keskiviikkona, elokuuta 10, 2005


Myrskyn jälkeen


Palkkatyöpäivän jälkeen työkalut olivat sahapukki, kaarisaha, vesuri ja kirves. Eilisillan kova tuuli oli pudottanut hopeapajusta yhden päähaaran ja sen alapuolisen oksan alas. Jos asiasta hakee myönteisiä puolia, saatiin ilmaiseksi muutama sylillinen polttopuuta ja reilusti kompostikuorikkeen raaka-ainetta sekä säästetään aavistus syksyn haravointiurakasta.

Naapurin Jussi tuli juttelemaan sahapukin viereen. Oli käynyt hiljattain katsastamassa lajinsa ainoan omin voimin liikkuvan, nro 2216:n. Leiman oli kuulemma voinut antaa kevyesti. Tulevana viikonloppuna haapamäkeläisten "Huru" on liikenteessä eteläisessä Suomessa Rautatiemuseopäivän merkeissä. VR:n oman "Ukko-Pekan", nro 1021:n katsastus kuulemma on ensi viikon maanantaina, kun veturi ylöslämmitetään Rautatiemuseopäivän liikennöintiä varten. Pohdittiin vielä, mistä löytäisi tietoa Kalvolassa aikanaan sijainneesta Kuurilan metsäradasta.

Loppukesästä vanhempaa rautatiekalustoa kuuluu olevan liikkeellä etelässä myös Rautatiemuseopäivän ulkopuolella. Oululaisten Lättähatuilla on saadun tiedon mukaan tarkoitus toteuttaa yleisöajo Humppilasta Parkanoon 27.8.

Illansuussa lähdin puolisoni avuksi viemään sokeriliuosta mehiläispesille. Eilisen johdosta siivekkäät olivat vielä sen verran kiukkuisia, että ilman suojavaatetusta ei pärjätty. Kuivana oli vain yksi puku. Niinpä asiantuntija hoiti ruokinnan ja minä jäin laulattamaan painepesuria pihalle. Puolisonikin kokeili sitä ja totesi, että pesuri on aika miehekäs laite. En udellut runotytöltä perusteita näkemykselle.

Ei kommentteja: