tiistaina, lokakuuta 11, 2005


Ei repun nauhaan roikkumaan, mutta silti


Ei ole aivan yksinkertainen asia saada huomionosoitusta joka omasta mielestä kuuluisi jollekulle toiselle vähintään yhtä paljon kuin itselle. Mutta kieltäytyminen - varsinkaan kun mistään todellisesta nollasummaisuudesta ei ole kyse - olisi epäluottamuksen osoitus esittäjää ja myöntäjää kohtaan, eli huonoa käytöstä. He kun asian ovat ratkaisseet.

On kai vain inhimillistä yrittää selitellä itselleen tällaisia. Mutta silti olen sitä mieltä, että koristus olisi kuulunut monille muillekin. Ryhmätyötähän tämä jos mikä on.

Asiaan liittymättä nollasummaisuudesta tuli mieleen, että sen hienompi nimi taitaa olla pareto-optimi.

Blogit helpottamassa koululaisten työtä?


Ja toinen hajahuomio. Ammattiliiton lehdessä muistutettiin viime viikolla, miten yleistä "lunttaaminen" Internetistä on. Esitelmiä löytyy kuulemma valmiina. Onhan niitä Blogistankin pullollaan. Mahtaakohan Sedis tai Kronoblogi olla suosittu historian esitelmien lähde? Tai Tiedemies taloustiedon? Tai Panu kirjallisuuden? Tosin taitavat kaikki nuo ja moni muu blogeissa tuotettu asiateksti mennä kauas innokkaimpien esitelmänkopioijien koulu-uskottavuden yli.

Tämä tuli mieleeni, kun omasta blogistani oli haettu esittämällä suora kysymys: "Minä vuonna historiassa oli uusklassismi?" Kysymys sinänsä kertoo paljon. Mutta annetaan historian nyt levätä. Hauskaa on ollut kävijätilastoista huomata, miten paljon ihmiset näyttävät juttelevan tietokoneilleen. Aika moni haku esitetään luonnollisen kielen kysymyslauseena. Tällaisiako ne sitten ovatkin, ne HAL 9000:t ja KITTit?

Ei kommentteja: