maanantaina, huhtikuuta 25, 2005


Kevään merkkejä


Illalla puolisoni ja minä avasimme rullaluistelukauden käyden Metsäkansan kirkolla (mistä tuli mieleen, että Vesikansan kirja Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -järjestöstä on edelleen lukematta). Rullailijoita sauvoilla ja ilman oli liikkeellä paljon. Pyörätiet on aikaa sitten harjattu, mutta silti pölyä tuntui nousevan silmiin. Sen verran täytyy heti ensimmäisen lenkin kunniaksi kitistä, että monilla pariskunnilla tuntuu olevan tapana luistella rinnakkain. Se ei ole kovin järkevää kapealla pyörätiellä. Kyllä kulku peräkanaakin onnistuu, uskokaa pois.

Aurinko houkutti Valkeakosken radasta ilmaan kreosootin tuoksun. Vastaan tuli siisti, ilmeisesti juuri huollosta tullut Dv12, jossa hytin kyljessä numeroiden paikalla oli VR Osakeyhtiön logo. Numerot, joita en erottanut, olivat taempana. Kaipa noitakin liikkunut jo pitkään, mutta äärimmäisen laiskana bongarina vasta nyt näin ensimmäisen. Arvelimme, että VR Cargon vaunuissa oli paperirullia lastina.

Suihkun jälkeen vielä kauppaan. Kotimaiset tomaatit olivat kiiltäviä mutta halventuneita. Ilmoitustaululla myytiin klapeja ja polkupyöriä ja partiolaiset ennakkomainostivat vappupalloja. Emeritusprofessori oli ostanut punaviiniä. Kuusikymmenluvun radikaalien voimajuomaa?

Ei kommentteja: