulevat presidenttiydessä ylittämään myös Kekkosen kauden pituuden. Voitaneen sanoa, että sosialidemokraattisella presidenttikaudella Suomi on kokenut suhteellisesti suurempia muutoksia kuin maalaisliittolaisella/keskustalaisella presidenttikaudella. Syy siihen ovat lähinnä Suomen ulkopuolella tapahtuneet muutokset eikä niinkään se, että maalaisliittolainen/keskustalainen presidenttiys henkilöityi tiiviimmin kuin sosialidemokraattinen.

2 kommenttia:

Tino Rossi kirjoitti...

Vaali-ilta oli jännittävä, voitin vetoni siitä riisuvatko vaalistudion äijät pikkutakkinsa uutisten aikana vai eivät. Vähän kyllä harmitti kun koko illan ruudussa luki "äänia laskettu.."

Sitä jaksan kyllä ihmetellä miten hyvin ja nopsaan kaikki sujuu. Virkailijoita riittää joka paikkaan ja 21:15 saadaan jo lopulliset tulokset. En pysty oikein kuvittelemaan mitään etua mitä sähköisellä äänestämisellä voitaisiin saavuttaa. Tuntuu että se on samanlaista kuin jotkin 3G toiveunet. "koska tämä on teknisesti mahdollista, meidän on pakko käyttää sitä tai tulee turma, halla, lama ja kuolio"

Jos kansalainen ei jaksa/halua/tajua äänestää niin ei yhteiskunta sitä millään hienolla sivustollakaan saa liikkeelle.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Luulen että aika monessa vaalilautakunnassa toivotaan sähköistä äänestämistä muodossa tai toisessa. Kovin montaa tylsempää hommaa nimittäin ei ole kuin siellä patsastelu. Ehkä sähköisen äänestämisen hypettäminen onkin vaalilautakuntiin tuomittujen maanalainen vapautusliike :-)