maanantaina, tammikuuta 24, 2005

Musiikkimuumi


Tämän on kirjoittanut jo ties kuinka moni.

  1. Mikä oli ensimmäinen artisti/bändi josta tiesit tykkääväsi?
    M. A. Numminen

  2. Mikä oli ensimmäinen itse ostamasi levy?
    Jos ollaan tarkkoja, niin ensimmäinen ostamani äänitallenne oli C-kasetti, joka koostui sekalaisesta lajitelmasta rock-musiikin klassikoita. Parhaimmistoa olivat mielestäni Chuck Berryn "Roll over Beethoven" ja Elviksen "Hound dog".

  3. Millainen oli ensimmäinen konserttikokemuksesi?
    Taisi olla paikallisen VPK:n torvisoittokunnan konsertti. Se oli hyvin miellyttävä kokemus. Vaskipuhallinmusiikki on jaloa.

  4. Koska viimeksi kävit konsertissa?
    Viime vuoden pitkäperjantaina Matteus-passiota kuulemassa.

  5. Ihan edessä, ihan takana, keskellä vai sivulla?
    Sopivassa paikassa.


Arkistomuumi


Vasta vähän yli puolitoista vuotta blogia kirjoitelleena tähän muumiin osallistuminen tuntuu samalta kuin yhden hitin bändi julkaisisi vähintään toisen Greatest hits -kokoelmalevynsä.

Tarjokkaita on paha tarjota. Kirjoitukseni ovat olleet keskinkertaisia, ja monta huonoakin on joukkoon sattunut. Muusani mukaan blogitekstieni taso on ajan saatossa heikentynyt, ja olen siitä itse samaa mieltä.

Pari vajaa vuosi sitten kirjoitettua merkintää nousi mieleeni tällä pohtimisella. Kuvatkoot ne aihepiirejä, joista kirjoitan.

Tykkään kirjoittaa rautatieaiheista (ja onpa blogini saanut kunnian päästä eräälle rautatieharrasteeen linkkisivullekin, mistä ylläpitäjälle kiitos).

12.3.2004 liittyi rautatieaiheeseen. Eihän se hyvä kirjoitus ole, mutta siinä kerrotaan ainakin jostakin konkreettisesta. Kuviakin siihen liittyi, tosin päivää myöhemmin julkaistuina.

Koulutusasiat ovat toinen teema, josta tulee kirjoiteltua.
18.2.2004 (ja nimenomaan otsikko "Koululaiselämää") taulukkomuotoa hakenut taitto pilasi luettavuuden, kun toukokuussa vaihdoin julkaisupohjaa, mutta kouluaiheesta kiinnostuneena koulun pohtiminen tilana kiinnostaa edelleen.

Kolmas ja yleisin teemani on tavallista haircuttia. Siitä en osaa nostaa yhtään tyypillistä merkintää esille.

Uusi lista


Piinserin blogilista.fi-palvelu näyttää ja tuntuu oikein asialliselta. Eikö olekin hienoa, että IT-alan huippuosaajat käyttävät taitojaan myös meidän harrastelijakirjoittajien tuotosten yhteisen julkaisufoorumin kehittämiseen? Ja aivan ilmaiseksi.

Ei kommentteja: