keskiviikkona, joulukuuta 08, 2004

Nukkumaan menossa


Puppugeneraattori käynnistyi taas opetustyöpäivän jälkeen, mutta tämä ilta ei ollut yhtä tuottelias kuin eilinen. Sain kirjoittamisesta tarpeekseni jo ajoissa ja lähdin pistäytymään dojolla. Vastaan tuli kaksi työkaveria. Olivat olleet julistamassa ammattikoulutuksen ilosanomaa peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten vanhempainillassa. Toivottavasti saalis oli hyvä.

Salissa oli vain kolme miestä harjoittelemassa viikonlopun kisoja varten. Nuorimpien junnuryhmien vuorojen loputtua syyskaudelta jo tässä vaiheessa harjoitusaikataulut elävän hieman omaa elämäänsä. Pyydettiin liittymään joukkoon, Minulla ei toki ole mitään varsinaista tekoa kisoihin harjoittelevien seurassa, mutta oli ihan hauskaa. Nostalgistakin.

Eilen tarjosin googlettajille maakuntavaakunoita. Tilastointipalvelun laskelmien mukaan ne ovat edustettuina tänne johtaneissa hakusanoissa 0,20 %:n osuudella ja 50 suosituimman hakusanan joukossa. Jatketaan palvelua. Yhdessä ruohonleikkurin ja Soliferin kanssa moottorikäyttöisiä pyörillä kulkevia laitteita edustaa hakusanojen joukossa Dr12 peräti 0,36 %:n osuudella. Se on niin sympaattinen laite, että sille voi tarjota useammankin linkin. Tässä, tässä ja tässä, olkaa hyvä.

Ei kommentteja: