torstaina, tammikuuta 13, 2005

Töissä


Khilou ja B. Virtanen haastoivat kirjoittamaan työnteosta. Olisi kiva kirjoittaa ihan oikeasta, parhaimmillaan jopa lapiolla tehtävästä työstä, mutta se onnistuu lähinnä veturitallilla toteutettavien harrasteiden yhteydessä, ja tammikuussa ei siellä juuri harrastella. Se on hyvinkin totta, että oikean työn tekemisen katselussakin silmä lepää. Rakennustyömaat, satamat ja ratapihat ovat hienoja. Niin on pyöräkuormaajan baletti parkkipaikan lumenaurauksessakin.

Jospa kuitenkin yritän.

Aamupäivän oppituntien aiheena oli edelleen Apache2:n konfigurointi. Käyttöympäristönä oli Linux (SuSEn 9.2 -distribuutio), joskaan se ei asiaan paljon vaikuta. Toissijaisesti tietysti niin, että konfigurointitiedostoja käsitellään mieluusti Emacsilla (POSIX-ympäristöjen idioottivarman yleistyökalun käyttötaito on minusta hyödyllisempi kuin järjestelmäkohtaisten, joskin ehkä näppärienkin editorien hallinta), kun Windows-käyttöympäristössä olisi Notepad kovassa käytössä.

Opetustapani on perinteinen, ehkä behavioristinenkin. Mutta jos yhteen palvelimeen ei ole aikaa kovin runsaasti, on peruskonfiguroinnin opiskelu konstruktivistisesti melko tehotonta. Kun perusteet ovat hanskassa, voi kokeilla ja konstruoida paljon vapaammin. Ymmärrän konstruktivistismin idean erityisesti filosofisissa, yhteiskunnallisissa ja vastaavissa kysymyksissä, joissa indoktrinaation vaara on aina väijymässä. Uskon, että konstuktivistinen oppimiskäsitys tuli aikanaan pinnalle terveenä vastavoimana - ei niinkään vanhoille käytännön didaktisille menetelmille vaan - sille ajattelutavalle, joka käytännöllisten oppien ohessa pakkosyötti myös arvoja.

Ehkäpä konstruktivismin kokonaisvaltaisin siunaus pätee juuri abstrakteissa asioissa. Sen sijaan käytännön taitoja, kuten kieltä (oli se sitten saksa tai perl) tai asentamista (oli se sitten peltikattoa tai web-palvelinta) on vaikea oppia, jollei osaamisen rakennuspalikoita anneta riittävän selkeinä.

Iltapäivän asennustehtävässä opiskelijat pääsivät sitten konstruoimaan kohtuullisen vapaasti. Pienen "intranet-palvelimen" piti tarjota tiettyjen reunaehtojen puitteissa Linux-alustalle rakennetut DHCP- ja nimipalvelu ISC:n palvelimilla ja web-palvelu Apachen serverillä. Vapaan kokeilemalla oppimisen kannalta ongelmana olivat segmentoimattoman verkkoympäristön tarjoamat rajoitetut testausmahdollisuudet.

Opettaminen on osa toimenkuvaa. Jonkin aikaa päivästä vei kiinteistön VLANien välisten yhteyksien virittely SurfManager-palomuurinhallinnassa, joka toimi tänään yllättävän hitaasti. Lieneekö suuria muutoksia joulukuussa kokenut käyttöliittymä yhtenä syynä siihen.

Niin Opetushallitus kuin Taitaja-ammattitaitokilpailun atk-puolen seminaari kutsuivat tapahtumiinsa. Myös omat viranomaisvelvollisuudet vaativat lähiaikoina pääkaupunkiin. Aikataulutustyötä siis. Viranomaisvelvollisuuksista ei voi luistella, ja sijaisia on vaikea löytää, joten Hakaniemen ja Turun tapahtumille kalenteri joutui näyttämään ainakin Odota seis -esiopastetta.

Yksi aktiivinen kauppamieskin soitti. Ison pomonsa growing global -ideaa levitetään nyt Pohjolan perukoilla kuin Rooman kirkon oppia Ansgariuksen päivinä konsanaan.

Sellaistahan se, työtä tuokin. Fiksuja opiskelijoita ja asiallisia yhteistyökumppaneita. Mukavaa työtä.

Kämppä remonttiin



Oikeitakin töitä näki kotona hetkisen, kun tänään aloittaneet kattomiehet pimeän laskeuduttua olivat päättämässä päivän urakkaansa.

Pakki päälle


Oikea työ siis tehdään vasaran ja sahan kaltaisilla välineillä. Blogistaniin palannut Markku Jantunen - jonka vahvasti epäilen viettäneen bloggaustaukoa kalastelemalla Sääksmäen suunnalla - on kirjoitellut paljon asiaa energiantuotannosta ja erityisesti vaihtoehtoisista energiamuodoista. Rationaalisesti ajatellen erilaiset tänään vaihtoehtoisiksi katsottavat tuotantomuodot ovat pitkässä kehityksessä mitä järkevimpiä. Fissioreaktioon perustuva ydinvoima - kun se maltetaan riisua ideologioista - on liian riskialtis ollakseen vakavasti otettava ensisijainen energiantuotantotapa vuosikymmenten aikajänteellä. Sitä kun ei voida tarkastella yksinomaan nykyisen vakaan ja syvän rauhantilan näkökulmasta. On varauduttava siihen, että mikäli maailmantaloudessa tapahtuu merkittäviä muutoksia (esimerkiksi Jantusen ennakoiman öljykriisin muodossa), geopoliittinen tilanne ei säily yhtä vakaana. Sen suurempia uhkakuvia ei tarvitse ajatella kuin ydinpolttoaineiden tuonnin vaikeutuminen.

Elinkeinorakenteen taantuma 1940-1950-lukujen tilanteeseen on yksi aivan realistinen tulevaisuudenkuva. Se ei kuitenkaan ole mutkaton, koska elinkeinorakenteen muutos aiheuttaa väistämättä kulttuurin muutoksen. Jos elinkeinojen harjoittamiseen voidaankin hakea toimivia malleja 50-60 vuoden takaa, ei noiden mallien kanssa historiallisesti yhteensopiva ja sikäli toimivaksi tiedetty kulttuuri (eräänlainen yhtenäiskulttuuri, josta viehättävä, mutta epäilemättä hyvin kaunisteltu kuva annettiin esimerkiksi viime keväänä ilmestyneessä Koirankynnen leikkaaja -elokuvassa) sovellu materialistisesti taantuvaan tilanteeseen.

Toisen maailmansodan jälkeinen aika aina 1980-luvulle saakka oli taloudellisen kasvun ja materiaalisen vaurastumisen aikaa, ja elinkeinojen harjoittaminen oli kiinteässä yhteydessä talouskasvun ideologiaan. En ole erityinen mentaalihistorian ystävä, mutta juuri mainittua taustaa vasten väitän, että on lähes itsestäänselvää, että voimakkaan kasvun aikana 1940-luvun lopulla länsimaiset ihmiset kokivat olonsa kutakuinkin yhtä onnellisiksi kuin materiaalisen yltäkylläisyyden aikana. En ihmettelisi, vaikka muutaman edellisen vuosikymmenen länsimaiset ihmiset olisivat olleet keskimäärin jopa nykyihmistä onnellisempia. Heillä oli elämänkaaren mittakaavassa odotettavissa lähinnä hyvinvoinnin kasvua, joskin uhkana väijyi kolmas maailmansota. Ilman tuota uhkaa tulevaisuus näytti kuitenkin suhteellisen selväpiirteiseltä. Nyt materiaalisen kasvun odotukset eivät realistisesti ajateltuna voi olla läheskään yhtä suuret, vaikka suursodan uhkaa ei olekaan. Taloudellinen taantuma tuntuu todennäköisemmältä kuin muutama vuosikymmen sitten. Silloin sen olisi aiheuttanut sota, joka luultavasti olisi lopettanut paljon muutakin. Nyt uhkatekijöitä on enemmän, ympäristö luonnollisesti yhtenä niistä.

Rajuja yhteentörmäyksiä elinkeinorakenteen muutoksen kanssa kokisivat monet virtuaalisen ja "city-kulttuurin" muodot. Yökerhoissa ei yksinkertaisesti voisi huvitella eikä verkossa nörtteillä aamuyöhön, kun aamulypsyllekin pitäisi päästä :-) Yksityisille kansalaisille kulttuurin muutos voisi aiheuttaa rajujakin vieraantumisoireita eikä niitä sovi pilkata tai vähätellä. Mutta vähintään yhtä kovan iskun kokisivat monet nykykulttuurin kanssa yhteensopivat ja erityisesti sen synnyttämät elinkeinot. Se voisi olla ongelma jo yhteiskuntarauhan kannalta.

Mielenkiintoinen kysymys on mielestäni se, millainen kulttuuri olisi yhteensopiva nopeahkossa ja voimakkaassa, elinkeinorakennetta muokkaavassa taloudellisessa taantumassa. Nyt puhutaan vielä monta kertaluokkaa suuremmasta asiasta kuin kotimaisesta 1990-luvun alun lamasta. Tilanne voisi synnyttää 1300-luvun ruton ajan tyyppisiä ääri-ilmiöitä, mutta voisiko niistä tulla enää niin vallitsevia? Ainakin erilaiset ääri-ilmiöt ovat tehokkaita haittamaan niiden resurssien hyödyntämistä, jotka olisi mahdollista hyödyntää.

Joka tapauksessa suuri muutos synnyttäisi uutta kulttuuria, oli se millaista hyvänsä. Sitten toiveajattelullinen kysymys: millainen kulttuurin "pitäisi" olla, jotta se olisi yhteensopiva elinkeinorakenteen muutoksen ja muiden reunaehtojen kanssa eikä siten jarruttaisi olemassaolevien resurssien käyttöä? Minusta olisi viehättävää ajatella betonimyllärin filosofointia, rillumareita ja tuoreen puun tuoksua, mutta se kaikki on nousukauden kulttuuria.

Ei kommentteja: