sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006


Dies illa


Kylmäkosken seurakunta vietti viimeistä päiväänsä juhlallisesti. Kansallisromanttiseen - itse asiassa tyylisuuntansa tyyppiesimerkiksi Suomen kirkkohistorian painettuun yleisesitykseen ohi nimekkäiden tamperelaisten ja turkulaisten luomusten päässeeseen - kirkkoon tuli kansaa melko eteen saakka; hämäläisethän täyttävät takaa. Mielestäni oli hienoa, että lääninrovasti aavan Vanajaveden tuolta puolen oli tullut avustamaan ehtoollisenjaolla.

Vielä hienompaa oli ottaa vastaan ehtoollismalja oman puolison ojentamana.

Seuraavat ovat Akaan yksinkertaisen riviseurakuntalaisen näkökulmasta kirjoitettuja mietteitä.

Tammikuun 2007 alusta alkaen Kylmäkoski on kirkollishallinnollisesti osa Akaan seurakuntaa. Ristisanatehtävistä tuttu Akaa - historioitsija Jalmari Jaakkolan tyylisen hyvän historiallisen mielikuvituksen lahjan saaneet ovat aikanaan johtaneet nimen etymologiaa latinan kielen aqua-sanasta, onhan täälläkin vettä, joten jo muinaiset roomalaiset tai ainakin heidän kanssaan kauppaa käyneet germaanit jne. - irtautui vanhasta Sääksmäen kirkkopitäjästä vuonna 1483, samana jona joidenkin kristittyjen lähes pyhimykseksi korottama Martti Luther syntyi ja jona kirjailija Victor Hugon lähes pikkuniljakkeeksi kutistama Ranskan kuningas Ludvig XI kuoli. Tuolloin Akaa muodostui suunnilleen seuraavista alueista: Urjala (itsenäistyi Akaasta jo vuonna 1540), Kylmäkoski (itsenäistyi vuonna 1897), Viiala (itsenäistyi vuonna 1926) ja Akaaksi seurakunnallisessa elämässä lopulta yksin jäänyt Toijala mukaan lukien osa Kylmäkoskea. Nyt kolme viimeksi mainittua siis lyövät hynttyyt takaisin yhteen, eli kehityskaaressa palataan suunnilleen virsiseppä Jaakko Finnon aikoihin.

Seurakuntakysymys on ollut melkoinen vyyhti. Kylmäkoskella tai Viialassa yhdistymisen suosio ei ole ollut suurta. Toijalalaisille, ehkä lukuunottamatta sellaisia kirkollispoliitikkoja, jotka pitävät vallantunteesta ja kuvittelevat kykenevänsä säilyttämään asemansa myös uudessa isossa seurakunnassa, asia lienee ollut melko yhdentekevä. Ongelmallisin on ollut niinsanottujen jäännösakaalaisten eli Akaan seurakuntaan erinäisten 1940-luvun lopun kunnallispoliittisten ratkaisujen vuoksi kuuluneiden Kylmäkosken kunnan jäsenten tilanne. He kun omista syistään ovat pitäneet erityisen tärkeänä saada kuulua samaan seurakuntaan kuin viiteryhmäkseen katsomansa toijalalaiset ja heillä on aatteidensa takana paitsi hengellistä myös eduskunnallista voimaa.

Tilanteen selkiyttämiseksi Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli teki viime kesänä kirkkohallitukselle esityksen Akaan, Kylmäkosken ja Viialan seurakuntien yhdistämisestä yhdeksi Akaan seurakunnaksi. Seurakunnissa esitystä ei taidettu suuremmin kannattaa, mutta kirkkohallitus hyväksyi sen. Ratkaisua on perusteltu sillä, että kirkon yleisen linjan mukaan seurakuntien rajojen tulisi noudattaa maallisen paikallishallinnon rajoja. Muinoin niin oli, kunnes 1860-luvun kunnallislakiuudistuksista lähtien seurakuntien ja kuntien rajat ryhtyivät eroamaan toisistaan yhä useammin. Akaan tapauksessa kyseessä on nahkapäätös, koska huomisaamuna Akaan seurakunnan rajat eroavat edelleen jyrkästi Akaan kaupungin - sellaisen Toijala ja Viiala saivat yhdessä aikaiseksi - rajoista. Kylmäkoski kun ei kuntasektorilla Akaaseen kuulu. Oma villi veikkaukseni on, että entisen muutaman kylän käsittäneen jäännös-Akaan sijasta on seurakunnalliseen elämään saatu nyt kokonaisen kunnan kokoinen jäännös-Akaa. Vaikka oman seurakuntansa menettäneiden ihmisten kokema paha mieli toivottavasti aikaa myöten häviää, hallinnolliset epäselvyydet varmasti voivat paksusti jatkossakin.

Se, mitä seurakuntien yhdistyessä itse toivon, on että Toijala-Akaa ei kuvittele olevansa mikään emäseurakunta (emäseurakuntia on historiallisten dokumenttien osoittamassa mielessä tällä seutukunnalla yksi ja - mikä ei seurakunta-asiaan juurikaan liity - se olisi luultavasti kestävin pohja myös alueen maallisen hallinnon kuntaliitoksille, vaikka Vanajaveden tällä rannalla jostain syystä nähdäänkin petolinnun näyttävän takapuoltaan tännepäin), vaan että Kylmäkosken ja Viialan seurakuntien omat identiteetit säilyvät ja niiden monet hyvät käytännöt omaksutaan osaksi uuden seurakunnan toimintaa. Nyt jos koskaan on käytännössä koeteltuja hyviä toimintamalleja tarjolla toijalalaisillekin.

Kun jumalanpalveluksen lopuksi eläkepäiviltään Kylmäkosken tuulista kirkkoherranvirkaa tilapäisesti täyttämässä ollut emeritusrovasti kantoi kirjat pois alttarilta, näytti kuin karummatkin miehet olisivat pyyhkineet hikeä jostain otsan alapuolelta.

Seurakuntatalon juhlassa oli veturi- ja autoharrastajapiireistä tuttu nostalgiajuhlan tuntu. Myös hienoja diakuvia, joilla hyväpuheinen esittäjä.

Arveluni on, että lopullisuuden tunne oli harhaa. Keskus- ja hiippakuntahallinto, jotka seurakuntien yhdistymisratkaisun takana olivat, ovat vähitellen muuttumassa valtion väliportaan hallinnon kaltaisiksi jäänteiksi. Tänään moni kuntasektorilla kysyy: "Mikä on lääninhallinto ja mitä se meihin kuuluu?" Vapaamuotoisemmasta uudesta maakuntahallinnosta seutukaavakysymysten ulkopuolella kysytään samoin.

Hiippakuntahallinnon suhteen kysyttäneen seurakunnissa samaa asiaa parin vuosikymmenen sisällä, kun kirkon piirissä ymmärretään se, mikä maallisessa paikallishallinnossa vuosikymmen tai vähän reilu sitten: läheisyysperiaate. Kuntasektorilla liikkuu lainsäädännön puitteissa paljon rahaa, mikä saattaa pakottaa aikaisempaa suurempiin yksiköihin. Jos seurakuntasektorilla edelleen liikkuu rahan sijasta enemmän hyvää tahtoa, en pidä lainkaan ihmeenä, vaikka moni tänään kirkon penkissä istunut istuisi siellä, kun vietetään Kylmäkosken seurakunnan perustamisjumalanpalvelusta versio 2.

Se, mitä taas kohta tapahtuvassa Toijalan ja Viialan kuntien yhtyessä toivon, on että muistaisivat ainakin ehkäisyn.

lauantaina, joulukuuta 30, 2006


Tiu tau tilhi


Aamupäivällä ajeltiin Akaan pohjoisempaan taajamaan ajatuksena käydä huonekalukaupassa. Uudelle kirjahyllylle olisi pikkuhiljaa käyttöä. Mukaan tarttui pohjanmaalaista puusepäntyötä esitteleviä mainoksia. Ja yksi työtuoli. Lounaalla käyntiä mietimme hetken, muta päätimme palata kotiin. Kotikylään tullessa automaattiasemalla oli useamman auton jono. Bensiinilitran hinta 1,152 euroa houkutti monia.

Iltapäivällä, puolisoni laskeskellessa kirjahyllyelementtien mittoja ja hintoja ja minun - häpeä tunnustaa - ollessani vaipumassa päiväunille, havahduimme melkoiseen jysähdykseen. Etuaikainen iso uudenvuodenpommi se ei ollut, vaan keittiön pihanpuoleiseen ikkunaan vauhdilla törmännyt tilhi. Lieneekö siivekkäällä ollut sorbusta veressä, kun lentoliikenteessä meni törmäilemään. Huolestuttavan pitkään lintu istui pihassa ruokapaikkatoveriensa talitiaisten käydessä välillä osaaottavasti vierestä katsomassa. Jonkin ajan päästä tilhi kuitenkin nousi jaloilleen, ja pian jo lensi matkoihinsa. Toivotimme turvallisia lentoja.

Ilta meni huomaamatta. Kasasin uuden tuolin työhuoneeseeni. Vanhasta kelpasivat talteen vain ruuvit. Saunassa käytiin ajoissa, mutta kello oli kymmenen hujauksessa. Haastattelevat radiossa Erkki Lampénia, joka oli taannoin Blogistanissakin hyvin tunnettu henkilö.

torstaina, joulukuuta 28, 2006


Lähestymismerkit


Töiden jälkeen linja-autolta kotiin palatessa kaksi poliisiautoa ja neljä poliisiviranomaista päivysti melkein pihatien päässä. Pitivät ratsiaa. Se on hyvä asia, joka hiukan hillitsee autoilijoiden hinkua ajaa Tl-Tku-radan tasoristeyksen yli muuta liikennettä huomioimatta. Tasoristeystä on sanottu vaaralliseksi, mutta jo useamman vuoden asiaa seurattuani arvelen vaaroista huomattavan osan väijyvän nopeahkon kumipyöräliikenteen salliman - kesäkeleillä urheilulliseen ajotapaan jopa houkuttavan - Tl-Ur-tien nro 2847:ää ajavien moottoriajoneuvonkuljettajien korvien välissä.

Vaikka ovathan ne junat - ainakin valtakunnan roskamedian mielestä - joulun alla uutisoidun mukaan mitä viekkain tappaja. Liikenneturva on eri mieltä.

Olohuoneessa tuoksuu hyasintti. Se lienee innostanut pohtimaan kevään istutuksia pihamaalle.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006


Liity liittoon


Taitavat vain jotkut sydänkesän päivät olla ammattikoululla yhtä hiljaisia kuin joulun ja uudenvuoden välipäivät. Vuoden viimeisiä työpäiviä on hyvä käyttää vaikkapa Excel-taulukoita täyttelemällä.

Lienen ennenkin kirjoittanut arvostavani ammattiyhdistysliikkeen korkealle. Niinpä en toista vuotta sitten osannut kieltäytyä, kun ammattiosasto kysyi inaktiivijäsentään varaluottamushenkilöksi. Varsinainen luottomme on tunnollisesti taistellut isänmaan väestöpyramidin vääristymistä vastaan, joten joulun alla olen taas päässyt tai joutunut niihin hommiin. Viime kevättalviset neuvottelukierrokset kadunmiehen korvissa pahamaineisen, joskin paljon mainettaan paremman kaksikirjaimisen lyhenteen sisältävän, lain 725/22.9.1978 ja asetuksen 236/26.2.1993 hengessä olivat opettavaista aikaa.

Joskus ammattiyhdistysliikkeen piirissä kuulee pidettävän paikallista sopimista huonona asiana. Vain yleissitovuuden katsotaan turvaavan edut. Asia ei ole todellisuudessa niin yksinkertainen. Nykyisen aikaisempaa vapaamielisemmän työsopimuspolitiikan mahdollistaman paikallisen sopimisen edut ainakin opetusalalla tulivat pienessä mittakaavassa hiljattain osoitetuksi, kun muuatta uutta työsopimusta allekirjoitettaessa sovittiin alakohtaisen OVTESin tarjoaman kuukausipalkan sijasta palkkataulukkoa kilpailukykyisempi tuntipalkka. Mutta ongelmiakin on, suurimpana niistä muodinmukaiset määräaikaiset työsuhteet sellaisillakin aloilla, joiden koulutustarvekartoitukset kertovat koulutuskysynnän vain kasvavan.

Omalla työmaalla on helppoa toimia luottamushenkilönä. Piirit ovat pienet. Koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja, opetusneuvos, veistelee kaappikelloja pellon takana, Heinäkankaantien toisessa päässä. Yhtymähallituksen puheenjohtaja tienaa hänkin leipänsä opetusalalta tehtaan piippujen juurella. Samaten melko moni kuntayhtymän päättävien elinten jäsen. Puhutaan samaa kieltä, ja niin tietämys kuin ongelmatkin ovat jaettuja. Enpä väheksy omia takavuosien kokemuksianikaan kotikylän koulutuslautakunnan rivijäsenyydestä tai nykyisistä toimista opetushallinnon kentällä. Vaikka Ahdin kreikkalaisen kollegan pojan mukaan nimetty onkin erinomainen atk-verkkokaapelien kuorimisessa, tärkeissä asioissa, kuten ihmisten kanssa toimimisessa, yksisilmäisyys on huono kyky. Erittäin huono.

Paljon omaa pikkupuuhasteluani tuulisempi oli "kollegani" - menipä isotteluksi, mutta menköön - paikka Valkeakoskenkadun toisessa päässä. Maltillinen neuvottelija, habitukseltaan rauhallisuuden perikuva ja V. Aaltosen hienossa Työväenluokka-elokuvassa filmitähdeksikin päätynyt, A. Reinikainen joutui jokin aika sitten jättämään luottamusmiehen tehtävänsä Tervasaaren paperitehtaalla. Kaipasivat kiivaampaa miestä tilalle. Edelliskesäisen paperilakon aikana lehdistön kantojen sanottiin olevan luettavissa tavasta, jolla Paperiliiton johtajaa J. Ahosta valokuvattiin uutisissa. Melkoinen vastakohta oli ainakin paikallisella tasolla tuolloin usein kuvattu Reinikainen tyynine olemuksineen. Tarkoitushakuista, ehkä. Kaipa teollisuuden ammattiyhdistysliikkeen sisällä kiistellään edelleen, vaikka viidenkymmenen vuoden takaisiin aikoihin verraten se on laimeaa.

Kuluttajan kitinää


Lieneekö itse kuningas Herodes käynyt valkean orhinsa selässä pitkän ja kuluttavan sodan Tattaria vastaan, kun kotimarketin murohyllystä ei hiutaleita löydetty.

Muropaketissa jos toisessakin kerrottiin sokerin määräksi huimia lukuja. Jopa müsli oli vähemmän makeaa.

Äänimaisemasta päätellen pikkutykkimiesten ikäluokkaa vaikuttaa vielä näilläkin kulmilla. Tai ainakin olivat illalla keskittäneet kevyen patterin tänne. Harvinaisen myöhäiseen ajankohtaan vierailunsa ajoittanut jäteyhtiön auto jätti kiinalaispatteriston jylinänsä varjoon. Nykyinen jätehuoltofirma muisti jouluna ennakkoilmoituksella palvelunsa hinnankorotuksista. Aikaisempi jäteoperaattorimme, liiketoimintansa yhtiölle myynyt paikallinen kuorma-autoilija, taisi tehdä puolivuosikymmenisen asiakkuussuhteemme aikana yhden ainoan hinnankorotuksen, aikana kun siirryttiin markoista euroihin. Joulutervehdykset olivat hänen aikanaan tavanomaista kauniimpia jätesäkkejä. Iso ei ole kaunista ainakaan palvelun käyttäjän kannalta.

Kirjamuumi


Osallistunpa vielä Sediin joulukirjamuumiin.

Mitä kirjoja sait joululahjaksi?
En tällä kertaa mitään, joskin toverin kanssa tilattu vastailmestynyt M. Mäkipirtin "Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1919-1959" -teos oli eräänlainen joululahja itselle. Kirjan kronologinen, systemaattinen ja suunnilleen mikä tahansa jäsentely on - kaikella kunnioituksella sanottuna - melko mielenkiintoinen.

Mitä kirjoja annoit joululahjaksi?
Runotytölle tietenkin runoja. Eino Leinon kokoelmateos.

maanantaina, joulukuuta 25, 2006


Joulukirkkoon


Aamulla ennen päivän nousua ajeltiin Sääksmäelle joulukirkkoon. Lieneekö viimeistä joulua ennen tytärseurakunnan yhdistymistä takaisin vanhaan emäseurakuntaan vai mitä, mutta myöhään tulleina jouduimme viidenteen riviin edestä päin. Hämäläiset täyttävät takaa.

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006


Vähäluminen jouluaatto


Lieneekö näillä seuduilla yhtä vähälumista jouluaattoa eletty sitten vuoden 1972? Itse en sitä muista, mutta valokuvista voin päätellä. Muut joulunajan huonot uutiset liittyvät radioon: erinomainen Luostarin puutarhassa -ohjelma kuultiin eilen viimeistä kertaa.

Riisipuuron jälkeen, hämärän vielä väijyessä lumettoman maiseman yllä, puolisoni lähti viemään tervehdykset vankilan muurien sisäpuolelle. Sähkökynttilöin ja muutoin koristelin närekuusen kelpo joulukuuseksi. Joulurauha virsineen ja lämpimästä ilmasta huolimatta sangen hyväsoundisine hansikkaidenläpytyksineen ehdittiin kuunnella jo yhdessä olohuoneen sohvalla istuen.

Seisomisvuoroni sankarihaudalla oli tänä jouluna myöhäinen. Jarmon kanssa tälläkin kertaa. Tuntui, että hautuumaan vanhalla puolella liikkeellä oli illan myöhäisempinä tunteina enemmän väkeä kuin mitä varhaisempaan kellonaikaan on ollut. Kynttilämeri oli mustassa maassa vaikuttava.

Et dixit illis angelus: "Nolite timere; ecce enim evangelizo vobis gaudium magnum, quod erit omni populo, quia natus est vobis hodie Salvator, qui est Christus Dominus, in civitate David. Et hoc vobis signum: invenietis infantem pannis involutum et positum in praesepio."

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006


Kompurointia


Syyslukukausi päättyi ammattikoululla eleettömästi, kuten tapana on. Huomenna vielä töihin, mutta arvelen, että perjantaina enää harva avaa koulun ovea. En ajatellut minäkään.

Illalla saunalenkille kera domina pulcherriman. Liukasta ei ohuesta lumivaipasta huolimatta ollut, mutta jomottavaan jäseneen ei tarvita kuin silmälasittoman kelvoton hämäränäkö ja pieni kuoppa tiessä. Kerrostalojen ikkunat näyttivät vuodenaikaan sopien kirkkailta lanttukuutioilta.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006


Kunnallisalan tenttikysymyksiä ja koulutuspolitiikkaa


Eilen työpäivä tasapainotetun mittariston ja tuloskorttien parissa. Työmaata sitä on siinäkin. Illaksi Tampereelle tenttimään Kuntien tehtävät ja niiden organisointi -opintojakson kirjallisuutta. Tehtävät olivat jälleen esseetyyppisiä ja siten osaamisen mittaamiseen yhtä kelvottomia kuin esimerkiksi monivalintatehtävät. Mutta kuten lienen ennenkin kirjoittanut, Suomessa opiskellaan ensisijaisesti koulua ja opettajia varten. Vaikka koulujärjestelmä varsinkin peruskoulutasolla tuottaa kansainvälisesti vertailtavia huipputuloksia, jäämme jälkeen osaamisen soveltamisessa. Juhlapuheiden ulkopuolella Suomea on vaikea väittää osaamisen suurvallaksi monellakaan alalla. Pieni väestöpohja tuskin kelpaa selitykseksi peruskoulun huipputulokset huomioiden. Ja miksi emme jäisi, kun koulutusjärjestelmä peruskoulusta yliopistoon panee osaamisen mittaustilanteessa opiskelijan toimimaan lähes poikkeuksetta politrukin (esseet) tai veikkaajan (monivalintatehtävät) ammatissa sen sijaan, että hän esittäisi osaamisensa niiden työtehtävien parissa, joihin hän on tähtäämässä. Tässä suhteessa monen koulutusmuodon tulisi ottaa mallia toisen asteen ammatillisen koulutuksen näyttötutkintojärjestelmästä. Ja sielläkin on kehittämistä. Paljon.

Mutta perinteet ovat vahvat varsinkin täkäläisessä ummehtuneen tuntuisessa tiedekorkeakoululaitoksessa, ja mikäs siinä on esseitä kirjoitellessa. Samanlaista se on kuin bloggaaminen. Miksihän tästä ei saa opintoviikkoja?

Eilisen tentin kysymykset olivat neljästä tentittävästä kirjasta suunnilleen seuraavasti:

  1. Väestön ikääntymisen vaikutukset sosiaali- ja terveyspalveluissa 2-3 vapaavalintaisesta näkökulmasta (teoksesta Lehto–Kananoja–Kokko–Taipale: "Sosiaali- ja terveydenhuolto")

  2. Koulutuksen perustehtävät ja niiden väliset suhteet 2000-luvulla (teoksesta Lehtisalo–Raivola: "Koulutus- ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle")

  3. Suunnitteluprosessia toteuttava ammattilainen osallistumisen näkökulmasta (teoksesta Bäcklund–Häkli–Schulman (toim): "Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa")

  4. Tilaaja-tuottajamallin periaatteet ja soveltaminen vapaavalintaisten esimerkkien pohjalta (teoksesta Siitonen–Valkama (toim.): "Vaihtoehtoiset palvelutuotantojärjestelmät kaupunkiseudulla", PDF-tiedosto 2,2 MB).

Kakkoskysymys oli mielestäni nerokas, vaikka en ole varma, tarkoittiko tentin pitäjä sitä sellaisena kuin tehtävänasettelusta oletin. Nimittäin mainittu professorien L. Lehtisalon ja R. Raivolan kirja on jo vuodelta 1999, ja siinä tutkaillaan paitsi mielenkiintoisella tavalla menneisyyttä, erityisesti ennakoidaan uutta vuosikymmentä. Tehtävänannossa keskityttiin nimenomaan 2000-luvun alkuun eli aikaan, jota kirja pyrki ennakoimaan. Tenttitehtävä, jossa hiukan vanhentuneen ja ennakointeja esittävän teoksen pohjalta pitää viitattavissa oleviin faktoihin perustuen valmistautua selvittämään, miten hyvin ennakoinnit ovat pitäneet paikkansa, alkaa jo lähestyä kunnollista näyttötyyppistä tehtävää. Tuollainen mittaa edes jossakin määrin koulutuspolitiikan ammattilaisen osaamista. Voi olla, että ymmärsin tehtävän tarkoituksen väärin. Ehkä tarkoitus oli sittenkin vain kuvailla sitä, mitä kirjoittajat aikanaan olivat paperille rustanneet. Mutta jos olin yhtään oikeassa, yliopistollinen tenttikäytäntö osaamisen mittaajana nosti hiukan statustaan.

Kyseinen kirjassa esitetään myös mielenkiintoinen idea siitä, että koulutuspolitiikka tulisi tiedekorkeakoulun oppiaineeksi siinä, missä esimerkiksi sosiaalipolitiikka on. Tehokkuuden kannalta ajatus voi olla hyvä, kun hallintotehtäviin tähtäävät voisivat valita suoraan niihin johtavan opintolinjan. Mutta nykykäytännössä, jossa koulutuksen hallintoa hoitavien kokemus ja tietämys ovat yleensä sekä heidän substanssialoiltaan että kasvatustieteistä, on hallinnon takana alan todellista osaamista eikä pelkkiä toisen käden ja metatason näkemyksiä. Pidän nykymallia parempana.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006


Piparia


Aamupäivällä innostuimme leipomaan pipareita vähän enemmänkin, kun perinteisen paraislaisen ohjeen ohella kokeilimme Mehiläishoitajain liiton lehdestä löytynyttä reseptiä, jossa sokeri ja siirappi korvataan hunajalla. Ei ollenkaan hassumpaa.

Papusoppaa oli alkanut tehdä mieli jo eilen, ja kun herneet olivat yön yli lionneet, keitettiin leipomisurakan päälle iso kattilallinen kasvishernekeittoa. Kannattaa päiväsähkötariffillakin, kun isommissa erissä keitetystä tulee hyvää, ja pakastimeen saa jemmattua kerralla useamman aterian.

Ruoanvalmistuksen ja syömisen ohella aika onkin mennyt kirjojen parissa. Nyt olen yrittänyt päntätä niin maankäyttö- ja rakennuslain osallistumismenettelyjä, koulutuspolitiikkaa kuin sosiaali- ja terveydenhuollon perusasioita. Ihan kuin jotakin olisi jäänyt mieleen. Sanotaan, että opiskelijoilla on nykyisin paljon stressiä. En ihmettele. Lukeminen on rankkaa, jos vielä täytyisi pärjätäkin tenteissä ja muissa opintosuorituksissa. Se vähä, mitä itse olen enää aikoihin opiskellut, on ollut vakituisen työn suojissa tapahtuvaa enimmäkseen harrasteluonteista, joskin ihan hyödyllisen tuntuista, toimintaa. Oikeilla opiskelijoilla on paljon enemmän pelissä.

Veturitallilla oli rauhallista ja viileää. Syksyn kosteus viilensi lämmittämättömät sisätilat nopeasti jo viikkoja sitten, vaikka pakkasia ei juuri ole ollut. Tuo tiilirakennus ei ole kuin 130-vuotias, mutta senkään tarjoaman mikroilmaston perusteella ei ole vaikea uskoa, että entisajan kivilinnat olivat epämiellyttäviä ja epäterveellisiä asuinympäristöjä, joista kynnellekykenevät muuttivat olojen niin salliessa talveksi mieluusti hirsitaloihin.

lauantaina, joulukuuta 16, 2006


Nenä kirjassa


Päivä on mennyt lähinnä kunnallisalan tenttikirjojen parissa. Vilma on viihtynyt lukukaverina. Välillä kissaneiti on kellahtanut kirjan päälle. Menisiköhän tieto perille paremmin tuolla tavalla? Koulutus ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle -kirjan olen muistaakseni lukenut muutama vuosi sitten opetushallinnon tutkintoon, mutta kirjatiedon omaksumiskykyäni kuvaa hyvin se, että tuntuu kuin olisin opusta ensimmäistä kertaa lukemassa. Joku edellinen lukija on tehnyt runsaat korostukset tärkeinä pitämiinsä asioihin, oranssilla korostuskynällä vielä. Omat mielipiteetkin on lisätty. Ammattikorkeakoulujärjestelmästä kertovassa luvussa lauseen "ammattikorkeakoulujen opetus on tieteellispohjaista, mutta käytännöllisesti suuntautunutta", viereen on kirjoitettu "whatever".

Iltapäivällä käytiin liikuntahallilla. Isossa salissa naiset pelasivat futsalia. Taisi olla turnaus menossa, kun joukkueita oli useampia ja kannustusjoukkoja paikalla. Kuntosalilla ei ollut tungosta. Taisi tulla yritettyä vähän liikaa kuntoon nähden. Huomenna voi olla paikat kipeänä.

Ilkka soitti saaneensa tilatut sotaväen kuorma-autoista kertovat kirjat, mutta ensin ajattelin noutaa omani vasta huomenna, jotta malttaisin pitäytyä toisen oppikirjan parissa rakennuslain mukaisissa osallistumismenettelyissä. Kiusaus voitti, ja sali- ja kauppareissulla poikkesin kirjan hakemassa. Mutta olenpa saanut pitäydyttyä rakennuslaissa.

Huomenna leivotaan pipareita.

torstaina, joulukuuta 14, 2006


Valokuvatorstain epäonnistunut otos


Valokuvatorstai-blogin aihe on tällä kertaa sellainen, että ainakin omissa arkistoissani on tarjonnasta runsauden pula. Nimenomaan paperikuvapuolella: yhtäältä maksettuja paperivedostuksia ei ole raaskinut hävittää ja toisaalta toisaalta digikameran ahdas muistikortti on toiminut hyvänä rajoitteena digikuva-arkiston paisumiselle.

Vuosia sitten nuoret harrastajat olivat tatamilla varsin vauhdikkaita:

tiistaina, joulukuuta 12, 2006


Kunnallisalan tenttikysymyksiä


Iltaohjelmassa oli Tampereella luento-osuuden tentti aiheesta Kuntien tehtävät ja niiden organisointi. Kolme esseekysymystä suunnilleen seuraavista aiheista:

  1. Valtion ohjauskeinot kuntasektorilla

  2. Tasapainotetun mittariston malli kunnan johtamisessa

  3. Ulkoistaminen joko peruspalveluissa tai perusrakennepalveluissa.

Sanatarkkoja edellä olevat eivät ole. Kysymyksenasettelut olivat pidempiä ja täsmällisempiä, mutta kysymyspaperi kun piti palauttaa, en muista sanamuotoja.

Ykkönen meni yleisluonteiseksi historiallisen kehityksen kuvailuksi viime sotia edeltäneestä normiohjauksesta hyvinvointivaltion rakentamisen resurssiohjaukseen ja sitä kautta nykyiseen ja yhä vahvistuvaan puiteohjaukseen.
Kakkosessa iski eilinen hybris takaisin. Tulin Mikkelissä vitsailleeksi, että nykyisessä työnkuvassani oikeastaan EFQM ja BSC ovat esillä enemmän kuin TCP/IP. Nyt sitä BSC:tä sitten piti yrittää selostaa. Kolmosessa valitsin perusrakennepalvelut, joissa ulkoistaminen on ollut arkipäivä jo kauan. Kotikulmillakin on yritys vastannut jätehuollosta toistakymmentä vuotta. Vesihuollossa ulkoistaminen ei - luultavasti onneksi - ole kotoisten TAVASEn tai VATOVILEn kaltaisia hyviä yhteistoimintamalleja radikaalimpaa.

Kotimatkalukemiseksi ottamassani opiskelijalehdessä nuori tutkija muisteli 1980-luvun reaalisosialismin aikaa Suomessa (sic!) ja erityisesti peruskoulua, joka ei tarjonnut hänelle minkäänlaisia haasteita. Minä en kovin hyvin muista täkäläistä reaalisosialismia, mutta se taitaa johtua siitä, että peruskoulussakin riitti ihan mielekästä puuhaa, lahjakkuus kun en ole koskaan ollut. Mutta on hienoa, että sentään nykyään on haastatellun kaltaisia neroja, jotka pystyvät kirjoittamaan väitöskirjansakin romaanimuotoon.

Loppuillasta pikapalaveri Jarkon kanssa moottoritien varressa. Paperien vaihtoa ja muuta hämärätouhua. Vallankumousko suunnitteilla? Kantahämäläinen ja vanajanhämäläinen voivat aivan hyvin toteuttaa lokakuun vallankumouksen joulu- tai vaikka vasta tammikuussa.

maanantaina, joulukuuta 11, 2006


Pisnismies


Ei kovin lennokas aamu. Suuntana on kolmen sodan päämajakaupunki onneksi rauhanomaisissa merkeissä, mukana tietokone, kaksi matkapuhelinta ja muutama kilo paperia - kokouksen kannalta oleelliset tosin sähköisessä muodossa (vaikka en ole vielä koskaan saanut silmieni eteen kuvaruutua, jolta minusta olisi miellyttävämpää lukea tekstiä kuin paperilta, on sähköinen muoto logistisesti ja tietenkin ekologisesti perusteltu, kun informaation säilytysajan ei tarvitse olla pitkä tai säilymisluotettavuuden suuri). Ainoat kolme asiakirjaa, jotka allekirjoitukseksi kutsuttujen harakanvarpaideni vuoksi oli välttämätöntä ottaa mukaan paperimuodossa, jatkoivat aamu-uniaan työhuoneessani pöytämikron päällä eivätkä kiljuneet päästä mukaan, vaikka varmasti kuulivat, kun painoin ulko-oven kiinni. Muistin paperien puuttumisen vasta käveltyäni kylälle saakka. Takaisin en olisi jalkaisin ehtinyt, joten piti herättää uinuva prinsessa lankapuhelimen räminään ja pyytää palvelusta. Kuriiriposti toi paperit asemalle nopeasti. Kiitos, kulta :-)

Lähtiessä asemalla hörisi raiteentukemiskone Ttk2. Materiel Industriel SA:n luomus vaikutti yllättäen havaittuna lähes yhtä seniorimaiselta kuin vähän matkan päässä veturitallin nurkalla nököttävä valitettavan surullisen näköinen vanhempi ja pienempi Ttk1-Matisa. Kameran mukanaolemattomuus ei harmittanut, kun tiedän sen valovoiman noissa oloissa onnettomaksi. Minolta-yhteensopivaan lisäsalamaan en ole vieläkään raaskinut investoida.

Riihimäessä - yleiskielen kannalta virheellinen inessiivisija kuuluu rautatieslangiin - oli junanvaihto. Lahteen vie H 305 modernisoimattomalla Sm2-rungolla. Muuten kelpo juna, mutta kannettavan tietokoneen käyttö on kömpelöä varsinkin tällaisen mallin kanssa, jossa hölmösti sijoitettu prosessorituulettimen ilmanottoaukko jää umpeen koneen ollessa alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti "laptop". Tyylipuhtaalla matkustustavalla Lahdessa olisi toinen vaihto ja Kouvolassa kolmas, mutta aikataulullisista syistä ja reilun toverihengen ansiosta Lahdessa pitäisi olla kumipyöräkyyti odottamassa.

Alivaltiosihteeri uutisoi vuosia sitten, miten VR Osakeyhtiön toiminta-ajatus on siirtää mahdollisimman paljon vaunuja tyhjinä paikasta toiseen. Missiota on näemmä muutettu ainakin IC2 164:n kohdalla. Viimeisen istumapaikan kakkosluokkaan sai lippujonossa edelläni ollut. Ennenkin tuo mainio Etelä-Suomen yhteys on ollut aika täysi. Piti ostaa business-luokan lippu. Valtio kustantaa reissun, joten pitänee liittää joku selvitys kalliimman junamatkan käyttämisestä. Halvemmaksi tämä silti kruunulle tulee kuin henkilöautoilu koko matkan osalta.

Olikin reilut 21 vuotta aikaa siitä, kun olen viimeksi matkustanut junan ykkösluokassa. Olin silloin kesätöissä rautavaltiolla, ja kesätyökaverini kanssa palaamassa kotiinpäin jostakin Varsinais-Suomen laidoilta. Päivä oli ajettu ruohoa, leikattu pensaita ja perattu rikkaruohoja. Perjantai-iltapäivän juna oli täpötäysi, ja meillä haravat ja talikot olalla. Vaikka rataosaston sekatyöläisvapaalippumme ei olisi oikeuttanut, konduktööri ohjasi hyväntahtoisesti ykkösluokkaan, jossa oli tilaa. Harvat matkustajat näyttivät paitsi arvokkaan iäkkäiltä myös melko huvittuneilta haravoistamme. Meitäkin huvitti, mutta samalla piti puhua itselleen oikeutus interventioon hienomman väen pariin:

- Oli se kippari reilu mies.
- Oli se. Saman isännän renkejähän tässä ollaan.

Kovia työmiehiä ja renkejä. Juuri viisitoista täyttäneet pojat.

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006


Ride the tiger


Eilen illalla menimme nukkumaan puoli kahdeksan aikoihin ja tänä aamuna unta riitti seitsemään saakka. Hyvä ratkaisu.

Toinen hyvä ratkaisu oli lähteä iltapäivällä ulkoilemaan. Maltettiin pitää vauhti kurissa. Kolmen aikoihin aurinko paistoi enää pellon takana näkyvään kirkontorniin ja kerrostalojen ylimpiin kerroksiin.

Mikrobitti-lehdessä vinkattiin 1500videos.com-nimisestä verkkosivusta, jossa on tarjolla katseltavaksi 1980-luvun musiikkivideoita (ja puolialastomia naisia videoihin liittymättömissä mainoksissa - lopettaisivat nyt jo mauttoman ihmislihalla myymisen - vaikka niitä naisia voi katsella nostalgisilla musiikkivideoillakin, kuka tarpeessa on). Puolisoni ja minä etsimme oikeastaan Genesiksen hauskaa pätkää "I can't dance" (joka pätee omalla kohdallani erinomaisen hyvin, kullan kohdalla ei lainkaan), mutta se taisi olla vasta seuraavan vuosikymmenen alun tuotos.

Dion hieno hardrock-kappale "Holy diver" oli myös tarjolla. Tuonkaltaista raskaampaa rokkia kuuntelee mielellään. Ennen sitä kutsuttiin heavyksi. Metalli-termistä ilman Steppenwolfin lanseeraamaa heavy-etuliitettä ainakin me alaan vihkiytymättömät kuulimme vasta paljon myöhemmin. Dion video on hieno. Jokseenkin Lord Boredomia muistuttava (anteeksi, jos vertaus on sopimaton) Ronnie James varhaisemman keskiajan, arvatenkin jonkin interregnum-jakson, soturiksi sonnustautuneena kulkee rauniokatedraalissa ja nitistää örkkejä ja muita vihollisia miekalla kuin konsanaan siinä viime vuosikymmenen tietokonepelissä, joka oli jonkinlainen vanhempaan aikaan siirretty Doom, ja jota en juurikaan pelannut ja jonka nimikin on jo unholassa. Toisin kuin Dio. Ettei vain olisi ollut tuokin video osaltaan vaikuttamassa siihen, että samoihin aikoihin suomalainen helluntaiherätys otti hampaisiinsa heavyrockin. Vaikka en genren fani ole koskaan ollut, pidin helluntailaisten näkemyksiä silloin ja pidän edelleen kohtuuttomina.

Dion video on tyylipuhdas esimerkki 1980-luvun puolenvälin seutuvilla vaikuttaneesta viihdekulttuurin tietystä romanttisesta sivujuonteesta. Lieneekö ollut modernismin huippuvaiheen yksipuisuuden ja postmodernismin - mitä se sitten onkaan - itseään ruokkivien itseymmärrysongelmien seurausta pyrkimys paeta menneisyyteen samalla tavoin kuin 1800-luvun alussa Scott, Byron ja kumppanit tarjosivat suojapaikkoja höyrykonetta säikähtäneille. Televisiossa vuosikymmenen puolivälissä esitetty hyvinkin Dio- tai Iron Maiden -henkinen Robin Hoodista kertova TV-sarja - josta muuten pidin kovasti - oli sen ajan tekniikalla hienosti toteutettua keskiaika- ja miksei kauhuromantiikkaakin. Yhtymäkohdat nykyiseen fantasiagenreen ovat selvät, mutta luulen, että siinä missä 1980-luvun romantikot etsivät innoittajansa, samoin kuin kaipaamansa inhorealismin, le Goffin tai le Roy Ladurien tuolloin populaarisuosiotakin saavuttaneista historiatieteellisistä tutkimuksista, tyydytään nykyään Tolkieniin ja muuhun puhtaaseen fantasiaan. Voin hyvin olla väärässä, koska en ole senkään lajin tuntija.

perjantaina, joulukuuta 08, 2006


Valokuvatorstain tarina


Valokuvatorstai-blogissa oli eilen aiheena 3-5 kuvan tarina. Hämäläiseen tapaan myöhässä mukaan - ja maisematkin läntiseltä Uudeltamaalta puolisentoista vuotta sitten muistikortille lunastettuna:





Minä en osaa edes valokuvata, mutta Anssi Kela tekisi laulun. Ja soittaisi kitaraa.

Yksinäinen ilta


Puolisoni kaitsee pieniä karitsoja huomiseen saakka naapurikunnassa. Vilman kanssa pidämme torppaa pystyssä; karvaisemmalla meistä on parhaillaan ulkovartiovuoro. Tuulee sen verran, että edes puunoksaan nostettu myrskylyhty ei jaksa valaista. Harvinaisen huono joulukuun sää.

Työpäivä venyi näyttöjen vuoksi pitkähköksi. Huomenna taitaa käydä samoin. Tänään ammattitutkintoaan suorittivat tietokoneasentajat, huomenna tietojenkäsittelijät.

Ammattitutkinto-termiä käytetään jopa opetusalalla edelleen ahkerasti väärin viitaten sillä mihin tahansa toisen asteen ammatilliseen tutkintoon. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, eli vanhan hyvän ajan kielellä ammattikoulussa tai ammiksessa (huom. kaksi m-kirjainta), on nykyisin tarjolla kolmeasteisia tutkintoja: (1) ammatillinen perustutkinto, joka vastaa suunnilleen perinteistä nuorille tarkoitettua ammattikoulututkintoa, (2) ammattitutkinto ja (3) erikoisammattitutkinto, joka ainakin osittain kehitettiin pyrkimyksenä - enemmän tai vähemmän onnistuneena sellaisena - korvata vuonna 2000 koulutusjärjestelmästä poistuneita teknikko- ja muita opistoasteen tutkintoja. Ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot ovat nykyjärjestelmässä eräänlaisia aikuisille tarkoitettuja toisen asteen "jatkotutkintoja", jotka on tarkoitettu ensisijaisesti alan ammatillisen perustutkinnon tai muun vastaavan suorittaneille ja alalta työelämässä kokemusta hankkineille.

Päivän ja illan aikana on tullut huomattua, että vaikka puhdasoppisimpien mielestä vanha kunnon SuSE Linux hiljattain perustikin Terijoen hallituksen, aika moni taitaa haluta OpenSusen uuden ilmaisen 10.2-version (en viitsi linkittää, kun kohde tuntuu nyt olevan saavuttamattomissa).

Illan ohjelmassa radion kuuntelua ja pyykkikoneellinen yösähkötariffin astuttua voimaan.

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006


Hämärä maiseman yllä


Eilinen ei ollut hyvä päivä. Aamulla linja-autoasemalle mennessä polkupyörästä puhkesi takarengas. Työpäivän jälkeen poikkesin Tampereella ajatuksena uusia parin kunnallisalan tenttikirjan lainat ja hakea yksi saapunut varaus. Itsenäisyyspäivän aattona kirjasto oli sulkenut ovensa jo neljältä. Aukioloaika olisi kannattanut tarkistaa kirjaston www-sivuilta. Mutta lainojen uusiminen kävi kätevästi verkossa. Onneksi kirjoista ei ollut varauksia.

Juhlapäivä on mennyt verkkaisesti. Aamulla polkupyörän renkaanpaikkausta ja pinnanvaihtoa. Vapaapäivänä huomasi hyvin, miten hämärä ei oikeastaan pääty lumettomana ja pilvisenä joulukuun päivänä lainkaan.

Hiihtäminen sopisi itsenäisyysiltapäivän ajanvietteeksi mitä parhaiten, mutta kun ei ole lunta, niin ei ole. Puolisoni ja minä päätimme lähteä käymään kuntosalilla, kun soitettaessa kertoivat sen olevan auki. Autoja oli pihalla paljon, ja palloilusalissa oli käynnissä futsal-ottelu. Rautaa liikuttelemassa oli pääasiassa naisväkeä.

Päivän taas pimettyä on syöty perunaa, poltettu ikkunalla kynttilöitä ja kuunneltu Ylen Ykkösen suomalaista iltaa. Ainakin on yritetty poiketa päivän virallisesta militaristishenkisestä käyttäytymiskoodista. Tärkeitä asioita sotamuistotkin ovat, mutta toisaalta Mannerheimin syntymäpäivä kesäkuussa sopisi niihin keskittymiseen yhtä hyvin. Onhan itsenäisyys paljon muutakin kuin sotaa.

Joka tapauksessa onnea 89-vuotiaalle isänmaalle. Ja kaikille isänmaan hyväksi tehdystä työstä huomionosoituksia tänään saaneille.

torstaina, marraskuuta 30, 2006


Akaan pohjoisissa kaupunginosissa


Ilta meni yhteisen hyvän merkeissä tällä kertaa Viialan työväentalolla. Tarjolla oli kahvia ja hyvää piparia.

Kokouksen molemmin puolin atk-tukea evp-upseereille. Keltainen A2:na olivat Penalla tulostinongelmat ja Sepolla OpenOfficen vieroksunta kuvia kohtaan. Vihollinen lyötiin, jonka jälkeen jatkettiin tavoitteeseen. Kotiintuomiseksi sain viialalaissyntyisen asesuunnittelijan luomuksen: konepistooli m/31:n rumpulippaan. Tyhjänä tietenkin.

Valokuvatorstain sika


Valokuvatorstai-blogissa kunnioitetaan edesmenneen Juice Leskisen muistoa. Kun kerran säännöissä sallittiin minkä tahansa Leskisen tekstin käyttäminen, valitaan lähestyvän adventin kunniaksi aiheeseen sopiva:


Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa.
Porsailla silloin on herkut suussa.
Se lihoo, se kasvaa se vahvistuu.
Ja sitten kun koittaa marraskuu...
.

Nämä joulumarttyyri sus domesticuksen villimmät ja karvaisemmat sukulaislapset päätyivät filmille Ähtärin eläinpuistossa loppukesällä 2003.

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006


Pettymys


Syntymävuodestani huolimatta luen itseni "1960-lukulaiseen" kulttuuriin, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa kyseisellä vuosikymmenellä syntyneiden suomalaisten mutu-tuntumalta hahmotettua yleistä viitekehystä - eli oikeasti ei yhtään mitään. Mutta tuntuu kivalta ajatella kuuluvansa johonkin muka-olemassaolevaan historialliseen kontekstiin.

Koulussa, siinä hyvässä perus-sellaisessa, josta ainakin mainitun vuosikymmenen lopulla syntyneet jo saivat näillä leveysasteilla nauttia, oli kansainvälisyys arvossaan. Kansainvälisyyttä tosin ei ollut havaittavissa paljonkaan käytännössä. Iso juttu oli se, jos ala-asteella vieraili amerikkalainen vaihto-oppilas tai yläasteella luokalle tuli ruotsia äidinkielenään puhuva paluumuuttajien jälkeläinen (peruskoulun synkkiä puolia taas kuvaa se, että hänetkin istutettiin ruotsin tunneille, vaikka hän epäilemättä olisi voinut opettaa opettajaa ainakin ajanmukaisen puhekielen suhteen) tai historianopettajan sijaisena toiminut opiskelija toi afrikkalaisen opiskelukaverinsa mukanaan katsomaan täkäläistä koulua (mistä tuli mieleen, että vielä 1980-luvun alussa ei neekeriä ymmärretty halventavana sanana ainakaan pikkukaupungissa). Kansainvälisyydessä tai monikulttuurisuudessa - viimeksimainittua sanaa ei toki tunnettu - ei tiedetty olevan mitään kielteistä, päinvastoin. Junttimaisinta oli kansalliskiihko. Hitler tietenkin tunnettiin ja tuomittiin. Stalin sai - kieltämättä hirtehistä näin jälkikäteen ajatellen - vielä jyrkemmän tuomion, koska hän oli paitsi vähemmistöjä sortanut kansalliskiihkoilija myös ryssä. Yhtä kaikki, kansainvälisyys oli hyvä asia.

Hyvä asia se on useimmissa muodoissaan tietenkin edelleen. "1970-lukulaiset" ja sitä myöhemmät sukupolvet ovat käytännössä toteuttaneet paljon siitä, mitä vähän vanhemmat oppivat arvostamaan, mutta mitä heistä kovinkaan moni ei vielä vienyt käytännön tasolle. Lienen ennenkin kirjoittanut nykykoululaisten hienosta englannin ääntämyksestä sekä ihmisten matkustelusta ja pitkäaikaisestakin ulkomailla oleskelusta luonnollisena osana arkea.

Tämä johdannoksi pettymykselle. Eilisiltana kunnallisalan luentojen yhteydessä otin Tampereelta mukaani Aikalainen-lehden. Siinä kerrottiin Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan suomalainen mies on usein väkivaltainen puoliso ulkomaalaiselle naiselle. Tutkimuksen mukaan suomalaismiehet terrorisoivat erityisesti Venäjältä, Virosta ja Thaimaasta kotoisin olevia kumppaneitaan.

Kansanvälisyysidealismia ajatellen tämä on melkoinen pettymys. Eikö niiden, jotka ovat olleet kyllin ennakkoluulottomia laittamaan hynttyyt yhteen ulkomaalaisen kanssa, pitäisi olla varsin kaukana nyrkki ja hella -juntteilusta? Parisuhdeväkivalta ja ryssäviha tai muut rotuopilliset ajatukset voisivat vielä jotenkin sopia yhteen, mutta miten silloin yhtälöön ylipäätään mahtuu ulkomaalainen, varsinkin mainituista maista tuleva, parisuhteen toinen osapuoli?

Lintukotoa ravisteltiin, pitää myöntää.

lauantaina, marraskuuta 25, 2006


Ulkona kuin lintulauta


Toivoin, että H5N1-turvallisen lintulaudan tarveaineet olisivat löytyneet kotoa, mutta kun puuosat olivat valmiit, huomasin että kattoon sopivia saranoita ei löydy. Ne piti lähteä hakemaan ysitien varrelta, kun hämärä päivä alkoi jo kääntyä pimeydeksi.

Väsäilin siivekkäiden syöttölää autotallissa, jonka äänimaisemasta vastaa vanha matkaradio. Se ei enää taivu kuin Radiomafiaan, tai mikä se nykyään onkaan. Taisi olla juuri tuo radiovastaanotin, joka aikanaan kesäiltana Suomussalmella soitti Sörkan ruusua - "mis´jauhaa jatsirumpu" - ja herätti muistettavaa hilpeyttä.

Ajasta aikaan


Ilta kului kokouksessa. Hyvää ruokaa, ja janoisille juomaakin. Kiitos Ritvalle ja Sepolle. Virallisissa asioissa meni kolme tuntia, ja sen jälkeen alkoi kiertää konepistoolin lipas. Miekkoja voi takoa auroiksi ja konepistoolin lippaita taskumateiksi, näemmä. Hyvä niin, mutta katsoin silti parhaaksi poistua. Autolla kun olin, ja kotona tumma kalja maistuu hyvältä kotona Ukko-Pekka-tuopista.

Kokouksessa Make pani merkille, että kelloni viisarit kiersivät vauhdilla. Häh? Taisin olla vahingossa sohaissut jotakin nuppia, mutta meinasin sanoa, että vauhdillahan se elämä kulkee.

Keskiviikkoisessa merkinnässä tulin maininneeksi termin nuoret aikuiset. Tuosta 1990-lukulaisen kulttuurin mediaseksikkäimmästä väestöryhmästä lienen jo kaikkien kriteerien mukaan läpikulkenut ja poistunut.

Torstainen debytointi valokuvatorstaissa oli peräisin syksyltä 1991. Haapamäen Tr1 nro 1082 "Risto" oli tuolloin tietenkin jo nostalgia-ajossa. Siitä on 15 vuotta aikaa, vaikka voisi olla, että vasta edellisviikolla ohikulkijaa bongailtiin. Kun mennään vuodesta 1991 taaksepäin toiset 15 vuotta, elettiin VR:n säännöllisen liikenteen osalta ensimmäistä höyryveturitonta vuotta rataverkolla.

Make oli oikeassa. Nopea on viisarien vauhti.

torstaina, marraskuuta 23, 2006


Valokuvatorstain kaamos


Valokuvatorstai-blogin haasteisiin osallistuvat kai lähinnä valokuvausta tosissaan harjoittavat, mutta kai joukkoon joskus noviiseita mahtuu. Risto tarjoaa hetkisen valoa ja lämpöä:

(Substanssiaiheen harrastajat varmasti huomaavat, että ainakaan tänään kuva ei ole otettu.)

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006


Koko päivä koulunpenkillä


Noin yksitoista tuntia päivästä meni koulunpenkillä istuessa. Työmaalla maahantuoja piti tuotekoulutusta uusista ja vähän vanhemmistakin tuotteista. Uusissa atk-verkoissa käytettävien kategoria 7:n mukaisten kierrettyjen parikaapelien liitäntämoduulit olisivat aika veikeä nörttihenkisen pääsiäismunan sisältö. Riittäisi hetkiseksi askarreltavaa (kuvassa alla tosin ei ole kyse kategoria 7:stä, vaan tavallisen monimuotokuidun päättämisestä puristusliitoksella).



Muutoin näyttää vahvasti siltä, että yhä laajakaistaisempien verkkokaapelien yhä kiristyvät toleranssit yhdessä entistä monimutkaisempien asennuskomponenttien kanssa - vertailukohtana olkoon tässä edellinen vuosikymmen, ei sen vanhempi aika - nostavat kädentaitojen arvoa atk-alalla.

Ilta meni jälleen kunnallisalan opinnoissa Tampereella. Viime päivien aikana sitä sorttia on riittänyt. Nyt tahti taitaa hiukan hellittää.

Asemalle kävellessä Tullikamarille oli huomattavan pitkä jono. Mietin, mitä tilaisuutta siellä mahdettiin jonottaa. Jonottajat kun eivät näyttäneet rock-musiikin tai minkään muunkaan vastaavan kulttuurimuodon sydänystäviltä vaan parempiin päällystakkeihinsa pukeutuneilta nuorilta aikuisilta, jotka olivat kuin olisivat kirkkoon tai äänestämään menossa.

Pari muuta illalla merkille pantua pikkuasiaa. Ensiksi, miksiköhän monet luennolle osallistuvat haluavat täyttää perinteisen luentosalin - jossa kulku penkkiriveille tapahtuu vain rivin päästä - niin että ensiksi tulleet istuutuvat heti rivin päihin, vaikka heillä ei olisi aikomusta lähteä kesken luennon? Varautuvatko he kenties paniikin aiheuttavan onnettomuuden mahdollisuuteen, ja haluavat turvata nopean poistumistien? En kylläkään aio tehdä asiasta kyselytutkimusta paikan päällä, vaan tyydyn pyytelemään anteeksi ahtautumistani päässä istuvien ohi rivin vapaille paikoille.

Toiseksi, VR:n vetokaluston kierto lienee jossain määrin muuttunut 3.9. tapahtuneen aikataulukauden muutoksen jälkeen, kun tuntuu, että illan taajamajuna H 9728 Tampereelta Helsinkiin ajetaan yleensä Sm4-rungolla. Helsingistä tuleva H 9703 saapuu kahdella Sm4-rungolla, joista toinen jää Tampereelle, ja toinen jatkaa takaisin H 9728:na. Ennen aikataulukauden vaihdosta vastaava, joskin Tampereelta vajaata tuntia myöhemmin lähtenyt taajamajuna H 9734 ajettiin yleensä vanhemmalla Sm-kalustolla. Tässä suhteessa vanha aika oli iltaopiskelijalle edullisempi, vaikka nykyinen sekä äänimaisemaltaan - pidän Sm4:n huomiotaherättävästi itsestään ilmoittelevasta paineilmajärjestelmästä; se tuo mieleen höyryveturit - että istumismukavuudeltaan parempi onkin. Aina ei ehdi nykyiseen aikaistettuun taajamajunaan, ja pitää odottaa kalliiseen IC2 184:ään.

maanantaina, marraskuuta 20, 2006


Lisää kunnallisalan tenttikysymyksiä


Ilta meni Tampereella tentissä. Aika monen oppiaineen perusopinnoissa näyttää olevan suosittua, että saman opintojakson luento-osuus ja kirjallisuus tentitään erikseen. Näin oli muistaakseni kasvatustieteessä ja taidehistoriassa ja samoin on kunnallisalallakin. En tiedä, miksei luentoja ja kirjallisuutta voisi tenttiä samassa, varsinkin kun näyttää siltä, että sama opettaja vastaa molempien arvioinnista. Ehkä tällä yritetään tasata opiskelijoiden työtaakkoja?

Kunnallisalan perusopintojen johdantojakson "Kunnat suomalaisessa yhteiskunnassa" tentti siis oli kyseessä. Aiheena oli kolme kirjaa: Harjula–Majoinen–Myllyntaus–Kirvelä–Lundström: "Toimiva kunta", Anttiroiko – Haveri – Karhu –Ryynänen (toim.): Kuntien toiminta, johtaminen ja hallintasuhteet sekä Kantola –Kautto: Hyvinvoinnin valinnat. Suomen malli 2000–luvulla. Kysymyksiäkin oli kolme. Julkaistaan ne tässä, jos jotakuta samaa aihetta opiskelevaa joskus sattuisi kiinnostamaan (kävijälaskuri kertoo tästä blogista haettavan toisinaan esim. opetushallinnon tai taidehistorian tenttikysymyksiä; jatketaan siis yleisöpalvelua).

Ensimmäisen aiheena olivat kuntien kansainväliset hallintasuhteet. On myönnettävä, että en päässyt aivan perille siitä, millaista käsittelytapaa kaivattiin. Päädyin keskittämään tarkastelun kuntien halinnan säädösperustaan eli lähinnä europpaoikeuden merkitykseen kunnan hallinnassa. Myös Hallintolakia tuli siteerattua. Voi olla, että näkökulmani oli liian suppea.

Toinen kysymys oli varsin laaja koskien julkisten palveluiden tarjonnassa ilmeneviä tämän päivän haasteita. Yleisluonteinen aihe, josta oli vaikea saada otetta.

Kolmas kysymys vaikutti minusta helpoimmalta konkreettisuutensa johdosta. Siinä piti selostaa kuntien valtionosuusjärjestelmää. Esimerkiksi Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin oli tentin kannalta onneksi aika usein tullut törmättyä töissä.

Täytyy todeta, että kuulun erilaisiin oppijoihin sikäli, että olen huono oppimaan mitään kirjoja lukemalla. Olen kai ns. käytännöllinen oppija. Jos ajattelen näitä viime vuosien harrasteopintojani, ovat tekemällä opittavat käytännön aihepiirit, kuten tietojenkäsittelyopin jaksot - vaikka ohjelmointiin keskittyvinä eivät leipätyöhöni lainkaan liity - olleet minusta helpompia omaksua kuin kirjoista päntättävät teoreettiset opinnot. Kukin tavallaan.

Tampereen yliopiston kurssikirjaston lyhyt kahden viikon laina-aika ei kovin hyvin tue harrasteena tehtävien opintojen tenttimistä ainakaan kaltaiseni hitaan lukijan näkökulmasta. Toisaalta oikeita opiskelijoita ajatellen kurssikirjojen nopea kiertovauhti on varmasti tärkeää, ja päätoimiset opiskelijat ovat arvatenkin myös nopeita lukemaan.

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006


Alas, Ton! Pappi tulee.


Kun hiihtokelit ovat toistaiseksi menneet, mietittiin iltapäivähetken vaihtoehtoina kuntosalia ja hölkkää. Ulkoilu voitti, ja se oli hyvä ratkaisu. Illalla oli luvassa sisäilyä taijin muodossa. Tajusin vihdoin perusvirheeni apinan torjumisessa: liian lyhyt perääntymisaskel. Vanhaa painolastia on karttaa pitkiä askeleita, jotka tähän kuitenkin kuuluisivat. Vieressä treenannutta, liikkeen heti haltuunsa ottanutta tanssijatarta katsoessa mokani tajusin ja yritin korjata. Ei ihan helppoa. Oppineeko vanha apina uusia temppuja?

Otsikko ei viittaa varsinaisesti apinoihin vaan paitsi ikivanhaan Ton-pojasta kertoneeseen koululaisvitsiin myös iltapäivän elokuvaan. Pari iltapäivän tuntia kun tuli vietettyä paikallisella Kinolla. "Riisuttu mies" oli kohtuullisen uskottavasti seurakunnalliseen toimintaympäristöön istutettu elokuva, mitä tulee arkipäivän seurakuntatyöhön. Muu, kuten useimmat henkilöhahmot, olikin asia erikseen. Kirkkonäkymät oli hienosti kuvattu (aasillaratsastajasta Turun tuomiokirkon edessä voidaan toki olla montaa mieltä - minusta yliammuttua ja isolla kaliiberilla). Teki S. Edelmannkin hyvän pääroolin harvinaisen vastenmielisenä viettiensä riepottelemana pappismiehenä. Onneksi reaalimaailmassa radikaalimmatkin papit tuntuvat olevan ihan toista maata suhteessa läheisimpiinsä. Mikko Kouki vastasi toisesta hyvästä, joskin reaalimaailmaa vasten epäuskottavasta, roolista viinapirun riepottelemana paimenena.

Tietyiltä kohdin elokuva vihjasi asiaan, josta kirkkoa on melko paljon kritisoitu: siitä että instituution kiistämättä huomattavaa omaisuutta ei panna nykyistä suuremmassa määrin auttamaan köyhiä ja muita avun tarpeessa olevia.

Kirkon oppirakennelman perusteiden näkökulmasta tuskin voidaan kiistää sitä, että juuri lähimmäisen auttaminen, diakoniatyö, menee esimerkiksi sananjulistuksen ja muun oikeassaolemisen edelle. Jos luetaan vaikka ensi viikonlopun tuomiosunnuntain sanomaa Matteuksen evankeliumin 25. luvun mukaan, ei jää paljon epäselvyyttä siitä, mikä on vimekädessä tärkeää. Ei lupailla pilettiä vip-puolelle esimerkiksi omasta sukupuolestaan tykkääviä vainoaville eikä toisaalta kysellä sen perään, miksi olivat tilanteeseensa joutuneet ne autetut, joita piletin saaneet olivat ruokkineet, juottaneet tai vaatettaneet.

Mutta se mutta. Jotta kirkko voi vastata Matteuksen muinoin kirjaamaan haasteeseen, ei pelkästään hetkellisesti vaan myös pitkällä tähtäimellä, sillä pitää olla taloudellisia resursseja. Jos Suomen evankelisluterilainen kansankirkko nyt luopuisi kaikesta materiastaan ja käyttäisi sen täysimääräisesti tällä hetkellä apua tarvitsevien hyväksi, mitä se voisi vastata 2050-luvun avunpyytäjille, jotka yhteiskunnallisen hyvinvointimallin muutoksen - nykyisestä pohjoismaisesta siirryttäneen kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kaltaisten muutosten kautta huomaamatta mutta vääjäämättömästi Euroopan Unionin kovan ytimen ansioperusteiseen malliin - myötä ovat jääneet muun yhteiskunnan avun ulkopuolelle? Tänäänkin kirkon diakoniatyö on se apu, joka ulottuu sinne, mihin muut yhteiskunnan järjestämät tukimuodot eivät. Yhteiskunnan maallistuessa ei voitane luottaa yksinomaan lahjoituksiin tai muuhun vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen - mitä maallistuminen itse asiassa on omiaan vähentämään - vaan taustalle tarvitaan vallitsevassa järjestelmässä toimivia resursseja.

lauantaina, marraskuuta 18, 2006


Koulussa lauantaina


Ei ole vielä adventti, mutta keskustojen ulkopuolellakin sohjoa kyntää jo moni jalkahenkilö ja pyöräajoneuvo. Kovan lumen kauneus on vaihtunut ehtaan marraskuiseen.

Tälle päivälle olisi ollut kolme ajankäyttövaihtoehtoa. VAPEPAn maastoetsintäharjoitus Kylmäkosken metsissä, ilmapuolustusta Panssariprikaatissa ja kunnallisalan tentti Tampereella. Viimeksimainittu voitti, vaikka näistä tuskin jaloin tarkoitusperä on, mutta kyseessä oli ikään kuin pakkorako. Kunnallisalan perusopintojen ensimmäisen opintojakson "Kunnat suomalaisessa yhteiskunnassa" luento-osuuden varsinainen tentti pidettiin jo lokakuun lopulla, mutta sinä iltana leipätyö esti lähtemästä sauhuavien tehtaanpiippujen juurelta sammuneiden ja purettujen luo. Piti turvautua uusintakertaan.

Me uusintatenttiin menijät sähläsimme sen verran, että ilmeisen yleistä käytäntöä ajatellen odottelimme nimenhuutoa sukunimiemme alkukirjaimia vastaavilla ison salin ovilla. Kun nimenhuudossa kohdalle sopivia ei kuulunut, kysäistiin nimenhuudon pitäjältä, joka vastasi kyseessä olevan aivan eri oppiaineen, mutta tarjosi viereistä ovea. Huvikseni kokeilin vielä sitä seuraavaa, ja sieltähän oikea koulutusala löytyi. Iso luentosali DX (vai lieneekö nykyään yleissivistyksen rappeuduttua nimeltään D10) voidaan näemmä ilmoittaa aika monella tavalla. Oikeaksi osoittautuneelta ovelta yhä odotelleille näyttämäni sotaväen "mars"-käsiopaste taisi herättää hilpeyttä nuorten miesten keskuudessa.

Olin pannut merkille, että tentistä vastasi yhdyskuntatekniikan laitos, joten olin yrittänyt lueskella varsinkin maankäyttö- ja kaavoitusasioita ja tullut ulkoaopetelleeksi muutamia kaavamerkintöjäkin. Se ei ollut hyvä tärppi. Kysymyksiä oli neljä, eikä yksikään koskenut kaavoitusta. Kysymyksiin piti vastata esseemuotoisesti (taannoin kritisoin esseemuotoisia tenttejä monivalintatehtävien veroisena käytännöstä vieraantuneena "osaamisen" mittarina ja kritisoin edelleenkin, mutta ainakin perusopinnoissa ne näyttävät olevan suosittuja). Aiheet olivat suunnilleen seuraavat (kysymyksenasettelut oli hyvin monisanaisesti ilmaistu, enkä muista sanatarkkoja muotoja, kun palautin kysymyspaperin):
1. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin vaikutukset rakentumis- ja arviointivaiheessa
2. Kunnan talousarvion rakenne ja sen merkitys kunnan johtamisessa
3. Kunnan jäsenyyden määräytyminen ja kunnan jäsenten lakisääteiset oikeudet ja velvollisuudet
4. Kunnan tarkoituksen fyysisen olemusmuodon suhde muihin olemusmuotoihin

Toinen kysymys oli konkreettinen ja sikäli vaikutti helpolta. Erilaisissa kuntasektorin talousarvion laadintaprosesseissa kun on päässyt tai joutunut mukana olemaan. Kolmonenkin olisi varmasti ollut helppo, jos olisi tullut luettua lakitekstiä oikeista kohdista. Ykkönen oli kovin laaja kunta-alan perimmäisiin kysymyksiin liittyvä, ja nelonen suunnilleen ekspressionistista sanataidetta. Nelosesta yritin ottaa kumikatan tekemällä surutta yhtäläisyysmerkit fyysisen olemusmuodon ja teknisen toimen välille. Ei siihen muuten olisi päässyt käsiksi, luulen.

Tentin jälkeen vietin jonkin aikaa kirjastossa lueskellen seuraavaksi tentittävä kirjallisuutta. Sumuisen päivän hämärtyessä illaksi liftasin. Kiva tyttö pysäytti kohdalle. Käytiin automarketissa, jonka luulimme olevan lauantai-iltana hiljainen. Väärä oletus. Tarjousten hyödyntäjiä riitti. Muutenkin tekstiilihankinnat olisi kannattanut tehdä viikko sitten Hämeenlinnassa eikä odottaa pseudo-oman maakunnan liikkeen tarjouspäiviä. Melko laihaksi jäi ostoskäyntimme. Takaisin ajellessa piti ottaa sumuvaloista kivisuojat pois Lempäälän paikkeilla.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006


Tavanomaisuuden vastaoffensiivi


Työpäivä meni vaihteeksi pääkaupungissa. On se vaan hienoa, kun ei tarvitse asua siellä. Ei edes eilen mainituksi tulleella konepajan alueella.

Pasilassa Hämeeseen vievää Pendolinoa - oli onneksi aikataulussaan Tampereen hämärtyvässä räntäsateisessa illassa - odotellessa asemalaiturilla puhisi, sihisi ja jutteli itsekseen mies välillä tervehtien ohikulkijoita kädenheilautuksella. Manööverit olivat lähes identtiset kotikylän erään tunnetun luojanluoman kanssa, joka myös viihtyy rautatieaseman kulmilla. Yhtä harmittomalta helsinkiläinenkin vaikutti. Sellaiselta, jonka päivän kohokohta saattaa olla, jos joku sattuu vastaamaan kädenheilautukseen. Kuitenkin kaksi vartijaa talutti miehen pois. Tuli mieleen, että jokin osa city-ihmisistä taitaa olla aika suvaitsemattomia meihin maakuntien ihmisiin nähden. Suvaitaan kyllä asioita, jotka ovat vallitsevan muodin mukaan "cooleja" samalla kun aivan yhtä viattomat mutta "epäcoolit" häädetään vaikka vartijavoimin pois silmistä.

Olisiko kaikkein cooleimpien mielestä jopa niin, että tavanomaisuus se vasta epäcoolia onkin, ja sitä pitää rangaista? Ainakin Vihreä Liitto tunnustaa ajavansa sellaista perustulomallia, jonka maksuhenkilönä on keskivertosuomalainen eli keskituloiset. Vanhaan hyvään aikaan tulonjakojärjestelmän radikaalimpia muutoksia vaatineilla oli sentään rohkeutta käydä ikioman luokkavihollisensa kimppuun joko vasemmalta tai oikealta, mutta nytkö ollaan valmiita puukottamaan potentiaalisia omia selkään, kun eivät ole tarpeeksi cooleja? Ei vaan. Sieltä on helpoin ottaa, missä kollektiivisesti vähiten tuntuu.

tiistaina, marraskuuta 14, 2006


Radiomainoksen innostamana


Yleinen insinööritoimisto rakentaa uutta asuinaluetta Valtionrautateiden vanhan Fredriksbergin konepajan alueelle. Mainostavat tätä arvatenkin mitä parhaiten insinööreille ja heidän perheilleen sopivaa aluetta jo radiossakin. Mikäs siinä, mutta mainoslause "Ennen täällä höyrysivät veturit, pian cappuccinokeittimet" on rienausta. Ei mitään pinokkiinoja eikä kapukkiinoja, vaan oikeaa kahvia tai saikkaa, jos kerran vanhan rautatiekonepajan raunioilla ollaan :-)

Fredriksbergin, sittemmin Pasilan, konepaja aloitti toimintansa kevättalvella 1903. Rakentamispäätös oli tehty viisi vuotta aiemmin. Konepaja oli tarkoitettu korvaamaan tuolloin reilun nelikymmenvuotiaan, kaupungin keskustassa sijainneen Helsingin konepajan, olemattomia laajennusmahdollisuuksia ja vastaamaan huutavaan vaunukaluston rakentamis- ja korjaustarpeeseen. Laitoksesta rakennettiin suuri heti alusta saakka, koska elettiin rautatielaitoksen laajentumiskautta. Jopa veturien valmistusmahdollisuutta Pasilassa suunniteltiin, mutta tässä kohden SVR (vanha lyhenne tarkoittaa kuulemma "s...tanan vaarallisia rattaita", vaikka jotkut väittävät sen viittaavan Suomen Valtion Rautateihin) noudatti tilaajatuottajamallia tyytyen pysymään melko tarkkaan tilaajan roolissa tuottajien sijaitessa noina aikoina mm. Tampereella, Philadelphiassa ja Winterthurissa.

Konepaja-alueella uudisrakentamista jatkettiin vaiheittain 1980-luvun alkuun saakka. Konepajassa valmistettiin ahkerasti henkilö- ja tavaravaunuja - ensimmäisen vajaan kymmenen vuoden aikana ensinmainittuja tiettävästi 257 kpl ja viimeksimainittuja noin 350 kpl. Viimeiset puukoriset henkilövaunut tulivat ulos vuonna 1957, ja kun prosessi oli muutettu teräskoristen valmistukseen sopivaksi, rullasivat ensimmäiset Eit:t ja CEit:t ulos vuonna 1964. Henkilövaunujen valmistuksen vilkkain vuosi oli 1982, jolloin konepaja tuotti rataverkolle 54 uutta vaunua. Tavaravaunujen valmistus jatkui henkilövaunujen ohella. Niiden osalta vilkkain vuosi oli monesta muustakin syystä erinomainen 1969, jonka aikana 1610 uutta tavaravaunua lähti palvelemaan yhteiskunnan logistiikkaa.

Vaununvalmistuksen ohella konepaja huolehti myös vaunujen korjauksista, matkustajavaunujen osalta aina 1970-luvun puoliväliin saakka, jolloin niiden korjaamotoiminta keskitettiin VR:n Turun konepajalle. Myös vetokalustoa Pasilassa korjattiin: ensin 1950-luvulta 1970-luvun alkuun saakka Dm4-moottorivaunuja ja sittemmin Sm1- ja Sm2-sähkömoottorijunia.

Jokunen dokumenttivinkki aiheeseen liittyen: Helsingin kaupunginmuseo teki muutama vuosi sitten kulttuuriteon julkaisemalla konepajan historiasta kertovan, maisteri J. Eerolan kirjoittaman, kirjan. Aiheesta on kirjoittanut myös VR:n pitkäaikainen koneinsinööri L. Leino Resiina-lehden numerossa 2/1989. Konepajan kamerakerhon vuonna 1975 tuottama, sittemmin ainakin VHS-formaattiin muunnettu, Ruokatunti-niminen kaitafilmi on mielestäni hieno ajankuva.

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006


Ruumiille tekemistä


Varhaisen lumentulon vuoksi osa pihamaan syystoimista on jäänyt tekemättä. Vieläkin kirsikkapuussa on lehtiä. Tuleva kevätharavointi taitaa olla totuttua työläämpi. Kasvilavan ja keinun siirtäminen talviteloille sisätiloihin olivat nekin saaneet odottaa tähän aamupäivään saakka.

Muilta osin päivä on kulunut lähinnä ruumiinkulttuurin merkeissä. Hiihtokeli oli lumipöhryisen raskas, ja lyhyt lenkki sai riittää lämmittelyksi. Jatkettiin kuntosalilla. Joskus on vähän nolottanut hyödyntää seuran tarjoamia ilmaisia salikäyntejä, kun tatamilla en ole aikoihin viihtynyt. Enää ei tarvitse huolehtia siitä. Syystä tai toisesta seura oli sanonut irti jäsenistönsä ilmaiset kuntosalivuorot. Ehkä se oli taloudellinen kysymys. En tiedä, kun olen koko lailla ulkona kuvioista. Rahaa meillä ei ollut mukana, mutta puolisoni uhrasi omasta kortistaan yhden ylimääräisen ruudun ja pääsin minäkin sisään.

En juurikaan tykkää (lue: osaa) harjoitella levytangoilla, mutta ranskalaista punnerrusta tulee harrastettua. Muistan, että olen ennenkin sählännyt kulmatangon lukkojen kanssa, mutta tänään kävi varsinainen läheltä piti -tilanne. Tankoa pois nostaessani toisen pään lukko aukesi ja levy vierähti pelottavan lähelle vieressä olleen nuoren miehen jalkapöytää. Myönnän, että sydän jätti väliin lyönnin tai pari. Niin kai toisella osapuolellakin. Syy taisi olla sopimattomat lukot tangon päissä. Tuntuivat kiristyvän, mutta eivät sitä tehneet.

Päivälliseksi tehtiin hyvää ruokaa. Ruokalepo olisi voinut kestää vaikka koko illan, mutta ajeltiin kuitenkin tehtaanpiippujen juurelle taijin pariin. Päästiin jo torjumaan apinoita.

lauantaina, marraskuuta 11, 2006


Vapaapäivä


Aamupäivällä ajeltiin Hämeenlinnaan. Autokauppias pääsi soittamaan Stanislaville ja Václaville että ottavat viikonloppuna Velkoa pikkuisen vähemmän, kun pitäisi ryhtyä rakentamaan taas yhtä pientä autoa.

Tiiriön marketissa ostoskärry tuntui aluksi isolta, mutta alkoi vähitellen täyttyä. Kahvilla käytiin kotimatkan varrella lasitehtaalla.

Päivänvalon kääntyessä jälkipuolelleen latu-uraa hyödynsi useampi jaloin kuin suksin kulkenut. Sovussa mahduttiin.

Hautuumaalla monia muistajia.

perjantaina, marraskuuta 10, 2006


Kytkentöjä


Tiedän, että opiskelijat olisivat mitä mieluimmin vaihtaneet jo aikaa sitten erään moniporttitoistimen karvalakkimallin kytkimeen, mutta opetuksettomana päivänä päätin tehdä laitteenvaihdon itse. Ennakkoarvaukseni siitä, että taustalta löytyy ongelmakohtia, jotka eivät aivan vielä sovi opetussuunnitelmaan - ammattikoulussa opetussuunnitelman tule toki mukautua käytännön tilanteisiin, mutta varsinkin lyhyehköissä koulutuksissa sen on oltava silti aiheen mukaan jäsennelty - osui valitettavasti oikeaan. Joku kaapeleita harjoitustyönään aikanaan väsännyt oli näyttänyt halkaisukirvestä muutamille kaapelipareille, minkä kaikkiruokainen vanha "hub" oli suosiolla niellyt, mutta minkä vastapäisen laitteen joka portissaan huomioiva uudempi kytkin torjui. Kaapelien uudelleenpäättämiseksihän se päätyi.

Jotta turhilta parisuhdedraamoilta myös atk-kaapelien sisällä vältyttäisiin, muistetaanhan kytkeä neliparisen kaapelin värit jompaankumpaan näistä järjestyksistä myös silloin kun ohjaavaa koodia ei ole:

EIA/TIA-568A

  1. vihreävalkoinen

  2. vihreä

  3. oranssivalkoinen

  4. sininen

  5. sinivalkoinen

  6. oranssi

  7. ruskeavalkoinen

  8. ruskea

EIA/TIA-568B

  1. oranssivalkoinen

  2. oranssi

  3. vihreävalkoinen

  4. sininen

  5. sinivalkoinen

  6. vihreä

  7. ruskeavalkoinen

  8. ruskea

Kotiinkin operaattori tarjoaisi yhä nopeampaa tietoliikenneyhteyttä. Ruistien puhelinpylväästä vintille vedettyä tilaajajohdon viimeistä pätkää katsoessa tarjous ei voi olla nostamatta hymyä huulille. Eiköhän tämä nykyinenkin tiedonsiirtonopeus riitä kotikäyttöön.

Sirokenkäisen jälki hangella


Olisi mukavaa, jos tällä seutukunnalla riittäisi lunta myös ensi kuussa. Silloin tämä vuosi olisi ollut harvinaisen hieno sikäli, että ladulle olisi täällä Vanajan-Hämeessäkin päässyt puolena kalenterivuoden kuukausista. Keväällä oltiin suksilla viimeisen kerran huhtikuun toinen päivä, ja nyt syksyllä hiihtämään on päässyt jo marraskuussa. Harvinaista herkkua.

Kuntoradalle tehdyn latupohjan kuluttajia ei ole vielä monia. Tänä iltana toiseksi kauneimmat noissa maisemissa näkemäni ulkoilijat sattuivat uraa hyödyntämään. Kaksi valkohäntäpeuraa katseli lähestyviä hiihtäjiä aikansa ennen kuin hyppäsivät kuusikkoon.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006


Junailijan pilli ilmaa jo viilsi - Seuraavana: mik' on tuo asema metsän takaa? Toijala, siis vanha Akaa


Paljon keskustelua tekijänoikeuksista on innoittanut Suomen Rautatiemuseon kuvien julkaiseminen vaunut.org-verkkopalvelussa.

Tekijänoikeuksista on aikanaan kirjoitettu blogeissa paljon, enkä edes yritä leikkiä lainoppinutta. Rautatiekuva-asiassa keskustelu kulkee lähinnä linjalla mistä palveluista saa pyytää korvausta ja mistä ei. Kysymys ei ole helppo.

Iltajunaan Tampereelta kotiinpäin osui mukavasti juttuseuraa. Ari kertoi tulevan harjoituksen edistymisestä. Kipparina, tai paremminkin harjoittelevan kipparin työpaikkaohjaajana, toiminut Lari tunnisti vuosikymmenen jälkeen, vaikka olenkin naamioitunut päälaelta leualle valahtaneisiin karvoihin. Hienoa kun kansanperinteeseen syöpyneen laulavan pseudo-konduktööri Pakarisen ja jokusen ehkä vielä muistaman aidon VR-runokipparin "Makarioksen" ylläpitämä originelli perinne jatkuu.

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006


Suksilla marraskuun alkupäivinä


Aamulla nukutti siihen saakka, että ulkona oli jo valoisaa. Näitä aamuja ei ole liikaa

Iltapäivän aluksi puolisoni ja minä avasimme talven hiihtokauden kotikylän kuntoradalla. Harvoin hiihtelemään on täällä näin varhain päässyt. Viimeksi samankaltainen tilanne oli vuonna 2002 ja sitä edellisestä kerrasta on paljon aikaa. Suksenpohjissa piti olla jokunen päivä siten tekemäni periaatteessa aika tiukka luistovoitelu, mutta kovin hyvin se ei toiminut. Vapaa tyyli tuntui raskaalta. Olisi tuntunut varmasti perinteinenkin, vaikka latu näytti varsinkin ajankohtaan nähden oikein hyvältä. Eilisen illan epäterveellinen elämä lienee ollut suurin syy lenkin rankkuuteen.

Tämän illan taiji-treeni oli hiihdon päälle hyvää palauttelua, mutta en ihmettele, jos joku paikka on huomenna kipeä.

Sääli, että huomenna pitää luopua viikonloppuajopelistä. Tomaattiinkin tottui, vaikka ei sellaista omaksi ottaisi. Samaa mieltä oli torpan parempi autoilija. Turhan isokin tuollainen menopeli meille olisi, mutta vaikka ei kevät olekaan, kiinnostaa autonvaihto yhä enemmän.

Kokous


Maan rautatiemuseokentän tehtävien uusjakoa kahden toimijan osalta suunniteltiin tällä kertaa harvinaisen juhlavissa olosuhteissa, Hyvinkäällä Stjernvall-salissa. Matille kiitos kutsusta ja isännöinnistä. Niin hassua kuin se onkin, on puoliryhmälliselle rautatiehistorian ystäviä tällä hetkellä edullisempaa matkustaa tuon kaltainen matka bensiinikäyttöisellä henkilöautolla kuin kiskoja pitkin.

Ei tehty edelleenkään suuria päätöksiä. Hoitokunnalla ei sellaiseen ole valtuuksia ja tuskin haluakaan. Eikä kirjoitettu salaisia lisäpöytäkirjoja. Mutta tilaajatuottajamalli voi olla monestakin syystä paperilla tai lausuttuna kova sana 1.1.2007 jälkeen. Käytäntö on asia erikseen.

Kierros oli mielenkiintoinen. Varikon konttoriin rakennetussa kirjastossa tai arkistossa en ole käynyt aikoihin. Pöydät ja penkit olivat eri järjestyksessä, mutta siellä tuoksui samalle kuin taannoin.

Presidentin vaunu A30:llä, alunperin kenraalikuvernöörin vaunuksi tarkoitetulla, on mielenkiintoinen lähihistoria. Kekkonen ei lähtenyt Novosibirskiin neuvottelemaan savupirtin poikana. Oma rautatievaunu piti olla, ja sisustus vaihdettiin alkuperäisestä Alvar Aaltoon.

Vanha sisustus jäi varastoon Pasilan konepajalle, ja on 1980-luvun lopulla tehdyn entisöinnin yhteydessä mahdollisimman tarkkaan palautettu. Vaunun entisöinti on oma tarinansa, jossa viisas tallensi historian ja ahne maksoi viulut.

Kiitos kaikille mukana ja hengessä mukana olleille.

perjantaina, marraskuuta 03, 2006


Talvinen maisema


Talvinen maisema vaihtui päivän kirkkaasta maaliskuusta lumea hippuilevaksi tammikuun pilvipäiväksi. Ensivaikutelmia tulevasta, kenties. Vanha kansa sanoo, että lokakuun lumi kestää kevääseen saakka. Suunnilleen niin taisi käydä näillä kulmilla viimeksi talvella 2002-2003. Tai sitten muistan väärin. Mukavasti on taivas antejaan nyt tarjonnut. Viikolla osui yhden vuorokauden sisään kolmet lumityöt ja jokaisella kerralla reilusti lykittävää. Pitäisi laittaa lintulauta. Vanha tuli purettua keväällä tautiopillisista syistä.

Töissä aikataulut pitivät. Tietokoneasentajaopiskelijat tekivät Linux-kokeensa kelpo tuloksin ja saivat luotua työasemilleen käyttäjiä ja ryhmiä ja määrittämään näiden ominaisuuksia ja oikeuksia järkevällä tavalla. Muutkin tehtävät menivät ihan hyvin.

Edellisestä tuli mieleeni, että ovatkohan Linuxia (tai vastaavia järjestelmiä) komentopohjaisessa tilassa käyttävät lyhytkestoisen minihistorian (jos mikrohistoria on yksilöiden historiaa, lienee minihistoria pienten kulttuurien eli yhteisöjen, kuten vaikkapa tietotekniikan historiaa) vastineita keskipitkäkestoisen historian latinisteille? Samaan tapaan kuin assembly-kielellä ohjelmoivat ovat vastineita hieroglyfien tuntijoille?

Ruokatunti jäi väliin, mutta otin vahingon takaisin hiukan myöhässä. Kävin hetkisen hyödyntämässä työterveyshuollon palveluita. Päätin palata työmaalle keskustan kautta. Vanajaveden ja Roineen välisen kanavan ylittävältä sillalta huomasin ensin autonosturin puomin, sitten sen juuressa vielä vesillä olevan veneen ja lopuksi tuttuja miehiä. Risto ja Tapsa huutelivat jutulle. Totesivat veneilykauden päättyneen myös Järvipelastajien kohdalla ja olivat viemässä Walkiakoskia Tervasaaren suojiin talveksi.

Kovin terveellistä ei ehkä ollut nautittu lounas, mutta Valtakadun tonnikala-herkkusienipizza on suosikkini.

Työpäivän jälkeen aikataulut sitten tahtoivatkin heitellä - ensiksi kotimatkabussin - mutta se ei ole niin vakavaa. Ei ainakaan pitäisi olla.

Kotiin palattua kaksi kokousta, joista ensimmäiseen ehdin turhan myöhään ja jälkimmäinen venyi turhan pitkäksi.

Huomisen reissulle autojen hovihankkija J.-P. ei enää voinut tarjota alkuviikosta puhuttua tilaihmettä, mutta ajopelin kuitenkin. Automaattivaihteista en ole aikoihin ajanut, enkä muutenkaan montaa kertaa nippa nappa yli puolet tähänastisesta elämästäni kestäneestä ajokortillisesta ajastani. Myönnettävä on, että autoissa en pidä "tomaatista". Ennen monet, ainakin nuoremmat ihmiset, pitivät sitä lähinnä mukavuusvarusteena, joka turhaan rokotti paitsi ostajan maksu- myös auton suorituskykyä. Nykyään on käsittääkseni useita automalleja, joissa tomaatti voimansiirrossa on menon kannalta ärhäkämpi ja/tai taloudellisempi kuin kuljettajan käsi. Mutta lumipöhryisillä teillä olisin sittenkin kaivannut kytkintuntumaa. Tottumuskysymys.

tiistaina, lokakuuta 31, 2006


Kunta- ja palvelurakenneuudistus


Lienen joskus kirjoittanut meikäläisen kulttuurin nykyihmisen paradoksista, jonka hätäisesti hahmottelin graafiseen muotoon:


Asia tuli mieleeni kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja siihen liittyvästä, reilu kuukausi sitten Eduskunnalle annetusta puitelakiesityksestä (PDF-tiedosto, 827 kB).

Sinänsä mielenkiintoista, että enemmän kuin tähän lakiesitykseen, on kansanjoukkojen nähtäville tuodussa ja harjoittamassa julkisessa keskustelussa kiinnitetty huomiota taannoisen hedelmöityshoitokysymyksen kaltaisiin, suuren enemmistön elämään luultavasti puitelakia selvästi vähemmän vaikuttaviin lakihankkeisiin. Navat, paitsi omat, niin aivan erityisesti napojen alusetko ovat digitalisoituneessa ns. tietoyhteiskunnassa kaikkein kiinnostavimmat asiat? Tai sitten se kolkompi vaihtoehto. Mistä ihmeestä mieleen tulivat panssarivaunujen savunheittimet?

Rohkenen ennakoida, että ainakin joitakin kylmiä pisaroita runsaudensarven tarjoaman itsenäisyyden- ja riippumattomuudentunteen niskaan on tulossa, kun yhteiskunta on ottamassa meikäläisittäin pitkähkön askeleen liberalismilta näyttävään suuntaan. Jos valtio onkin ainakin joidenkin mielestä samansuuntaisia askeleita astellut jo vuosikymmenen tai puolitoista, ovat kunnat yhä kykynsä - ja valtion sälyttämien velvoitteiden - mukaan yrittäneet ylläpitää sitä pohjoismaista hyvinvointimallia, johon viimeistään 1970-luvun jälkipuoliskolla ja 1980-luvulla totuttiin. Nyt kun kuntien rahoituspohjan heikkeneminen ja valtion asettamat velvoitteet eivät enää kestävällä tavalla kohtaa, helpotetaan lainsäädännöllä kuntien asemaa siirtämällä palvelutehtävien hoitamista aikaisempaa enemmän markkinaohjauksen alle.

Löytyy varmasti useampikin tieteenala tai muu ideologia, joka on valmis tuomaroimaan asian joko hyväksi tai pahaksi. Tampere on ainakin yksi tutkijoille sopiva koekaniini.

Talven tuoksua


Talvi on monessa mielessä hyvä vuodenaika.

Maantieliikenteelle se tosin näyttää olevan aina yllätys saapuessaan. Kuulemma Tampereen läntisellä ohitustiellä oli 13 kilometrin pituinen jono neljän ruuhkan aikoihin. Rautatieliikenteen puolella kyseessä ei ole yllätys, kun kelpo pyry totutusti sekoittaa kiskoillakulkijoiden aikataulut, varmasti kuin junan vessa.

Iltatoimista tullessa pidimme kotipihassa lumityötalkoot. Kinostuneissa kohdissa sai katsoa, riittääkö saappaanvarsi. Päälle maittoi sauna.

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006


Tunti lisäaikaa


Pidimme viikonlopun Vilman kanssa kahteen pekkaan torppaa yllä. Puolisoni oli seurakunnan järjestämässä hiljaisuuden retriitissä leirikeskuksella. Oma viikonloppuni on mennyt lähinnä haravan varressa. Vielä on lehtiä tulossa puistakin, mutta koivu ja hopeapaju ovat luovuttaneet satonsa varsin hyvin. Omenapuun lehtiä sai kaapia tänään ja sääennusteen perusteella vielä jatkossakin lumipeitteen alta.

Renkaat niin omaan kuin anopinkin autoon tuli vaihdettua vasta tänään. Päiväsaikaan ajelevilla ei ole ollut kiire asian kanssa, mutta nyt oli korkea aika. Illalla taiji-treeneihin ajaessa kesärenkaat olisivat olleet jo liikenteen vaarantamista ainakin risteysalueilla. Haka pelasi kauden viimeistä kotiotteluaan Tehtaan kentällä. Tappio tuli toisen paperitehtaan piippujen juurelta tulleita vieraita vastaan. Pronssia kuitenkin. Ja mestaruus matkasi odotetusti Tampereelle.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006


Sähkökatkoksen jälkeen


Tämä työasema on ollut käynnissä pian kaksi vuorokautta yhteen menoon lukuunottamatta eilisiltaista sähkökatkosta, joka katkaisi ison ISO-tiedoston imuroinnin taas kerran. Nörttimeininkiä. Mutta ainakin koneen mekaaniset osat kestävät, kuten aikanaan liikkeessä luvattiin.

Kun kiintolevypakka ja tuulettimet energian puutteesta huokasivat itsensä levolle, eivätkä valot syttyneet torpan mihinkään kerrokseen, päätin polkaista kylille hakemaan sulakkeita. Verkkokatkoksilla on joskus tapana rikkoa vinttikomeron nurkan kolminaisuus, ja nyt tarvittavan ampeerimäärän altruistista vartijaa ei ollut kotivaralla. Mutta Osuuskauppa oli kiinni sähköpulan vuoksi. Asiakkaat oli hätistelty ulos tai eteiseen, kun kassakoneet eivät toimineet. Poliisiauto ajoi muutaman kerran kylänraittia hiljaisena mutta vilkut päällä. Taktista, luulen. Mutta myötähäpeä iski. Emme kai me sellaisia ole, että yhteisen pulan aikana virkavaltaa tarvittaisiin heti järjestystä pitämään? Tuuli oli kova mutta lämpimältä puolelta, joten odottelin ovenpielessä, josko verkkoyhtiön asentajat olisivat minuuteissa saaneet verkon kuntoon. Eivät saaneet, mutta olisi kannattanut odottaa, kun kotiin palatessa valot olivat jo päällä.

Päivän toimintasuunnitelman implementointi on viivästynyt ulkoisten olosuhteiden johdosta. Räntähiutaleet eivät houkuta haravan varteen, vaikka haravoitavaa on vielä yllin kyllin.

Ajattelin toteuttaa pehmeän laskun parturoinnilla, kun sen vielä tarkenee, ainakin enstax-haalari päällä, tehdä ulkona. Olen joskus ajatellut, että olisi hienoa kyetä kasvattamaan pitkät hiukset. Tästä syystä tunnustan kateuteni kahdelle herralle, joista toista on kunnia tavata silloin tällöin työkuvioissa, ja toinen vieraili veturitallilla viime kesänä.

torstaina, lokakuuta 26, 2006


Kaksi tietä


Vastailmestyneessä Tekniikan Maailmassa kerrotaan Unimog Road-railer -nimisestä ajoneuvosta, joka lehden mukaan on "uusi kiskoliikenteen apuvälineeksi tarkoitettu sovellus". Road-railerin ideana on se, että maanteiltä ja maastoista tuttuun väkivahvaan kuorma-autoon on lisätty hydraulisesti nousevat ja laskevat kiskopyörät, jolloin ajoneuvo voi liikkua myös kiskoilla.

Sana "uusi" kiinnitti huomioni. Isäni valokuvasi alla esiintyvän Unimog 1600 Zweiwegin Valkeakoskella Säterin tehtaan ratapihalla kesäkuussa 1989. Zweiwegia yritettiin tuolloin kovasti myydä ainakin Valtionrautateille, ehkä teollisuudellekin.



Tavallaan mielenkiintoista on, että 1980-luvulla Suomessa esitelty tuote oli nimeltään Zweiweg ja nykyään se on Road-railer. Kulttuuri muuttuu, ja hankinnoista päättävät opiskelivat kouluissaan eri asioita 1940-50-luvuilla kuin 1960-70-luvuilla.

Väittävät, veturirunoilija A. Savolaisen sanoin, että Nyky-Unimogilla vetokoukussa tuhannen tonnin paino.

lauantaina, lokakuuta 21, 2006


Juhlakalu esiin


Mikä on miehen pyöreitä täytellessä, kun menopeli on lähtövalmiina.



Ei, emme ole hankkineet emmekä tällä tietämällä hanki turvallisuustodistusta, eli baanalle (sic) ei lähdetty, vaikka 230 voltin napanuora kuvausta varten hetken ajan olikin sarjan kuopuksessa kiinni.

Jarkolle kiitos alkaneen vuosituhannen tähän saakka parhaasta rautatievitsistä. Miksi Pendolinon aikataulunmukainen sarjamerkkikirjain on S? Vastaus kuuluu kemian tieteenalaan.

Valon heijastuminen toi päivänsankarille Mondrianin tai Pollockin taulun (keski-ikkuna on reaalimaailmassa ehjä, mutta siihen heijastuu kuvataiteellinen vaahtera.)