perjantaina, heinäkuuta 01, 2005


Niin kaunista, niin herttaista


Aamupäivän työkalut olivat puolisollani höyrymehustin ja minulla lapio ja kottikärryt. Ei sillä, ettäkö pyrkisimme ylläpitämään perinteisiä roolimalleja kotitöiden jaossa, mutta minä saan lapiolla paljon vähemmän sotkua aikaiseksi kuin mehustimella :-) Sorakasa pieneni taas, mutta vielä siitä taitaa riittää pihatien päähän ja talven hiekoitusvaraksi. Herkullista mehua syntyi tällä kertaa eilen poimituista mansikoista ja pihanperän raparperisadon viime antimista.

Iltapäivän lopuksi polkaisimme Vanajanselän ympäri, Metsäkansan kautta Valkeakoskelle ja Sääksmäen kautta takaisin.

Tänään viettivät vuosipäiväänsä - Ranskan vallankumouksen ja vanhan Panssaripataljoonan ohella - sormukset puolisoni ja minun nimettömissä. Kymmenen vuotta sitten vaihdoimme niitä ensimmäisen kerran vanhan kivikirkon pihassa, pyöräilemässä silloinkin. Sää oli myös tuolloin aurinkoinen, mutta tuulisempi ja viileämpi kuin tänään tai silloin, kun samalla päivämäärällä alkoi toinen erä.

Päivittäin, vuosien ajan, on ollut hienoa kokea, että punatukkainen tuo vihersilmä neitonen, kesakkoposkinen, ja minä, olemme toisillemme tarkoitetut elämänkumppanit. Selvisipä illalla sellainenkin seikka, että päivän mittaan, madaltuvaa sorakasaa omilta tahoilta silmäillessä, olimme molemmat mielessämme todenneet, että talveksi tarvitaan uusi lumikola. Muuten on liikaa soraa nurmella keväällä.

Illalla juhlistimme vuosipäivää mansikoilla, kermavaahdolla ja Pommacilla.

Ei kommentteja: