tiistaina, helmikuuta 08, 2005


Jos laskiaisena on sanoja paperilla, voi pääsiäisenä olla pennejä tilillä


Tähän aikaan vuodesta liikkuu paljon postia, jonka tarkoitus on saada tekijälleen rahaa. Niin työ- kuin harrasteaikaakin soi käyttää kirjoittamalla mitä moninaisimpia kehittämishanke-, apuraha- ja muita hakemuksia.

Käytännössä on tietenkin parasta, että toiminta - oli organisaatio mikä tahansa - voidaan rahoittaa oikealla työllä, toisin sanoen myymällä tuotettuja hyödykkeitä. Muiden armoilla eläminen on aina epävarmaa.

Hakemuksia (enää ei korrektissa virkakielessä tulisi "anoa" yhtään mitään) voi kuitenkin joskus olla hyödyllistä kirjoittaa kahdesta muusta syystä kuin rahan takia.

Ensiksi on hyvä, että rahanjaosta päättävä viranomainen tai muu taho pääsee hakemuksen kautta tutustumaan hakijan toimintaan. Varsinkin kehittämishankkeiden kyseessä ollen hakija antaa itsestään aktiivisen kuvan, vaikka ei saisi senttiäkään. Tosin on paljon kehittämishankkeita, joita ei voida toteuttaa ilman ulkopuolista rahoitusta. Mutta hylätystäkin hakemuksesta jää aina hakijalle tämä tunnettuushyöty.

Toiseksi pelkkä hakemuksen - ja lähinnä sen liitteiden - laatiminen on hyvä keino tutustua toimintaan hakemuksia vastaanottavan viranomaisen tai muun tahon näkökulmasta. Mikä sitä oman organisaatiomme toiminnassa kiinnostaa?

Iltapuhteena oli yksi ensimmäisen perusteen mukaan kirjoitettu muodollinen hakemus. Jos ei muuta, sen tarkoitus on osoittaa, että hengissä ollaan. Tämä oli kaiken kaikkiaan helppo paperi. Asia mahtui yhdelle A4-arkille.

Laskiaisen kunniaksi piti työpäivän päälle päästä mäkeen, niin ylä- kuin ala-sellaiseenkin. Yhtä liukas se oli kuin eilenkin, mutta hiihtäjiä oli enemmän. Hiljalleen kiristyvä pakkanen ja useammat suksiparit olivat tehneet osasta nousujakin jo liukkaita.

Kotitekoinen kasvishernekeitto oli hyvää, kuten aina. Puolisoni naureskelee mieltymystäni käyttää sinappia ja meiramia keiton mausteena. Eilen me molemmat kummastelimme Vilman mieltymystä pinaattikeittoon. Ei kissaystävämme sentään vegetaristiksi ole ryhtynyt, mutta sangen moniruokainen se on. Pinaattikeiton tuoksun havaittuaan kissan piti saada sitä ehdottomasti lautaselleen.

Ei kommentteja: