Joulutulilla

Työpäivän jälkeen ammattiosasto tarjosi jouluherkkuja. En jaksanut jäädä sen paremmin vähäisen ruokahalun kuin yleisenkään väsymyksen puolesta.

Kauppareissulla puolisoni ja minä käväisimme lammen rannalla iltahartaushetkessä. Saatiin lämmintä glögiä ja puhuttiin rovastin kanssa digitaalivalokuvauksesta ja Maken kanssa hiihtämisestä, jota vallitseva lumitilanne ei suosi. Mustaan maahan toivat valoa jätkänkynttilät, joita Jamppa ja Jorte koittivat avittaa valopetrolin avulla. Tämänkaltaiset pikkukylän pikku tempaukset osoittavat, miten oikeassa elämässä, siellä missä ihmiset tapaavat kasvotusten myös muita kuin omia viiteryhmiään ja parhaita kavereitaan, ei erilaisilla ideologioilla tai suurten linjojen asioita koskevilla näkemyseroilla ole juurikaan merkitystä. Pääorganisaattoreina oli maanpuolustusväkeä, tarjoilua hoidettiin SPR:n kalustolla, esilaulajina mieskuorolaisia (ja yksi kaunis lyyrinen sopraano) ja hartauspuheen hoiti tietenkin rovasti seurakunnan edustajana. Yleisöä oli useampi kymmenen, yllättäen myös kyläpäälliköt niin poliittiselta kuin viranhaltijapuoleltakin.

Ei pelitä, mutta muistellaan

Kauppakoriin päätyi elintarvikkeiden ohella viimeisin Mikrobitti. Kaupan päälle sai vanhemman numeron. Siinä esiteltiin Syberia 2 -nimistä tietokonepeliä, jonka ykkösosaa olen kuullut kovasti kehutun. Itse en ole ollut aktiivinen peliharrastaja kuin aivan satunnaisesti ja niistäkin tilanteista on kauan. 1980-luvun alun kova sana, tietokonepelien esiaste nuorisokulttuurin näkökulmasta, olivat ns. elektroniikkapelit. Oma suosikkini oli Green House -niminen tapaus, jossa edelleenkin tunnettu pelisankari Mario suoritti kemiallista kasvinsuojelu-urakkaa. Donkey Kong, jossa häijy apina härnäsi Mariota rakennustyömaalla, oli kyllä yleisesti suositumpi. Vähän myöhemmin Spectravideolla tuli ammuttua avaruusaluksia Spectronissa ja keräiltyä kananmunia (tai jotain vastaavaa) Old Mac Farmerissa. Sitten vuosia myöhemmin PC-aikaan siirryttyä innosti vähän aikaa sukellusvenepeli Wolfpack, Arkanoidiin jäi jopa koukkuun, ja Railway Tycooniin kehittyi jonkinlainen sivistynyt ystävyyssuhde vailla suuria intohimoja. Pakko tunnustaa, että vähän aikaa myös ensimmäisen Doomin virtuaalisen Rokan Antin ohjailu viehätti, vaikka järjellä ajatellen peli oli mitä vastenmielisin. Viimeinen peli, jonka kanssa olen viettänyt sanottavasti aikaa oli jonkin sorttinen avaruuspeli, jossa lennettiin lähinnä kaivosmaisissa olosuhteissa vihollisaluksia väistellen ja yritettiin räjäyttää vihollisen voimalaitoksia. En muista enää pelin nimeä (dementiako vaivaa, kun vuoden 1985 Spectronin nimi muistui tuosta vain, mutta tämä pääsiäisen 1996 ajanviete enää ei), mutta aika huima se oli.

Mutta takaisin Syberiaan. Peli on minulle kuulopuheita ja lehtijuttua lukuunottamatta aivan tuntematon, mutta lehdessä esitetyt kuvat ja jokin pelin ideassa saivat minut muistelemaan Myst-nimistä tuotetta. Muistaako kukaan tuota aikaansa nähden hurjan kaunista peliä jostain 1990-luvun puolivälin tienoilta? Itse en siihen kovinkaan hyvin tutustunut, mutta maisemat tekivät vaikutuksen.